

Petteri Himmelroos kohtasi perjantaina Pilvenmäki Specialissa kilpailevan kuusivuotiaan Tuulen Viljon ensimmäistä kertaa, kun hevonen oli puolitoistavuotias.
”Osaomistaja Jarno Suominen pyysi mua katsomaan Viljoa. Omistajilla oli myyntihalua, ja Jarno oikein yllytti mua”, Himmelroos aloittaa tarinansa.
”Menin katsomaan Viljoa. Ajattelin, että onpa komea hevonen ja kiltti katse. Pihalla olevaan koppiin hevonen tuli mun perässä todella järkevästi. Nostelin jalkoja ja se katseli mua silmiin. Melkein päätin siinä, että tää on mun. Viljo on ihmisille kiltti ja viisas hevonen, jolla on hyvä tilannetaju.”
”Toinen omistaja Jaana Viita-Aho soitti seuraavana päivänä, että mennään Kiikalaan ajamaan hevosella. Se meni kaikki käännökset kuin vanha tekijä, eikä tarvinnut enää opetusta oikeastaan ollenkaan. Sen jälkeen mä päätin, että Viljo on mun.”
Kaupat tehtiin heti, ja Himmelroos aloitti perusvalmennuksen. Hän korostaa, että alusta alkaen hevosta on valmennettu huolellisesti niin, että siitä tulisi pitkäaikainen kilpahevonen.
”Että se olisi valmis, kun aika koittaa. Jaana toimii nykyään Viljon hoitajana, ja on ollut joka ravireissulla mukana. Hän on ollut suurena apuna Viljon uralla. Hiiteillä Jaana on malttanut ajaa lämminverisellä rauhallisesti Viljon edellä, hevosen ehdoilla.”
Salossa asuva Himmelroos on touhunnut hevosten kanssa lapsesta lähtien. Kotiin ensimmäiset hevoset tulivat vuonna 1978.
”Ensimmäisen kerran raveissa kävin jo 1975 Pilvenmäellä. Sunnuntairaveissa oli väkeä kuin markkinoilla. Nykyään on mennyt kurjaksi sekä väkimäärä että ravien pelivaihdot”, Himmelroos valittelee.

Ennen Viljoa Himmelroosilla oli Tuulen Ilo, joka teki kelpo uran vuosien varrella kiusanneista jalkavaivoista huolimatta.
”Ilo lopetti vasta 15-vuotiaana, ja teki silloin parhaan kautensa. Se sai lopussa kilpailla terveenä ja tulosta tuli. Sillä jäi paljon rahaa ajamatta, kun parhaat vuodet meni vaivoihin.”
Tuulen Viljon uran alkuvaihe oli menestyksekäs. Ruuna juoksi kahdeksan voiton putken. Ohjastajana toimi Arto Hammar, jota Himmelroos haluaa kiittää tarkasta työstä.
”Arto ajoi tosi hienosti hevosta rakentaen ja säästäen. Uran alussa välteltiin tarkoituksella vapaalta radalta juoksemista. Arto teki aina tarkasti, kuten sovittiin.”
Vuoden 2024 Derbyssä hevonen ei ollut oma itsensä. Se ei ravannut normaalisti lämmityksessä.
”Olin jo, että jätetäänkö hevonen pois. Arto sanoi, että katsotaan vielä millainen hevonen on pruuvissa. Esittelyssäkin hevonen oli huonon oloinen, mutta menikin pruuvissa hyvin.”
”Startissa hevosen kilpailuvietti iski pintaan. Se jäi painamaan, ja päätyi hirmu kovassa vauhdissa johtavan rinnalle. Mailin se kesti, mutta sitten oli ruuna valmista kauraa. Derbyn jälkeen hevosta lääkittiin, ja annettiin sille kunnolla aikaa.”
”Siinä voidaan pärjätä, jos mitään ikävää ei osu kohdalle kilpailupäivänä.”
Perjantaina Derby-finalisti on toista kertaa suurkilpailussa. Pilvenmäki Specialin finaalissa ruunan ohjaksissa on Olli Koivunen. Himmelroos luottaa omaan hevoseensa, mutta muistuttaa raviurheilun raadollisuudesta.
”Karsintojen jälkeen hevosen on annettu palautua. Kotona on tehty rauhallista lenkkiä. Uskoisin, että paikat on auki. Normaalina ollessaan ruuna pystyy tekemään toisten selästä kovan pätkän. Siinä voidaan pärjätä, jos mitään ikävää ei osu kohdalle kilpailupäivänä”, Himmelroos toteaa.
Suomenhevosten Pilvenmäki Special kilpaillaan 2160 metrin tasoitusajona. Tammat saavat 20 metrin hyvityksen. Kilpailun ensimmäinen palkinto on 10 000 euroa.