• Ihmehevonen Jockas Rita teki kuningatarkilpailun avausmatkalla mahdottomasta mahdollisen

    Santtu Raitala uskoo, että huikean kirin esittänyt tamma kestää myös toisen kilpailupäivän matkat.
    Tilaajalle
    Santu Raitala ja Anniina Pekonen ovat antaneet Jockas Ritalle paljon, ja hevonen antoi lauantaina kaikkensa. Hymy oli siis herkässä.
    Santu Raitala ja Anniina Pekonen ovat antaneet Jockas Ritalle paljon, ja hevonen antoi lauantaina kaikkensa. Hymy oli siis herkässä. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    2.8.202518:56
    Markku Lindström
    Oulu

    Kuningatarkilpailun avausmatkan loppusuora oli Jockas Ritan näytöstä. Santtu Raitalan nousukastamma ei häkeltynyt hiljaisesta matkavauhdista, vaan teki salamannopean kirin kolmannesta parista.

    Lähdön tapahtumia keulasta hallinnut Lumi-Oosa oli toinen. Toissa vuoden ravikuningatar sai vetää matkalla hyvin rauhallista vauhtia, minkä olisi luullut satavan sen ja johtavan rinnalla matkanneen Suven Sametin laariin.

    Jockas Ritan voittoaika oli 25,9. Lähdön viimeinen 500 kirjattiin aikaan 20,5. Taaempaa voittoon kirinyt Jockas Rita meni viimeisen puolikkaan ja varsinkin loppusuoran tuntuvasti kovempaa.

    Avausmatkan kolmas oli Annan. Hallitseva ravikuningatar Suven Sametti sijoittui neljänneksi.

    Kuningatarkisan dynamiikka otti toiselle päivälle melkoisesti kieppiä, sillä kokeneet tammat lähtevät sunnuntain kisoihin haastajina.

    Taustavoimat ottivat yleisönsä voittajaringissä.
    Taustavoimat ottivat yleisönsä voittajaringissä. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Santtu Raitala kommentoi kilpailun jälkeen, että hän ei ollut pahoillaan avausmatkan rauhallisesta vauhdista.

    ”Olin tyytyväinen, että matkavauhti oli rauhallista. Rita on paitsi vauhtikestävä, niin myös nopea hevonen. Olin toki tyytyväinen myös siihen että meillä oli nopeat hevoset edessä”, Raitala totesi Jockas Ritan palauttelukierroksella.

    Raitala oli vakuuttunut suojattinsa vauhdista lopussa, sillä keulakin lopetti rivakasti.

    ”Pitää katsoa vielä lopetus kellosta. Viimeinen 200 metriä oli koko ajan kiihtyvää tahtia, ja hevonen tuli maaliin tosi kovaa.”

    Raitala lähtee sunnuntaita kohti hyvällä mielellä.

    ”Uskon, että Rita jaksaa mennä kaikki matkat. Mä en näe siinä ongelmia. Nyt palautellaan, ja mennään molemmat kotiin lepäämään.”

    Jockas Ritan hoitaja Anniina Pekonen totesi voittajahaastattelussa, että tunne on aivan uskomaton. Päivä on kuitenkin ollut rauhallinen.

    ”Meillä on ollut tosi zen päivä. Selvästi ruutia löytyy. Me on Santun kanssa annettu hevoselle kaikkemme. Aamusta iltaan ollaan tallilla, vaikka siellä on vain yksi hevonen.”

    Jockas Rita on Santtu Raitalan omistama. Tamman on kasvattanut Ravitalli Suuronen Oy.

    Harri Kotilainen ei ollut pettynyt, vaikka Lumi-Oosa taipuikin loppusuoralla Jockas Ritalle.

    ”Juoksu meni ihan niin kuin pitikin. Saatiin keulassa vetää rauhassa. Hevonen lopetti kahtakymmentä ja tuli tosi riskisti maaliin. Toinen tuli vaan ohi. Loppusuoran annoin hevosen mennä, mitä se halusi. En moiti ollenkaan.”

