

Ruuna Villivekossa (Hepori) on merkittävää paitsi kilpailumenestys, myös taustatarina. Talli Vekottaret on 15 naisen muodostama kimppa. Sen ideoivat äskettäin eläköitynyt maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio ja kimpanvetäjäksi valikoitunut toimittaja Kaijaleena Runsten kauan ennen kuin kimpan hevonen oli edes syntynyt.
Vekon uran päättivät erilaiset ongelmat, mutta sillä menee silti hyvin. Villivekolta on poistettu ravikilpailuoikeus ja kimppa taustalla on luopumassa hevosesta. Kimpanvetäjä Runsten sen sijaan ei ole luopumassa.
Ruunan ura Antti Ojanperän ja Jussi Suomisen valmennuksesta tuotti tasoitusennätyksen 28,5 täydeltä matkalta ja voittosumman 22 500 euroa. Uran 26 starttia tuottivat totosijat 12-2-3. Parhaimmillaan oli viisi perättäistä voittoa, joista kolme Vermossa maan pääradalla. Villivekon viimeinen startti oli maaliskuun 15. Lappeenrannan 11. sija.

”Kimpan perustamisperiaatteisiin kuului hevosen hyvinvointi edellä”, Kaijaleena ”Kii” Runsten kertoo.
”Vekon jalkojen rakennepuutteet aiheuttivat vaivautumisherkkyyttä. Se oli lisäksi herkkä saamaan viruksia. Nämä yhdessä taas aiheuttivat sille stressiä sekä vatsaongelmia, ja päätettiin yhdessä lopettaa kilpailullinen toiminta, vaikka yksittäistä terveydellistä estettä ei ollutkaan. Veko on jo ottanut hyvin uuden elämänsä: ruoka maistuu aiempaa paremmin ja maha toimii.”
Ruuna siirtyy vapun korvilla Katja Kanniston talliin Hattulaan ”monikäyttöhevoseksi”.
”Se on tuttu paikka Vekolle jo aiemmasta kuntoutusjaksosta. Siellä se oppi ratsukäyttöön ja se homma jatkuu. Lisäksi on ajatuksia muustakin monipuolisesta harrastustoiminnasta, mutta ei nyt mennä yksityiskohtiin vielä.”
Villivekon kimpan talli Vekottarien syntyyn liittyy periaatteellisuutta.
”Siihen oli ideana tuoda ravialaa tuntemattomia mutta muuten hevosista kiinnostuneita ihmisiä, ja sellaisena kimppa myös toteutui.” Kaijaleena Runsten
”Työskennellessämme samaan aikaan Jaana Husu-Kallion kanssa Brysselissä, taisi olla vuonna 2004, saimme ajatuksen suomenhevoskimpasta. Villiveko tuli kimpan hevoseksi suomenhevosen juhlavuonna 2016, joten toimitusaika oli aika pitkä. Jaana halusi, että kimppa olisi nimenomaan naisten oma porukka. Siihen oli ideana tuoda ravialaa tuntemattomia mutta muuten hevosista kiinnostuneita ihmisiä, ja sellaisena kimppa myös toteutui.”
”Nähtiin läheltä, kuinka monenlaista osaamista ravihevosen kasvuun ja tuomiseksi kilpauralle tarvitaan.”
”Villivekon ympärillä toiminta oli tiivistä ja opettavaista. Nähtiin läheltä, kuinka monenlaista osaamista ravihevosen kasvuun ja tuomiseksi kilpauralle tarvitaan. Tutustuttiin kasvattajaan Kari-Markku Karjalaiseen, Vekon opettaneeseen Seppo Juuriseen, taitaviin valmentajiin Antti Ojanperään ja Jussi Suomiseen tiimeineen, sekä muun muassa eläinlääketieteen ja fysiologian osaajiin.”
”Saatiin monta ilonhetkeä, vaikka vastoinkäymisiä oli. Niin kuin kimpoissa parhaimmillaan, oltiin tiiviitä myötä ja vastoinkäymisissä, vaikka kimppa syntyi osaksi toisiaan ennakkoon tuntemattomista osakkaista. Tultiin ryhmäksi, joka pitää yhteyttä muinakin aikoina.”

Villiveko on tärkeä hevonen kimpanvetäjälle.
”Varsinkin korona-aikaan tallitoiminta ja hevosen kanssa touhuaminen sai vielä paljon lisää merkityksellisyyttä. Se piti fiilistä yllä, kun muuten oli vaisua. Ei minulla mitään aikomusta ollut ryhtyä tallihommiin joka viikko, mutta ruunan seura on tullut itselle tosi tärkeäksi vastapainoksi työlle. Kimpallekin on tärkeää, että he voivat luottaa Vekon pääsevän tuttuun paikkaan osaavan ammattilaisen eli Katjan luo."