• Suomalais-irlantilainen Milla Lynch opiskelee Ruotsissa kengittäjäksi – oman fysiikan vahvistamiseen panostetaan alusta asti

    Kansainvälisen kodin kasvatti on löytänyt hevosten parista oman alansa. Pääsykokeissa arvioitiin enemmän asennetta, kuin sen hetkistä osaamista.
    Tilaajalle
    Milla Lynch opiskelee toista vuotta kengitystä Wångenin hevoskoulussa.
    Milla Lynch opiskelee toista vuotta kengitystä Wångenin hevoskoulussa. Kuva: Milla Lynchin albumi
    MT Hevoset|Ravit
    19.10.202413:00
    Kaj Närhinen

    Tammisaaressa lukioaikansa asunut Milla Lynch ei hätäillyt urasuunnitelmiensa suhteen. Hän työskenteli ylioppilaaksi kirjoitettuaan muutaman vuoden eri työpaikoissa ja mietti samalla mikä ala tuntuisi kaikkein omimmalta. Lopulta asiat alkoivat selkiytyä ajatuksissa.

    ”Äitini oli ollut nuorempana tekemisissä hevosten kanssa, mutta ei meillä ollut koskaan hevosia kotona. Minä kävin kuitenkin pienestä pitäen ratsastamassa ratsastuskoulussa. Hevosala alkoi tuntua omalle alalle lukion jälkeisinä vuosina, ja mietin pitkään millä tavalla haluan työskennellä hevosten parissa”, kertaa Milla Lynch parin vuoden takaisia pohdintoja.

    Lopulta kengittäminen tuntui alalle, joka kiinnosti tulevaa hevosalan ammattilaista. Koulutuspaikkaa miettiessä ulkomaiset vaihtoehdot tuntuivat kaikkein luontevimmilta. Ulkomaisten koulujen vetovoimaa selittää Lynchin laaja kielitaito. Englannin kielen Lynch on saanut irlantilaisen isän kautta. Äiti on puolestaan taustaltaan suomenruotsalainen.

    ”Vanhempani tapasivat Irlannissa. Englanti ja ruotsi ovat olleet kotikielenämme, suomen kieltä olen oppinut enimmäkseen koulun ja kavereiden kautta. Mietin jonkin aikaa hakeutuvani englanninkieliseen maahan kouluun, mutta lopulta ruotsalainen hevosalan koulutus tuntui omimmalta.”

    Kolmevuotinen kengityskoulutus on sisällöltään monipuolinen. Kengityksen lisäksi kengittäjän fyysisten ominaisuuksien parantamiseen kiinnitetään paljon huomiota.
    Kolmevuotinen kengityskoulutus on sisällöltään monipuolinen. Kengityksen lisäksi kengittäjän fyysisten ominaisuuksien parantamiseen kiinnitetään paljon huomiota. Kuva: Milla Lynchin albumi

    Kun Milla Lynch haki opiskelemaan kengitystä, hänellä ei ollut juurikaan kokemusta hevosten kengittämisestä. Hän läpäisi kuitenkin pääsykokeet ja sai opiskelupaikan Östersundin länsipuolella sijaitsevaan Wångenin hevoskouluun.

    ”Harjoittelinhan minä paljon pääsykokeita varten, sain apua paikalliselta kengityssepältä. Eli en minä tietenkään ihan kylmiltäni suunnannut Ruotsiin pääsykokeisiin. Mutta olihan se melko erikoinen tunne pyrkiä ihan uudelle alalle opiskelemaan.”

    Pääsykokeissa ei Lynchin mukaan arvioitu hakijan ammattitaitoa, vaan enemmänkin asennetta työskentelyyn.

    ”Jälkikäteen tajusin, että heitä kiinnosti enemmänkin se, millainen hakija oli niin henkisiltä kuin fyysisiltä ominaisuuksiltaan. Ei sillä, että minun pääsykokeeni esimerkiksi taonnan osalta olisi mennyt mitenkään katastrofaalisen huonosti.”

    Vaikka Ruotsin ja Suomen koulutusjärjestelmät ovat melko yhteneväisiä, on Lynchin tutkintoa vaikea verrata suomalaiseen kengityssepän tutkintoon.

    ”Tämä on siis niin sanottu aikuiskoulutus, johon pitää olla pohjalla kolmevuotinen koulu, ja minullahan se oli tietysti lukio. Vapaasti suomennettuna koulutukseni on kengitysseppäkoulutus, mutta se ei ole kuitenkaan ihan vastaava kuin Suomessa tarjottava koulutus.”

    Östersundin ja Åren puolessa välissä sijaitseva Wången tarjoaa hyvälaatuisen koulutuksen lisäksi jylhiä maisemia.
    Östersundin ja Åren puolessa välissä sijaitseva Wången tarjoaa hyvälaatuisen koulutuksen lisäksi jylhiä maisemia. Kuva: Kaj Närhinen

    Ruotsissa toimii kolme valtiollista hevosalan oppilaitosta. Flyingen ja Strömsholmin koulut sijaitsevat etelämpänä. Wångenin koulu on Östersundin ja Åren välissä, molempiin on matkaa noin 50 kilometriä, Norjan raja on reilun 100 kilometrin päässä.

    Kaikissa kolmessa koulussa on tarjolla peruskoulun jälkeinen kolmen vuoden hevosalan ammattitutkinto. Koulujen koulutustarjonta on todella laaja. Perustutkinnon lisäksi tarjolla on edellä mainitun kengityskoulutuksen lisäksi muun muassa mahdollisuus suorittaa kandidaattitason Hippologen-tutkinto.

    Milla Lynch valitsi Wångenin koulun sen ravi- ja islanninhevoskoulutuksen takia.

    ”Eihän meidän koulutukseemme varsinaisesti kuulu islanninhevosilla ratsastamista tai ravureilla ajamista. Mutta ajattelin, että ravureiden- ja yhtä lailla islanninhevosten kengittäminen ovat oikein mielenkiintoisia ja hyödyllisiä asioita oppia. Meillä on kolme eri seppää opettajina. Heillä kaikilla on hyvin erilainen tausta, ja heiltä oppii asioita todella monipuolisesti.”

    Wångenin tarjoama kengityskoulutus on Milla Lynchin mukaan rakennettu hyvin monipuolisesti. Ensimmäisenä ja toisena vuonna kengittäjän fysiikan kehittämiseen panostetaan paljon oppituntien puitteissa.

    ”Meillä on melko paljon ohjattua liikuntaa lukujärjestyksessä. Eihän tietenkään koulutus ole pelkkää kuntoilua, mutta hyvä että meille annetaan hyvät eväät huolehtia omasta fysiikasta ja jaksamisesta, sillä kengitys on kuluttavaa työtä.”

    ”Olen saanut rahoitettua opintoni sujuvasti, ja viihdyn oikein hyvin täällä pohjoisemmassa.”

    Koulutukseen sisältyy paljon käytännön harjoittelujaksoja. Ensimmäisenä lukuvuonna Milla Lynch oli Östersundin seudulla toimivan sepän opissa 10 viikkoa. Toisena lukuvuonna tuleva ammattikengittäjä ottaa suunnaksi isänsä kotimaan Irlannin. Tarkoituksena on viettää samaiset 10 viikkoa ratsuja ja laukkahevosia kengittävän sepän matkassa.

    ”Asuimme nuoruudessani useamman vuoden Irlannissa, ja jo paikallisesta murteesta lähtien ympäristö on tuttua minulle. Mielenkiintoista nähdä kuinka laukkahevosia kengitetään. 10 viikon yhtämittainen harjoittelujakso on siitäkin hyvä, että silloin ehtii käydä kengittämässä samoja hevosia kahteen kertaan. Siinä näkee oman työnsä jäljen useamman viikon jälkeen.”

    Vaikka koulutus onkin ilmaista Ruotsissa, joutuu Milla Lynch maksamaan asumisesta ja ylipäänsä elämisestä Ruotsissa. Suomen kansalaisena Lynchin on mahdollista nostaa opintolainaa Kelalta.

    ”Minulla on asunto Näldenin taajamassa. Wången sijaitsee taajaman ulkopuolella. Olen saanut rahoitettua opintoni sujuvasti, ja viihdyn oikein hyvin täällä pohjoisemmassa. Seutu tarjoaa todella hienot maisemat ja eihän tästä ole Åren hiihtokeskukseenkaan kuin noin 50 kilometriä.”

    Wångenin koulu tarjoaa peruskoulun jälkeistä opetusta sekä raviurheilu- että islanninhevoslinjalla.
    Wångenin koulu tarjoaa peruskoulun jälkeistä opetusta sekä raviurheilu- että islanninhevoslinjalla. Kuva: Kaj Närhinen

    Milla Lynch kannustaa kaikkia ketä vähänkin kiinnostaa lähteä opiskelemaan ulkomaille tarttumaan tilaisuuteen.

    ”Toki minua auttoi perhetaustani kielitaidon suhteen, mutta ei ulkomaille lähdön pidä jäädä kiinni kielitaidosta. Ruotsissa ja Suomessa asumisessa ei ole kovin suurta eroa, kumpikin yhteiskunta on melko samankaltainen.”

    Milla Lynchin suunnitelmat koulun suorittamisen jälkeen ovat vielä auki. Paluu Suomeen on mahdollinen, mutta samalla kansainvälisen työkokemuksen hankkiminen kiinnostaa tulevaa hevosalan ammattilaista.

    ”Kolmannen vuoden harjoittelu olisi hyvä tehdä sellaisessa paikassa ja maassa, johon voisi suunnata valmistumisen jälkeen. Irlanti tuntuu tässä vaiheessa oikein mielenkiintoiselle paikalle tehdä töitä. Toisaalta olisi mielenkiintoista nähdä hevosalaa useassa eri maassa, ja miksei useammalla mantereellakin.”

    Lisää aiheesta
    • Jenna Evinsalo on tällä hetkellä auttamassa Jonna Irrin ja Taneli Säteen tallilla Julmyrassa. Kuvassa suomalaisen Oraviston Tallin omistama kolmevuotias One Lady Boko.

      Ravit | Jenna Evinsalo viihtyy hevosenhoitajana – kansainvälisyys kiinnostaa

      Tilaajalle
    • Zeb Jonasson ajaa mielellään kilpaa, mutta pelkkä lainaohjastaminen ei nuorta raviammattilaista houkuta. Kuvassa Jonasson lämmittää Elitloppet-sunnutaina Mia Wahlbergin Xerxes Millpondia.

      Ravit | Huutokauppalöytö tuo mainetta nuorelle ammattilaiselle ‒ ”Minusta on omistajiakin kohtaan reilua panostaa aikaisin starttaamiseen”

      Tilaajalle
    • Palkitussa, moniosaisessa tutkimuksessa selvitettiin, miten kengitys tai kengättömyys vaikuttaa lämminveriravurien kilpailusuorituksiin ja millainen on kengättömänä kilpailemista kestävien kavioiden kemiallinen koostumus. Kuvituskuva Solvallan raveista.

      Ravit | Kengittä kilpailevista ravureista tehty tutkimus palkittiin Ruotsissa vuoden hevostutkimusprojektina

      Tilaajalle
    • Ensimmäisen vuoden opiskelijat Vilma Kamunen ja Ronja Paalanen opettelevat kengitystä teuraskavioilla ennen tositoimiin siirtymistä.

      Hevoset | Katse kääntyi hevosiin – hevosalan koulutuksessa huomio suunnataan nyt hyvinvointiin

      Tilaajalle
    • Jämtlannissa sijaitseva Wången on luonnonkauniilla paikalla. Oppilaitoksen pääopetussuunnat ovat raviurheilu ja islanninhevoset.

      Ravit | Wångenin ravilukion kasvatit menestyvät ruotsalaisessa raviurheilussa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Milla Lynch
    kengitys
    hevosala
    opiskelu ruotsissa
    Wången
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle