

Kangasniemellä vaikuttava Hannu Albrecht pystyy jo tiistaina kommentoimaan Larkon jättiesitystä sanallisesti. Maanantaina oli vielä vaikeampaa.
”Oli vähän sanat hakusessa. Ei onneksi tarvinnut nitroja, vaikka taputtelin rintataskua, että onko ne mukana. Larkon juoksu oli sykähdyttävä hetki, jota on mukava myöhemmin muistella”, Albrecht hehkuttaa.
Tommi Kylliäinen sai alussa taitavasti Larkon takarivistä toiseen pariin ulos. Kun edessä juossut Verdals Torden laukkasi kierros ennen maalia, Larkko pääsi johtavan Pastorin rinnalle lyömään tahtia.
Vauhti oli koko matkan tasaisen reipasta. Kierros mentiin aikaan 20,5 ja päätöspuolikas kellotettiin 21,0. Loppukaarteessa kärkipari oli jo irrottautunut muusta joukosta.
Loppusuoralla Larkko sai ennakkosuosikista otteen ja lipui eleettömään voittoon. Edellisen startin jälkeen tapahtunut tasonnosto sai valmentajan hieman epäuskoiseksi.
”Kyllä se on todella kovassa kunnossa, mutta en uskonut sen parantavan ihan näin paljon. Se oli varmaan monen asian summa.”
Larkko juoksi urallaan ensimmäistä kertaa ilman kenkiä. Varusteena oli jenkkikärryt. Silti Albrecht uumoilee, että iso osuus oli myös juoksun onnistumisella.
”Sillä oli iso vaikutus. Oli paljon etua, ettei hevonen joutunut heti johtavan rinnalle. Larkko pärjää, kun saa ensin vetoapua ja pääsee sitten vapaalle radalle.”
Larkko on aikaisemminkin tarjonnut omistajille kovia elämyksiä. Kovat vastustajat kuninkuustason hevosia myöten ovat joutuneet tunnustamaan ruunan paremmakseen.
”Se on yllättävän kova, kun se on menopäällä. Joka kerta se ei viitsi yrittää täysillä. Tai kun ollaan harrastelijoita, niin voihan se olla, ettei aina viimeistelykään onnistu yhtä hyvin.”
Larkko on varttunut jo 12 vuoden ikään, mutta kehitystä tuntuu edelleen tapahtuvan ainakin nopeuden osalta.
”Hevosellahan meni aikoinaan lähes kaksi vuotta, kun kuntoutettiin jännettä toisesta etusesta. Larkko on nuorekkaan oloinen, ja Mikkelissä se oli radalta palatessaan tosi pirteä. Vammataustan takia ei olla aikaisemmin kokeiltu ilman kenkiä.”

Albrecht miettii, että hiljaisemmat vuodet ovat jättäneet hevoselle jotain säästöön.
”Tuntuu, että nyt lunastetaan, mitä jäi silloin parina vuonna saamatta.”
Vaikka Larkko on tulta ja tappuraa kilparadalla, se on kotona äärimmäisen leppoisa hevonen. Albrecht kuvaa hevostaan rauhalliseksi ja toimivaksi.
”Se on ollut terapiahevosena, ja talvella on tehty rekiajelutuksia.”
Larkko on ilmoitettu ensi viikolle Kouvolan iltaraveihin. Albrecht suunnittelee myös lauantailähtöjä.
”Jos hevonen pysyy kunnossa, Kouvolan jälkeen kokeillaan 75-lähtöjä.”
Hannu Albrecht otti alkuviikosta toisenkin hevosen valmennukseensa. Round Cube vietti kesän lomalla laitumella, ja sitä yritetään piristää paikanvaihdoksella.
”Round Cube tuotiin kolmisen vuotta sitten Ruotsista, eikä se ole esittänyt oikein mitään. Omistaja on puolituttu tästä kyliltä. Olen itse eläkkeellä, niin ehdin hevosten kanssa touhuamaan.”
Hannu ja Eija Albrecht harjoittavat Uutelan tallilla pienimuotoista toimintaa. Tallissa on noin kymmenen hevosta. Larkon emä Pikku-Amalia on yksi tallin pitkäaikaisimmista asukkaista.
”Joskus panostettiin enemmän ratsastuspuoleen, mutta pienellä kylällä ei ole paljon harrastajia. Larkon emä Pikku-Amalia on asunut meillä, ja tehnyt tässä yhteensä 11 varsaa. Larkko oli ensimmäinen varsa. Välillä tuli toisenlaisia varsoja, mutta tämä viimeisin on täysi kopio Larkosta”, Albrecht ihastelee.