    Varsinkin Jockas Ritan vauhti äityi loppusuoralla hurjaksi. Lumi-Oosa ja Annan eivät voi voittajalle mitään. Yleisö eli lopputaistossa mukana täysillä.
    Varsinkin Jockas Ritan vauhti äityi loppusuoralla hurjaksi. Lumi-Oosa ja Annan eivät voi voittajalle mitään. Yleisö eli lopputaistossa mukana täysillä.  Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Jarmo Saarela kehui Annanin suoritusta. Saarelan ykkösprioriteetti oli tuoda hevonen hyväksytysti maaliin.

    ”Hevonen oli tosi hyvä. Pikkuisen haparoi tuossa loppusuoran alussa, niin en tohtinut avata korvia. Otettiin varman päälle.”

    Tapio Perttunen piti Suven Sametin suoritusta täydellä matkalla aivan hyvänä. Perttunen totesi, että kolminkertaisella ravikuningattarella on vielä saumansa.

    ”En halunnut jäädä siihen johtavan taakse jäädä. Nostin toiselle radalle varmuuden vuoksi. Jockas Ritan suoritus ei yllättänyt yhtään. Matkavauhti oli niin hidas, ettei kulutettu hevosta enempää. Huomiseen lähdetään hyvällä mielellä, ei ole vielä mitään hävitty.”

    Viidenneksi sijoittunut Runoneito ei hyötynyt Jukka Torvisen mukaan vauhdinjaosta.

    ”Meidän kannalta eka tonni olisi saanut olla reippaampi. Kun viimeiset sadat metrit ajettiin ihan täysillä, siinä meidän vauhtivarat ei ihan riittäneet. Pidettiin siinä asemamme. Yritetään maililla olla jäämättä kovin paljon perään. Erot ei ole vielä kovin isoja.”

    Esa Holopainen tarjosi kuudenneksi sijoittuneelle Viestinviejälle suojaisen reissun sisäpareissa.

    ”Tulin kärkihevosten selässä. Ihan positiivinen oli hevonen, hyvä esitys.”

    Seitsemänneksi tullut Varjosi lähti hitaasti, ja sen juoksupaikka oli viimeisessä parissa sisällä. Ari Moilanen totesi, että matkalla tamma ei kärsinyt epävarmuudesta.

    ”Vähän hidas on lähtönopeus, mutta hevonen tuli tosi kovaa maaliin, ja ohitti monta vastustajaa suoralla. Hevoselle jäi vielä voimiakin.”

    Lähdössä kymmenenneksi sijoittunut Pirttilän Olga jää pois sunnuntain matkoilta. Terho Rautiaisen valmentama tamma sai tuomaristolta kahden viikon kilpailukiellon.

    Sunnuntaina kuningatarkilpailussa juostaan kaksi matkaa, maili ja 3100 metriä. Ravikuningattaren tittelin voittaa nopeimman yhteisajan tehnyt hevonen.

    Jockas Rita lähtee sunnuntaihin 0,2 sekunnin etumatkalta ennen Lumi-Oosaa.

    Lisää aiheesta
    • Toisilleen todella tutut kilpakumppanit Lumi-Oosa (kuvassa numerolla 8) ja Suven Sametti starttaavat kuningatarkilpailun kahdelle ensimmäiselle matkalle vierekkäisiltä lähtöradoilta.

      Ravit | Kuningattaret rinta rinnan seppelejahtiin

    • Jockas Rita on kohdannut viime vuosien kuningattaret Suven Sametin ja Lumi-Oosan vain juhannuksen Nordic Kingissä. Silloin Jockas Rita (2) kiri nappijuoksun jälkeen ohi keskenään kilvoitelleista konkareista.

      Ravit | Supertammojen taisto on Kuninkuusravien herkkupala

      Tilaajalle
    • V.G. Voitto on hallitseva Ravikuningas. Ori starttaa suurena suosikkina myös tämän vuoden kuninkuuskilpailuun.

      Ravit | Viikonlopun ravit: Ravi-Suomen katseet kääntyvät Ouluun – V.G. Voitto ja Jockas Rita seppelejahtien suosikit

    Artikkelin aiheet
    Jockas Rita
    kuningatarkilpailu
    ravit
    Santtu Raitala
    hevonen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle