
Lahden Jokimaalla Maria Taipaleen Journey Stablen hevosia valmentava Marko Korpi on päässyt vauhtiin hevostensa kanssa alkuhankaluuksien jälkeen.
Viime syksynä toimintansa Ruotsista Suomeen toiintansa siirtäneen Journey Stablen hevoset ovat kilpailleet kevään aikana reilut kymmenkunta kertaa. Kauden toinen voitto tuli kotiradalta tiistaina Montefilian kanssa.
Marko Korpi on suhteellisen tyytyväinen hevostensa menestykseen. Tallin kilpailutoiminnan aloitus venyi osittain paperiasioiden takia.
”Nyt ollaan onneksi päästy kilpailemisen makuun. Lähiaikoina pitäisi tulla uusiakin hevosia lähtölistoille”, Marko Korpi toteaa.
Keskiviikkona Vermossa starttaava Beartic avaa kautensa. Nyt nelivuotias ori kilpaili viime vuonna Ruotsissa Daniel Wäjerstenin valmennuksesta. Neljästä startista tuli kaksi voittoa ja yksi kakkostila. Viimeisimmässä kilpailussaan syyskuun alussa Beartic sijoittui toiseksi täyden matkan tuloksella 14,9a.
Beartic siirtyi Marko Korven valmennukseen viime kauden lopulla Jouney Stablen ostettua oriin Hannu ja Mikko Laakkoselta. Bearticin vuotta vanhempi sisar Beedrill oli kolmevuotiaana mukana sekä Ruotsin Tammakriteriumin että Breeders’ Crownin finaaleissa.
Muutenkin suku on huippuluokkaa. Bearticin isä on USA:n siitosmatadori Muscle Hill ja emä huipputamma Beatgoeson Hanover.
Marko Korven mukaan Beartic on oikean tyyppinen hevonen.
”Tykkään tosi paljon Bearticista hevosena. Toiveissa olisi päästä kokeilemaan sillä syksyllä vaikka Solvallan keskiviikkoraveissa tai lauantailähdöissä. Ikäluokkakilpailuihin emme kyllä taida keretä enää”, Korpi summaa.

Viidennessä T75-kohteessa keskiviikkona mukana oleva Beartic on saanut kolmosradan lähtöpaikan. Valmentaja ei lupaa varmaa voittoa, mutta painottaa odottavansa oriilta hyvää esitystä.
”Luulisin sen silti vaativan jonkin startin alle löytääkseen huippukunnon. Vermossa ajetaan ihan perusvarustuksella. Säästellään varustemuutoksia kauden myöhempiin startteihin. Minusta Bearticin pitäisi riittää aika pitkälle kilpahevosena.”
Torstaina Korven valmennettavista starttaavat Teviossa Killer Journey ja Jax Journey. Killer Journey oli kauden avausstartissaan kolmas. Jax Journeyn kauden avaus päättyi keskeytykseen.
”Kummankin pitäisi olla kauden avausstartteja parempia torstaina. Killer Journey oli ihan asiallinen viimeksi. Jax Journeylla oli terveysmurheita kauden avausstartissaan, mutta nyt sen pitäisi olla terve. En tiedä riittävätkö ne voittoihin asti, mutta odotan kummaltakin asiallisia suorituksia.”