

Väinö-Kalle Korhonen sijoittui sunnuntaina ajetuissa kokelasohjastajien EM-kilpailuissa viidenneksi. EM-kilpailut järjestettiin hieman eksoottisemmassa ravimaassa Irlannissa Dundalkin raviradalla.
Kilpailun voiton vei järjestäjämaan edustaja Eoin Murphy. Hopealle sijoittui Espanjan Adriá Riera Vaquer ennen Maltan Daniel Debonoa.
Väinö-Kalle Korhonen oli tyytyväinen saamaan kokemukseen. Kokonaiskilpailun viides sija tyydytti orimattilalaisohjastajaa, vaikka hän olisi toivonut päätöslähdön hopeatilan kullaksi kirkastamista.
”Reissu oli todella hieno. Päätöslähtö olisi ollut mukava voittaa, mutta isossa kuvassa EM-kilpailuiden viitostila on kova juttu. Kaikki eivät ole päässeet ajamaan kilpaa Irlannissa”, Väinö-Kalle Korhonen naurahtaa.
Raviurheilu ei ole saarivaltiossa kovinkaan isossa roolissa. Korhosen mukaan ravikilpailuja ajetaan vuosittain noin 50 kilpailupäivän verran. Dundalkin ratakin toimii pääsääntöisesti laukkakilpailuiden areenana. Radan pituus oli 2000 metriä ja loppusuoran pituus 500 metriä.
”Rataprofiili oli erilainen mihin olen tottunut. Kyllähän se antoi oman mausteensa taktisiin kuvioihin. Lisäksi me emme päässeet lämmittämään hevosia kunnolla, se hankaloitti hevosiin ennakkoon tutustumista. Mutta puitteet olivat kuitenkin oikein hyvät tallialuetta mukaan lukien.”
Väinö-Kalle Korhonen painottaa kuitenkin olevansa tyytyväinen matkan järjestelyihin ja antiin. Tällä hetkellä Teemu Okkolinin tallilla työskentelevä Korhonen vietti viime talven Ruotsissa Johan Untersteinerin tallilla.
Nuoren raviammattilaisen suunnitelmissa ei ole ainakaan tällä uusia ulkomaan työkeikkoja.
”Viihdyn hyvin Okkolinin tallilla. Mutta kyllähän Irlannin reissu muistutti taas, että ulkomailla olo on hyödyllistä ammatillisessa mielessä. Pohjois-Amerikassa työskentely voisi kiinnostaa jossakin vaiheessa.”
Korhonen on kuitenkin tyytyväinen kysyntäänsä kotimaan ohjastajamarkkinoilla. Palattuaan Suomeen maaliskuussa, on ohjastaja ehtinyt ajaa jo yli 100 lähdön verran kilpaa tällä kaudella. Keskiviikkona Vermossa Korhonen ohjastaa kahta hevosta. Perjantaina Kuopiossa ohjastettavia on kolmen hevosen verran.
Väinö-Kalle Korhonen kiittelee Teemu Okkolinia mahdollisuudesta kiertää lainaohjastajana töiden ohella.
”Minulla on melko laaja, mutta samalla vapaa työnkuva. Pystyn lähtemään hyvin raveihin töiden lomassa. Siitä isot kiitokset Teemulle.”
1. Eoin Murphy, Irlanti (58 p.)
2. Adriá Riera Vaquer, Espanja (43 p.)
3. Daniel Debono, Malta (28 p.)
4. Lynus Lannoo, Belgia (27 p.)
5. Väinö-Kalle Korhonen (24 p.)
6. Sebastian Rishovd, Norja (23 p.)
7. Malte Handfast, Ruotsi (22 p.)
8. Tamás Dukai, Unkari (21 p.)
9. Kalle Krohmer, Saksa (19 p.)
10. Léo Guenet, Ranska (17 p.)
11. Oliver O’Mara, Iso-Britannia (14 p.)
11. Danique Homma, Alankomaat (14 p.)