

Massimo Hoist starttasi takarivistä, mistä Hannu Torvinen onnistui saamaan oriille paikan kolmannessa parissa ulkona. Keulat otti Janne Korpi Run For Royaltylla.
Johtopaikan luovuttanut Amazing Player matkasi johtavan selässä. Corazon Combon osaksi jäi paikka johtavan rinnalta.
Matkavauhti oli reipasta, sillä avaus kellotettiin 09,0. Kierroksen jälkeen vauhti oli 11,2.
Päätöskierroksen etukaarteessa Hannu Torvinen teki ratkaisunsa, ja nosti Massimo Hoistin kolmannelle radalle. Valjakko aloitti reissun kohti johtohevosta. Loppusuoralla kävi ilmi, että kyseessä on kahden kauppa.
Massimo Hoistin kiri puri lopussa parhaiten. Ori lipui niukkaan mutta eleettömään voittoon 11,3-vauhtisessa lopetuksessa. Run For Royalty piti sitkeästi toiseksi, ja suojajuoksun saanut Amazing Player kiri kolmanneksi.
Voittoaika kirjattiin täyden matkan ryhmäajossa 11,9a. Suomen mestaruus oli 25 000 euron arvoinen.
Massimo Hoistin kasvattaja ja omistaja Heikki Korhosen mukaan näytti pitkään siltä, että Run For Royalty pitäisi voittoon. Massimo Hoistin vuotta hän sanoi voittajahaastattelussa tähän asti hyväksi.
”Ainoa oli keväällä se veriarvojen tippuminen. Vaikea sanoa, parantaako se tästä Kouvolan kisaan. Se joutui tässä kiertämään ulkoratoja myöten. Aika kaukaa joutui työtä tekemään.”
Massimo Hoistin hoitaja Veera Hakkarainen kertoi voittajaringissä, että Massimo Hoist käyttäytyi varikolla tavallista orimaisemmin, mutta radalla se oli superlaiska.
”Otettiin jopa korvista tavaraa pois. Jotenkin tuntuu, että kevään sairastelut veivät vähän loppukaudestakin pois. Pitkään se vei, mutta olihan se Suur-Hollolassakin loistava. Veikkaan, että lyhyellä starttivälillä se on vielä parempi”, Hakkarainen kertoi.
Ohjastaja Hannu Torvinen korosti, ettei voittaminen ole ikinä helppoa.
”Mutta tämä oli hyvä startti ensi viikonloppua ajatellen”, Torvinen viittasi Kymi Grand Prixiin voiton jälkeen.
Toiseksi sijoittunut Run For Royalty juoksi omistajien toiveesta Suomen mestaruuskisassa uransa viimeisen startin. Valmentaja Pekka Korpi iloitsi MT Hevosille hienoa suoritusta ja äimisteli 12-vuotiaan ravurin upeaa uraa.
”Run For Royalty on tsempannut vuosia ja on niin erityinen hevonen muutenkin. Se on hieno käytökseltään ja aina iloinen”.
Hevonen jää kuitenkin terveenä eläkkeelle?
”No miltä se näytti”, Korpi naurahti.
Run For Royaltya ohjastanut Janne Korpi sanoi, että kengättömyys sopi kisassa pörhäkkäälle hevoselle erittäin hyvin.
”Jälkikäteen ajatellen mun olisi pitänyt antaa sen mennä kolmannella puolikkaalla kovempaa. Se olisi jaksanut, mutta enhän mä siinä kohtaa sitä tiennyt” Janne Korpi mietti.
Kolmanneksi sijoittuneen Amazing Playerin ohjastaja Jarmo Saarela vastaanotti valmentaja ja osaomistaja Irina Sarinilta vuolaat kiitokset heti startin jälkeen. Eikä hämeenkoskelainen ollut itsekään allapäin.
”Hevonen lähti hyvin ja saatiin hyvä vetoapu. Kirisuoralla tuli tilat ja päästiin vielä yrittämään. Amazing Player kiri hyvin maaliin”, Saarela kehui.
Ilman juoksupaikkaa alussa jäänyt ja viimeisessä parissa ulkona juossut Main Stage oli SM-kisassa juoksunkulun uhri. Lähtökohtiin nähden hevonen oli suorastaan häkellyttävän hyvä. Santtu Raitala kehuikin viidenneksi noussutta ohjastettavaansa varauksetta.
”Suoritus oli oikein hyvä. Manu oli yhtä hyvä kuin Suur-Hollolankin aikaan. Oli vaan ihan tekemätön paikka, kun ei jonosta saatu paikkaa. Vähän niin kuin game over. Siihen nähden hevonen sai vielä yllättävän hyvän sijoituksen lähdöstä”.
Tommi Kylliäinen matkasi Corazon Combolla johtavan rinnalla. Hän kehui seitsemänneksi sijoittunutta hevosta todella hyväksi.
”Juoksu vaan meni niin vaikeaksi. Hevonen oli kyllä älyttömän hyvä.”