• Niemiselle siniverisiä vahvistuksia

    Markku Niemisellä on tällä viikolla taas monta rautaa tulessa. Iloa aiheuttaa mm. Lexus Dreamin palautuminen treenien perusteella täyteen ja parempaankin kilpailukuntoon.
    Markku Niemisellä on tällä viikolla taas monta rautaa tulessa. Iloa aiheuttaa mm. Lexus Dreamin palautuminen treenien perusteella täyteen ja parempaankin kilpailukuntoon. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    16.8.201811:21
    MT toimitus

    Markku Nieminen on saanut talliinsa parikin huippumielenkiintoista vahvistusta Onkel Invest Oy:n riveistä.

    Niemisellä on ollut jo pitkään pari Päivi Laakkonen-Mäkihongon Onkel Invest Oy:n hevosta, keskiviikkona voittaneen Grant Bokon lisäksi hyvin pärjännyt Robin Roof. Nyt yhteistyö on laajentunut parin Reijo Liljendahlin tallista muuttaneen tulokkaan verran.

    Nimekkäämpi hevosista on nelivuotias Ergo Am (Muscle Hill), joka juoksi kolmevuotiaana 2600 metrillä voittoajan 13,0a. Tämän kauden neljässä startissa meno on ollut vaisumpaa. Ruunan koko uran luvut ovat 13 starttia totosijoin 1-3-1 ja voittosumma noin 20 000 euroa.

    "Ergo Am on sairastellut, eikä ole vähään aikaan starttikunnossa. Varmaan menee muutama kuukausi ennen kuin ajetaan kilpaa", Markku Nieminen olettaa. "Tosi mielenkiintoinen, hieno hevonen joka tapauksessa."

    Jotakin Ergo Am:n suvusta ja siihen liittyvistä odotuksista kertoo hevosen huutokauppahinta. Luottovalmentaja Reijo Liljendahl kuittasi Ergo Am:n Onkel Investille kolme vuotta sitten 1,2 miljoonalla kruunulla.

    Toinen tulokas on starttaamaton kolmevuotias tamma Zenyatta Font. Italiassa syntynyt Ready Cashin tytär on selvästi valmentajan mieleen.

    "Oikein hieno hevonen ja menee tosi mukavasti", Nieminen kehuu. "Se oli kai mennyt keväällä oikein hurjan hienosti, mutta polvia oli pitänyt operoida."

    Zenyetta Fontin Liljendahl huusi Onkel Investille kaksi vuotta sitten italialaisesta huutokaupasta 31 000 eurolla.

    Artikkelin aiheet
    Markku Nieminen
    hevonen
    ravivalmennus
    Onkel Invest
    hevoskauppa
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle