• Myrskyrin tavoitteena matkarahat ‒ Koskelan Akselilla kaikki kunnossa

    Stallone johtaa Ruuna Ruhtinas -kilpailua eilisen mailin jälkeen 0,2 sekunin erolla ennen Koskelan Akselia, joka haastoi tosissaan voittajaa loppuun asti. Tänään ajetaan 2 600 metrin matka, ja kokonaiskilpailun voittaa parhaan yhteisajan kahdella matkalla juossut ruuna.
    Ari Karttunen ja Myrkysri tavoittelevat Ylivieskasta tänään matkarahoja.
    Ari Karttunen ja Myrkysri tavoittelevat Ylivieskasta tänään matkarahoja. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    6.8.202215:51
    Antti Savolainen
    Ylivieska

    Koskelan Akselilla on ohjastaja Riku M Lindgrenin mukaan kaikki kunnossa. Varusteiden suhteen ei ole tehty lopullisia päätäksiä, mutta suuria muutoksia tuskin on tulossa.

    ”Hevonen oli niin hyvä eilen, että luotetaan ennemmin hevoseen kuin varusteisiin.”

    Myrskyri oli eilen mailila seitsemäs. Ohjastaja-valmentaja Ari Karttunen kertoi, että ruunalla on kaikki kunnossa.

    ”Lähtöpaikat olisivat saaneet olla osamatkoilla toisin päin, kun nyt lähdetään ykköseltä ja eilen oli rata 12. Ennen tänne lähtemistä sanoin, että toivottavasti oltaisiin puolen välin paikkeilla. Eilen olisi voitu olla korkeammallakin, mutta katsoin, että ruotsalaishevonen väsyy ja kääntelin vähän suotta ulommas kiriin.”

    Myrskyri on kertaalleen juossut peräkkäisinä päivinä kilpaa ja voitti silloin molemmat starttinsa. Karttunen ei usko, että peräkkäiset kisat ja yöpyminen vieraassa paikassa toisivat ongelmia mukanaan.

    ”Myrskyri on ennen lähtöä tosi rauhallinen. Radalle kun mennään, niin siellä se syttyy. Ja taas kun tullaan radalta pois, niin se rauhoittuu pian. Tänään jos 1 000 euroa saataisiin matkarahaa, niin olisin tyytyväinen.”

    Lue myös:

    Stallone varma voittaja avausmatkalla - haastajalla ”tosi kovat odotukset huomiseksi”

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle