• Caru panostaa astutukseen – Kirppu-ajoon maltillisilla odotuksilla: ”Pihtiputaan pedot on vajaamiehisenäkin kova joukkue”

    Huippuori Carulla oli tänä kesänä täydet sata tammavarausta. Harri Sulku suunnittelee, että ori saattaa tulevaisuudessa keskittyä enemmän jalostukseen kuin kilpailemiseen.
    Tilaajalle
    Caru oli tämän kesän Suur-Hollola-ajossa kolmas. Rattailla Henri Bollström.
    Caru oli tämän kesän Suur-Hollola-ajossa kolmas. Rattailla Henri Bollström. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset|Ravit
    19.8.202614:45
    Harri Pirinen

    Harri Sulun valmentama huippuori Caru starttaa keskiviikkona vasta viidennen kerran tänä vuonna. Aiemmat neljä starttia ovat tuoneet kolme voittoa sekä kolmossijan suomenhevosten Suur-Hollola-ajossa.

    Heinäkuun alun Suur-Hollola on Carun edellinen startti, joten kilpailutauko ennen Rovaniemen Kirppu-ajoa ehtii venähtää puolentoista kuukauden mittaiseksi. Välissä Caru jäi pois elokuun alun Teivon-startista.

    Harri Sulun mukaan verkkaiselle kilpailutahdille on syynsä. Samoista syistä odotukset keskiviikolle ovat hyvin maltilliset.

    ”Carulla on ollut hyvin aktiivinen kesä astutuspuuhissa. Sille tuli täydet sata varausta, mutta viime viikolla tuli joitakin peruutuksia”, Sulku kertoo.

    Vuosi sitten Caru voitti varsakunkku-finaalin Mikkelissä. Harri Sulku oli tyytyväinen Henri Bollströmin ajosuoritukseen.
    Vuosi sitten Caru voitti varsakunkku-finaalin Mikkelissä. Harri Sulku oli tyytyväinen Henri Bollströmin ajosuoritukseen. Kuva: Ville Toivonen

    Tammojen parissa touhuamisessa on tunnetusti vaaransa. Niistä Carukin sai karun kokemuksen.

    ”Astutuskauden alussa ori kaatui, kun kumimatto lähti alta. Ruuvit katkesivat lattiasta. Caru kaatui kyljelleen, ja se on näkynyt lihasvaivana koko kesän”, Sulku kertoo.

    ”Sitten Suur-Hollola-ajo meni pieleen sateen takia. Se lähtö meni liukastellessa, eikä se ainakaan parantanut lihasjumia.”

    Teivosta Caru jäi pois varotoimena.

    ”Hevonen olisi pystynyt kilpailemaan, mutta näistä lihasjäykkyyksistä johtuen ajattelin, että jos hevonen menee entistä pahemmin jumiin, koko syksy on taputeltu”, Sulku perustelee.

    Lopullisen päätöksen Kirppu-ajoon osallistumisestakin Sulku kertoo tehneensä vasta sunnuntaina.

    ”Silloin kävi hieroja tarkistamassa, voidaanko ja kannattaako lähteä Rovaniemelle, kun matkaa on jonkin verran. Hieroja sanoi, että voimme lähteä reissuun”, Sulku valaisee.

    Toinen syy maltillisiin odotuksiin on tuttu ”viestijoukkue”.

    ”Kun ottaa huomioon, että Pihtiputaan Pedoista Vänrikki ja Alarik Huikea ovat huippukunnossa ja kilpailleet säännöllisesti, olemme tyytyväisiä korotettuun rahaan. Jos saataisiin matkarahat ja pullakahvit. Tai no, jos palkintorahalla vaikka söisikin matkalla”, Sulku naurahtaa.

    Viime kesän varsakunkku-finaalin voittoa juhlistamassa Henri Bollström (vas.), Ilona Sulku ja Harri Sulku.
    Viime kesän varsakunkku-finaalin voittoa juhlistamassa Henri Bollström (vas.), Ilona Sulku ja Harri Sulku. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Sulku viittaa Pihtiputaan Pedoilla Antti Ojanperän valmentamiin huippuoreihin. Ne lähtevät Kirppu-ajoon samalta, pisimmältä takamatkalta kuin Caru. Samalta paalulta lähtevät myös Tinderi ja Hissun Feeniks. Näille tulee matkaa 2680 metriä.

    ”Vänrikki osoitti kuninkuuskisan päätösmatkalla, minkä tason hevonen se on, kun edes Elitkampen-voittaja ja ravikuningas Pro ei tullut siitä ohi. Ja kun tiedetään, missä kunnossa Alarik Huikea on, niin ne ovat varmaan lähdön muille hevosille ylittämätön kaksikko. Ja kun ne pystyvät keskenään katsomaan, kumpi ajaa keulassa ja kumpi ei, kuten on käynyt Suur-Hollola-ajossa ja kuninkuuskilpailussa”, Sulku miettii.

    ”Pihtiputaan Pedot on vajaamiehisenäkin äärimmäisen kova joukkue. Viime vuonnahan Caru meni Kirppu-ajossa 5-vuotiaiden Suomen ennätyksen, mutta oletan, että nyt sillä ajalla (25,3) ei voiteta. Niin kovia vehkeitä nuo Vänrikki ja Alarik Huikea ovat”, hän tiivistää.

    ”Kun siellä on vastassa Juvan Jyrät ja Pihtiputaan Pedot, kannattaisiko meidän kuitenkin keskittyä jalostustoimintaan.”

    Harri Sulku ensi vuoden kuninkuuskilpailusta.

    Itse lähdöstä Sulku povaa kuitenkin erittäin mielenkiintoista.

    ”Yleisön kannalta tulee todella kova lähtö. Kun vertaa vaikka lauantain Kouvolan-starttiin, tämä on yleisölle paljon jännittävämpi katsoa. Muillakin paaluilla on hyviä hevosia, joista joku varmaan yrittää karkuun”, hän uskoo.

    ”Toivottavasti rata olisi kuiva ja kaikki menisivät ravia, niin yleisö saa kyllä vastinetta pääsylipun hinnalle.”

    Kuusivuotias Caru on startannut urallaan 39 kertaa, voittanut 22 kertaa ja ansainnut 215 120 euroa. Moni arvelee, että ori nähdään varmasti ensi vuoden kuninkuuskilpailussa.

    Valmentaja on asiasta jokseenkin eri mieltä.

    ”Näyttää siltä, että kun siellä on vastassa Juvan Jyrät ja Pihtiputaan Pedot, kannattaisiko meidän kuitenkin keskittyä jalostustoimintaan. Uskon, että Carulla on jalostushevosena edessään vielä parempi ura kuin kilpahevosena”, Sulku viittaa Seppo Suurosen ja Ojanperän oreihin.

    ”Ainakin, jos kysyntä on tätä luokkaa, saattaa olla, että keskitymme jalostukseen.”

    Viime vuonna Caru astui 95 kertaa, ja tänä vuonna astutusmäärä on viime viikkojen peruutuksista johtuen suunnilleen sama.

    ”Muutaman varsoneen tamman omistajat peruivat, kun epäilivät varmaan, että varsat eivät mene kaupaksi. Tai sitten tammoilla oli jotain ongelmia”, Sulku miettii.

    Artikkelin aiheet
    raviurheilu
    jalostus
    astutus
    Caru
    Kirppu-ajo
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle