• Raviponien Pohjoismaiden mestaruudesta kamppaillaan lauantaina Vermossa

    A-ponien Pohjoismaiden mestaruuden korvaa tänä vuonna Suomi-Ruotsi maaottelu.
    Rondo Dar ja Saana Tuuri edustavat Suomea B-ponien PM-lähdössä.
    Rondo Dar ja Saana Tuuri edustavat Suomea B-ponien PM-lähdössä. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset
    27.8.202120:00
    Antti Savolainen

    Pohjoismaiden parhaat B-ponit kohtaavat Vermo Areenalla lauantaina 28. elokuuta ravattavassa Pohjoismaiden mestaruudessa. Lähtöön osallistuu yhteensä kahdeksan ponia, joista kolme on Suomesta, kolme Ruotsista ja kaksi Tanskasta. 1 620 metrin ryhmäajona ravattavan lähdön voittajaa odottaa Pohjoismaiden mestarin titteli ja 300 euron ykköspalkinto.

    Vermo Areenalla tulevana lauantaina ravattavat Espoo-päivän poniravit starttaavat klo 12. B-ponien Pohjoismaiden mestaruus ratkotaan ravien kolmantena lähtönä klo 12.45. A-ponien Pohjoismaiden mestaruuden korvaa tänä vuonna Suomi-Ruotsi maaottelu, joka ravataan ravien neljäntenä lähtönä klo 13:15.

    Pääkaupunkiseudun kokoontumisrajoitusten vuoksi ravit ajetaan ilman yleisöä ja tallialueelle pääsevät vain kilpailijat. Raveja voi kuitenkin seurata suorana Vermo Areenan Facebook- ja Youtube-lähetyksistä, kerrotaan tapahtuman tiedotteessa.

    B-ponien Pohjoismaiden mestaruuteen osallistuu tänä vuonna poneja Suomesta, Ruotsista ja Tanskasta. Norjan joukkue ei osallistu tämän vuoden PM-kilpailuihin ollenkaan.

    Suomalaisia edustavat tänä vuonna karsintavoittaja Rondo Dar ja kouvolalainen Saana Tuuri, karsintakakkonen Amor Dar ja janakkalalainen Henriikka Rantanen sekä Kattedals Isse ja kouvolalainen Nina Hänninen. Suomalaisista edustajista kaksi sai suoran finaalipaikan Riihimäellä 8.8. ravatussa karsinnassa. Kolmannen edustajan valitsi Suomen Hippoksen kilpailuosasto.

    Ruotsalaisten edustajat ovat Zahlma ja Towa Olsson, Fandra ja Sara Jernberg sekä Ekslätts Twilight ja Katarina Hall.

    Tanskaa edustavat Tombedo Fia ja Sofie Eg Jörgensen sekä Isilon Alasse ja Nathalie K Hansen.

    Ponien Pohjoismaiden mestaruudet ratkottiin ensi kertaa Ruotsin Solvallassa vuonna 2010. Vermossa ravattavat kilpailut ovat järjestysvuorossa 10:nnet. Suomessa Pohjoismaiden mestaruus -tittelit on jaettu kerran aiemmin Turun raviradalla vuonna 2016.

    Suomalaiset eivät ole voittaneet B-ponien Pohjoismaiden mestaruus-titteliä vielä kertaakaan. A-ponien titteli on tullut Suomeen jo kolmesti vuosina 2016, 2017 ja 2017.

    Artikkelin aiheet
    raviponit
    Vermo Areena
    Pohjoismaiden mestaruus
    poniravit
    Suomi-Ruotsi maaottelu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle