

Jonna Aaltonen ja Laxton for U olivat lauantaina ryhmänsä kahdeksansia prosentein 67,579. Kun tulos laskettiin yhteen torstain prosenttien kanssa, aukesi tie vapaaohjelmafinaaliin kahdeksan parhaan joukkoon. Luokan voitti Hollannin Britney de Jong ruunalla Caramba N.O.P. prosentein 74.395.
”Tänään oli parempi lataus, hevonen oli aktiivisempi raviohjelmassa. Mutta sitten olisi pitänyt ratsastaa itse vähän huolellisemmin laukanvaihdot käynnin kautta, että olisimme yltäneet vähän korkeampiin prosentteihin. Mutta kaiken kaikkiaan tänään parempi fiilis”, Aaltonen summasi.
Myös Laura Kangasniemi ja Goldprins olivat lauantaina ryhmässään sijalla kahdeksan prosentein 67.811. Ensimmäisen luokan säikkymisen myötä yhteistulos ei kuitenkaan riittänyt finaaliin. Luokan voitti Ruotsin Louise Etzner Jakobsson hevosella Goldstrike B.J. prosentein 72.270.
Kangasniemi oli taas iloinen hevosestaan ja nyt myös koko suorituksesta. Suoritus oli tähän saakka paras kyseisessä ohjelmassa.
”Rata oli tänään tosi hyvä. Ei tullut virheitä, ja hevonen oli tosi hyvin mun kanssa”, Kangasniemi kertoi. ”Jäi tosi pienestä kiinni, että ei päästä huomiseen freestyleen, joten mennään tänään kotiin.”
Ratsukon kausi päättyi tähän, ja seuraavaksi katsotaan jo ensi kesän MM-kilpailuihin.
”Tämä oli tosi hyvä sitä ajatellen. Tiedetään, mitä lähdetään tekemään”, Kangasniemi sanoi.