

Keväällä Satu Haaraojan valmennukseen siirtynyt Neiti Sävel (Välähdys) palaa muutaman kuukauden tauon jälkeen kilparadoille. Paluu tapahtuu tiistaina Seinäjoella Tammasarjassa, jossa viisivuotias Neiti Sävel lähtee liikkeelle 60 metrin takamatkalta.
Neiti Sävel osoitti jo kolmevuotiaana olevansa suuren luokan lahjakkuus. Se juoksi kolmevuotiaiden tammojen keskimatkan autolähdön Suomen ennätykseksi ajan 31,4a, mutta ehkä voittojakin enemmän Neiti Sävelestä kertoivat sen kolmevuotiskauden kisat, joita se ei voittanut.
Neiti Sävelen epäkiitollinen osa oli sattua samaan ikäluokkaan kaikkien aikojen suomenhevoslahjakkuus Weikon (Välähdys) kanssa. Norjassa valmentautuva Weikko kävi kolmevuotiaana kolmesti voittamassa Suomessa, ja joka kerta Neiti Sävel oli selvä kakkonen Weikon jälkeen. Kovimmillaan Neiti Sävel ravasi kolmevuotiaana 29,2a, mutta tappioaikana se ei ollut Suomen ennätys.
Viime vuonna Neiti Sävelen nelivuotiskausi alkoi hyvin, mutta kauden edetessä hevosen käytös raveissa alkoi jättää toivomisen varaa. Tämän alkuvuoden kaksi starttia kotivalmennuksesta menivät alle odotusten, minkä vuoksi omistajat Paavo ja Seppo Hietala päättivät kokeilla hevoselle valmennusta raviradan yhteydessä.
”Viimeiseen starttiinhan Neiti Sävel oli viivästyksen jälkeen vienyt ohjastajaa useammankin ringin väärään suuntaan. Ainakaan treenien puitteissa ei nyt ole ollut sellaisia oireita. Siitä ei tietysti tiedä, miten takaumat iskee radalla”, Haaraoja kertoo.

Ylivieskan raviradalla valmennustallia pitävä Haaraoja kertoo, että Neiti Säveltä on ajettu valtaosan ajasta toisten selässä, mutta viimeisen kuukauden aikana se on ollut myös etuhevosena. Terveystilanne on muutenkin sallinut jatkuvan valmennuksen.
”Hevonen on ollut koko ajan terveydeltään ihan ok. Pari viikkoa sitten sitä vähän huollettiin. Koko ajan on kuitenkin päästy treenaamaan, ja hevonen on tuntunut hyvältä. Kyllähän sen huomaa, että siellä on moottoria.”
Haaraoja kertoo, että alkuperäinen suunnitelma olisi ollut ajaa paluustartti maanantaina Ylivieskassa, mutta kotiradan sarja meni peruutukseen.
”Mieluummin olisi ajettu ensimmäinen startti tutussa ympäristössä, mutta joudutaan lähtemään Seinäjoelle. Siellä on kyllä sopiva lähtö, ja hevonen saa toivotun selkäreissun. Odotan tammaa siellä kolmen sakkiin.”
Jos Seinäjoella kaikki sujuu toivotulla tavalla, on seuraavana tähtäimessä Oulun Kuninkuusraveissa ajettava viisivuotiaiden tammojen Pikkukuningatar.
”Totta kai tästä on odotuksia. Kyseessä on oikeasti hyvä hevonen.”

Samassa Tammasarjassa Haarajoen tallista starttaa myös nelivuotias Narraus (Jokivarren Kunkku), jota Haaraoja pitää lahjakkaana tapauksena.
”Narrauksella on tähtäimessä Kuninkuusravien nelivuotiaitten tammalähtö. Tämä startti pohjustaa sitä. Hevonen on vähän laiskansitkeä menemään, mutta se on ruvennut tajuamaan, mikä on ravilähtöjen tarkoitus. Hevonen on helppo treenata, sillä se tekee sen mitä pyydetään.”
Narrauksen edellisestä kilpailusta on toista kuukautta. Hevosta huollettiin pienen tauon aikana. Satu Haaraoja pitää nelivuotiaan tamman kilpailuttamista myös melko haasteellisena, kun omia lähtöjä on tarjolla huonosti.
”Nuorten sarjoissa on oriit ja ruunatkin vastassa, ja tammasarjoissa on vanhempia tammoja. Joutuu vähän miettimään, missä kilpailisi”, hän kuvailee.
Tallin tulevaisuuden toivoista kysyttäessä Haaraoja ei halua nostaa yhtään yksittäistä hevosta ylitse muiden.
”Kohtuullisen mielenkiintoinen kalusto on kokonaisuudessaan. Kesäaikaan tässä on paljon hevosia, ja talveksi joudutaan pikkuisen vähentämään. Meillä on pari siitostammaakin, jotka vie tilaa”, Haaraoja kertoo.