
Seppo Suurosella on tuttuun tapaan useita mielenkiintoisia starttihevosia tuleville ravipäiville. Torstai-iltana juvalaisvalmentajan kotiradalla Mikkelissä ajetaan viisivuotiaiden suomenhevosten Varsakunkku-karsintoja. Kumpikin karsinta ajetaan vasta T5-pelin jälkeen.
Tammojen karsinnassa Suurosen valmennettavista starttaavat ikäluokan ykköstamma Cimallus sekä tällä kaudella uransa aloittanut Elliitta. Henri Bollströmin ohjastama Cimallus voitti kauden avausstarttinsa toukokuun alussa. Sen jälkeen tammalla ei ole ajettu kilpaa.
”Siitepölyallergia on vaivannut tammaa. Kyllä se ihan hyvältä tuntuu kotona. Mutta tuleehan tässä taas melkein kahden kuukauden starttiväli. On se kuitenkin torstai-illan paras menestyssauma hevosistamme”, Seppo Suuronen pohtii.
Cimalluksen kilpailevia sisaruksia ovat muun muassa Santtu Raitalan Jockas Rita sekä Suurosen valmennuksessa oleva Core. Jockas Ritan juhannusaattona juokseman valiotuloksen myötä Cordiitasta tuli ensimmäinen kuusi valioaikaista jälkeläistä jättänyt tamma.
Marko Häkkilän omistama Cimallus on kantavana Parvelan Retusta. Seppo Suurosen mukaan tamman kilpailuoikeus jatkuu kuitenkin syyskuussa ajettavaan Villinmiehen Tammakilpaan saakka. Täysin varmaa Cimalluksen kauden jatkuminen syksyyn asti ei kuitenkaan ole.
”Olisihan tässä Varsakunkun finaali, kuninkuusravien viisivuotislähtö ja sitten Villinmiehen Tammakilpailukin tarjolla. Tamma on kuitenkin kantava, ja sen ehdoilla edetään startti kerrallaan”, Suuronen korostaa.

Seppo Suuronen ei kiellä, etteikö Cimalluksen valiorajan alitus Cordiitan seitsemäntenä jälkeläisenä kiinnosta kasvattaja-valmentajaa.
”Suotta tulevia vuosia on liikaa miettiä, mutta kyvykäs tamma on kyseessä. Ainahan varsomisen jälkeen voi palata radoille. Mutta se on omistajan päätettävissä.”
Myös Elliitta on samaa emälinjaa, mutta sukupolven pidemmälle vietyä jalostusta. Elliitan emä on ennätyksen 24,3a juossut Ariitta, jonka emä taas on Cordiitta.
”Elliitta ei ollut vaan valmis starttiin neljävuotiaana. Se kehittyy starttien myötä, mutta torstaina ihan kärkipään sijoitus tulisi yllätyksenä. Villinmiehen Tammakilpa on Elliitan kauden päätavoite.”
Oriide ja ruunien karsinnassa mukana oleva Editor aloitti Elliitan tapaan kilpailemisen vasta tällä kaudella. Katri Avotien kasvatti on aloittanut uransa hienosti. Yhdeksästä startista saldona on seitsemän voittoa sekä pari kakkostilaa. Valmentaja varoittelee kuitenkin vastuksen kovenemisesta torstaina. Vastassa on muun muassa juhannusaattona kauden voitolla avannut viime vuonna Kriteriumin voittanut Alarik Huikea.
”Editorkaan ei ollut neljävuotiaana valmis starttiin. Se on aloittanut mukavasti, mutta lähdöt ovat olleet sopivia sille. Nyt se kohtaa ensimmäistä kertaa ikäluokan huiput. Olen myönteisesti yllättynyt mikäli olisimme lähellä kärkeä maalissa torstaina.”

Suurosen torstain starttihevosista Ypäjä Päivi avaa kautensa ravien toisessa lähdössä. Viime vuonna hyvin menestynyt seitsemänvuotias tamma on mukana mailin ryhmäajossa. Seppo Suuronen ei usko tamman olevan vielä parhaimmillaan.
”Kauden avaus on siirtynyt, kun hevonen ei ole ollut sen tuntuinen että kannattaisi startata. Aloitetaan kausi läheltä kotiradalta. Torstain jälkeen mietitään sitten minkälaisia lähtöjä tammalle katsellaan jatkossa.”
Lauantaina Suuronen matkaa Joensuun T75-raveihin Jockas Carmenin ja kautensa avaavan Villilotan kanssa. Viime vuonna kautensa Villinmiehen Tammakilpailuun päättänyt Villilotta on mukana toisena T75-kohteena ajettavassa kuusivuotislähdössä. Pisimmältä takamatkalta lähtevä viime vuoden Derbyn sankari Paavolan Hurmos nousee lähdön suosikiksi.
”Villilotta oli talven omistajan luona. On se ollut meillä jo jonkin aikaa. Lauantain lähtö on tosi kovatasoinen. Siinä on Paavolan Hurmoksen lisäksi useampi muukin viime aikoina hyvin mennyt hevonen mukana. Meille tekee tiukkaa menestyä lauantaina. Jostakin kausi on kuitenkin aloitettava.”

Ennen T75-kohteita ravien toisessa lähdössä starttaava Jockas Carmen otti kauden toisen voittonsa keskiviikko-iltana Vermossa. Seppo Suuronen arvioi lyhyen starttivälin sopivan kaksi viimeistä starttiaan voittaneelle tammalle.
”Mukavassa kunnossa se on. Enkä usko lyhyen starttivälin haittaavan tammaa, päinvastoin.”
Suurosen valmentama hallitseva ravikuningas V.G. Voitto sijoittui sunnuntaina toiseksi Suur-Hollola-ajossa Jani Ruotsalaisen Wertin jälkeen. Valmentaja oli tyytyväinen suojattinsa esitykseen laukan jälkeen.
”Laukkoja tulee vaan välillä V.G. Voiton kanssa. Ori tuli viimeiset 700 metriä vähän alle 17-vauhtia. Ei esitystä voi moittia. Seuraavaksi startataan Suurmestaruudessa Mikkelissä.”
Suurosen muista nimihevosista ’seitsemänvuotiasta Rekilammen Saulia ei ole nähty kilparadoilla huhtikuun jälkeen. Seppo Suurosen mukaan ori palaa radoille vasta syksymmällä.
”Se oli kuntoutuksessa viime syksyn jalkaoperaation jäljiltä. Ajettiin pari starttia keväällä. Mutta niissä meno ei ollut oikein kunnollista. Se tuntuu kyllä harjoituksissa paremmalle, mutta eiköhän me palata radoille sovinnolla vasta kesän jälkeen.”