

Viime vuoden Derbyn voittanut Harri Koivusen valmentama Crepe Match (Creatine) avasi keskiviikko-iltana Vermossa viisivuotiskautensa vakuuttavalla tyylillä. Olli Koivusen tuttuun tapaan ohjastama ori kiri lopussa ohi vetotöistä vastanneen Jarmo Saarelan Amazing Matchin (Quite Easy).
Oriin omistajiin kuuluva valmentaja oli erittäin tyytyväinen tallin ykköshevosen kauden avaukseen. Kokenut valmentaja myönsi jännittäneensä paljon Vermon starttia.
“Vaikka talvi oli sujunut hyvin, on startti kuitenkin ihan eri asia. Ei minulla ole vielä ehtinyt kertyä sellaista ammattitaitoa, että osaisin varmaksi sanoa hevosen olevan kunnossa kilpailutilanteessa. Ori oli kyllä paljon parempi kuin osasin odottaa. Vastassa oli kuitenkin kovia säännöllisesti startanneita hevosia. En olisi ollut yllättynyt meidän jäädessä taustalle tuossa lähdössä”, analysoi Harri Koivunen Crepe Matchin esitystä torstaina MT Hevosille.
Valmentajaa miellytti eniten tyyli millä Crepe Match kiri ohi vastustajista.
”Ensimmäinen kierros mentiin todella maltillista vauhtia. Sieltä se vaan tuli loppua todella kovaa. Tästä on totta kai hyvä jatkaa kautta eteenpäin.”
Vermon startin jälkeen kalenteriin on ympyröity Kouvolan Kymi GP -päivä kesäkuun 15. päivä. Kysyttäessä missä lähdössä Koivunen aikoo startata suojatillaan, jättää vastaus ilmaan kysymysmerkkejä.
”Niin no, viisivuotislähtöähän olen kaavaillut Crepe Matchille. Se on sopiva kisa, mutta tokihan siellä on tarjolla sellainen täyden matkan Kymi GP -lähtökin. Kyllä ainakin tällä hetkellä viisivuotislähtö tuntuu realistisemmalle vaihtoehdolle. Ajetaan ehkä yksi startti ennen Kouvolan viikonloppua.”
Crepe Matchin kauden tärkeimmän tavoitteen Harri Koivunen linjaa hyvin suoraan. Lahden Jokimaalla ravattava Suur-Hollola-ajo on kauden päätavoite.
”Siihen malliin hevosta on valmennettu, että huippukunto pitäisi olla kohdillaan kesä-heinäkuun vaihteessa. Onhan sen jälkeenkin Solvallan Margareta Wallenius-Klebergs Pokal -lähdöstä lähtien kilpailuja tarjolla.”
”Kaikkein olennaisin asia on hevosen pysyminen terveenä. Suotta tässä on tehdä mitään kovin suuria suunnitelmia. Asiat muuttuvat tunnetusti tosi nopeasti hevosten kanssa suuntaan ja toiseen.”
Harri Koivunen on menestynyt Crepe Matchin johdolla hienosti viime vuosien ikäluokkakisoissa. Tällä hetkellä tallissa on kahdeksan kolmevuotiasta. Neljä näistä on jo ehtinyt starttaaman, ja kolme myös voittamaan. Valmentaja on tyytyväinen kolmevuotisikäluokan tilanteeseen.
”Itseasiassa viideskin kolmevuotiaista Playmaker Sala (Maharajah) avaa uransa nyt perjantaina Turussa. Pari muutakin kolmevuotiaista on melkein starttivalmiita. Vaikea nostaa ketään muiden yläpuolelle kolmevuotiaista, mutta kyllä toiveissa on olla useammalla mukana syksyn ikäluokkakisoissa.”
Solvallan kolmipäiväinen Elitloppet-viikonloppu on vuorossa reilun viikon kuluttua. Harri Koivuselle Solvallan huippuviikonloppu on jokavuotinen vierailukohde joko hevosten kanssa tai ilman. Viime vuonna Koivusen tallista ei startannut hevosia Elitloppet-viikonloppuna.
Tälle vuodelle Koivunen toivoo Fortunewheelsgardenin (Trixton) pääsevän mukaan perjantain tammalähtöön.
”Stardust Comery (Zola Boko) jäi harmittavasti kolmanneksi STL-karsinnassa Vermossa. Sillä sijalla ei aukea paikkaa finaaleista.”
”Kyllähän Elitloppet-viikonloppu on yksi vuoden kohokohdista. Siellä tulee tavattua tuttuja, ja ainahan ulkomailla käynti avaa silmiä. Tänäkin vuonna käydään ennen perjantain raveja ja huutokauppaa tapaamassa ruotsalaisvalmentajia heidän talleillaan.”