• 75-voittaja palailemassa radoille lähes vuoden mittaiselta sairaustauolta

    Valmentaja on optimistinen suojatistaan, joka voitti reilu vuosi sitten Suomen Cupin karsinnan ja 75-lähdön.
    Tilaajalle
    Sami Vehviläinen on ohjastanut valtaosan Hannu Albrechtin valmentaman Larkon starteista.
    Sami Vehviläinen on ohjastanut valtaosan Hannu Albrechtin valmentaman Larkon starteista. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    20.4.202311:00
    Kaj Närhinen

    Hannu Albrechtin valmentama Larkkko menestyi vuosi sitten keväällä mainiosti. Ruuna voitti Sami Vehviläisen ohjastamana viime vuoden maaliskuussa sekä Suomen Cup -karsinnan että T75-lähdön. Toukokuun alussa vuosi sitten ruuna loukkasi toisen etujalan koukistajajännettä. Yhdeksänvuotiaan ruunan valmentaja ei ole pitänyt kiirettä radoille paluun suhteen.

    ”Vuodenvaihteessa saimme periaatteessa starttiluvan klinikalta. Eläinlääkäri tosin totesi olevan aina parempi, mikäli maltamme odottaa kilpailemisen kanssa. Ajateltiin odotella suosiolla keväisempiä olosuhteita”, kertoo Hannu Albrecht.

    Reilut 32 000 euroa urallaan ansainnut Larkko oli jo ilmoitettu Killerin kiirastorstain raveihin. Ruunan kauden avaus siirtyi kuitenkin kelirikon peruttua ravit. ”Lähtö olisi ollut todella kovatasoinen kauden avaukseksi. Jälkikäteen ravien peruminen ei meidän näkökulmastamme harmittanut kovinkaan paljoa.”

    Lisää aiheesta
    • Ravikuningas Evartin piti avata kilpailukautensa torstai-iltana Killerillä, mutta nyt aloitus siirtyy.

      Ravit | Killerin torstairavit peruttu

    Kangasniemen Vuojalahdessa hevosia valmentava Hannu Albrecht aikoo avata kauden Larkolla ensi torstaina Lahdessa. Ilmoittautumisaika raveihin päättyy perjantaiaamuna.

    ”Jyväskylän ravien peruutuksen jälkeen ei oikein tahtonut löytyä sopivaa sarjaa. Lahdessa pääsemme matkaan 20 metrin takamatkalta. Se tuntui sopivalle avausstartille.”

    Valmentaja suhtautuu optimistisesti lähemmässä puolessa uran 60 startissa kolmen parhaan joukkoon sijoittuneen ruuna radoille paluuseen loukkaantumisen jälkeen. Hevosen into juoksemiseen on säilynyt sairastauosta huolimatta.

    ”Sillä on ikäisekseen aika vähän startteja. Sillä alettiin starttaamaan vasta viisivuotiaana. Siitä kaavailtiin alun perin ratsua, mutta siitä kuoriutuikin hyvä ravuri. Mikäli se saa olla terveenä, emme ole mielestäni nähneet lähellekään parasta Larkkoa starteissa.”

    Lisää aiheesta
    • Sami Vehviläinen on ohjastanut valtaosan Larkon starteista. Kuvassa kaksikko valmistautuu hopeasijaan päättyneeseen starttiin Killerin derbypäivänä viime elokuussa.

      Ravit | T75-voittaja Larkko vähintään syksyyn kestävälle sairaslomalle

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle