• ”Oli tavallista kalliimpi rallireissu, kun vaimo osti sillä aikaa hevosen Ruotsista”

    Hyvin Ruotsissa menestynyt tamma menee ainakin aluksi Juha Utalan valmennukseen, mutta on hankittu koko perheen harrastamista varten.
    Tilaajalle
    Aiemmin rallia ajanut Tomi Vilenius on ohjastanut tänä vuonna neljä starttia raveissa. Kuvassa Tomi Vermon Ravikoulun Dardanoksen kanssa.
    Aiemmin rallia ajanut Tomi Vilenius on ohjastanut tänä vuonna neljä starttia raveissa. Kuvassa Tomi Vermon Ravikoulun Dardanoksen kanssa. Kuva: Carolina Vilenius
    MT Hevoset|Ravit
    5.10.202218:00
    Kaj Närhinen

    Lauantai-iltana Traveran internet-huutokaupasta huudettiin useampi hevonen Suomeen. 70 000 kruunulla hankitun Carisma Riverin takaa löytyy uusvanha raviharrastaja Carolina Vilenius sekä hänen miehensä Tomi Vilenius.

    ”Olihan meillä jo perheen kanssa ollut puhetta pitemmän aikaa hankkia oma ravihevonen. Ostopäätös tuli kuitenkin tehtyä nopeasti huutokaupan loppuvaiheessa. 35 vuotta elänyt unelma omasta hevosesta toteutui viimeinkin”, kertoo Porvoossa asuva Carolina tyytyväisenä.

    Nelikymppinen Carolina piti taukoa useamman vuoden raviurheilusta. Viimeisten kolmen vuoden aikana raviurheilu on astunut hevosten kimppaomistamisen kautta uudestaan Carolinan arkeen. Vileniuksen perhe omistaa osuudet Juha Utalan valmennuksessa olevista nelivuotiaasta Make Me Starista sekä kaksivuotiaasta kohta koelähtöön tulossa olevasta Piece of Knowledgestä.

    ”Tomin yritys toimi Loviisan raveissa sponsorina, ja sitä kautta tutustuimme muihin Make Me Starin omistajakimpassa oleviin henkilöihin. Nykyisin hänen yritys toimii myös Juha Utalan sponsorina.”

    Pelkkä hevosten kimppaomistaminen ei riittänyt omaavalle Tomi Vileniukselle. Aiemmin kansainvälisissäkin ralleissa hyvin menestynyt puoliso halusi päästä kokeilemaan käytännön hevoshommia.

    Kokeiltuaan silloin Loviisan radalla asustaneella kimppahevosella ajamista, syntyi nopeasti suunnitelma ravikortin suorittamisesta. Ensimmäisenä tavoitteena oli päästä ajamaan startti Loviisassa. Nyt tilillä onkin Vermon ravikoulun kautta suoritetun ajoluvan hankkimisen jälkeen kolme starttia.

    ”Itseasiassa Tomi oli pitkästä aikaa ajamassa lauantaina rallia. Hän totesikin, että oli tavallista kalliimpi rallireissu, kun vaimo osti sillä aikaa hevosen Ruotsista”, nauraa Carolina.

    Reilut 10 000 euroa ansainnut Karisma River hankittiinkin kuitenkin perheen omaa harrastusta varten. Ilman omaa hevosta ei aloitteleva ohjastaja saa helposti hankittua riittävän paljon rutiinia kilvanajoon. 14-aikainen tamma saapuu Suomeen lauantaina. Aluksi se menee Juha Utalan valmennukseen jo ihan käytännön syistäkin. Perhe asuu kaupungissa. Karisma Riverille onkin löydettävä Porvoosta tallipaikka. Vileniukset konsultoivat hollolaisvalmentajaa ostopäätöstä tehdessä.

    ”Meille yksi tärkeimmistä kriteereistä oli tamman hyväajoisuus. Tomin on luonnollisesti tarkoitus ajaa kilpaa sillä, ja lapsemme haluavat osallistua tamman hoitamiseen.”

    Carolina painottaa myös Juha Utalan avun merkitystä Karisma Riverin Suomen uran aluksi.

    ”Hän saa ammatti-ihmisenä pohtia varusteita ja ajaa tammalla ensimmäiset kerrat. Näin minimoimme riskitkin aloittaessamme itse hevosen kanssa.”

    2000-luvun alussa reilut kymmenkunta starttia ajaneen Carolinan raviuran tähän mennessä ikimuistoisin hetki oli voitto Loviisan raveissa Matan Rosamundalla heinäkuussa 2003. Viime aikoina Carolina on saanut ajotuntuman takaisi käytyään Juha Utalan tallilla lähes viikoittain ajamassa hevosilla.

    ”Meni monta vuotta, etten seurannut edes raviurheilua sen suuremmin. Into raviurheiluun on palannut toden teolla.”

    Samaisesta huutokaupasta kaksivuotiaan For For Couplen hankkinut Juha Länsimäki saa erityiskiitoksen Carolinalta.

    ”Juha otti itse yhteyttä meihin ja auttoi järjestämään yhteiskuljetuksen hevosillemme Suomeen. Yhteisöllisyys ja toisen auttaminen raviurheiluyhteisössä lämmittää todella paljon mieltä.”

    Raviurheilu on Carolina ja Tomi Vileniuksen perheen yhteinen juttu.
    Raviurheilu on Carolina ja Tomi Vileniuksen perheen yhteinen juttu. Kuva: Carolina Vilenius
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle