• Ravikuningas V.G. Voitto siirtyi Antti Ojanperän talliin – ”Antin kanssa vuosien aikana käytyjen keskustelujen perusteella päädyttiin tähän ratkaisuun”

    Kaksinkertainen ravikuningas V.G. Voitto siirtyi perjantaina Seppo Suurosen tallista Antti Ojanperän valmennukseen.
    V.G. Voitto muutti perjantaina Juvalta Pihtiputaalle.
    V.G. Voitto muutti perjantaina Juvalta Pihtiputaalle. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    11.7.202609:46
    Ville Toivonen

    Valmentajanvaihdoksesta uutisoi lauantaiaamuna Hevosurheilu. Omistajayhtiö Grönfors Training oy:n edustaja Jukka Grönfors vahvistaa asian MT Hevosille.

    ”Asiaa on mietitty ja nyt näin on käynyt. Tämä ei missään tapauksessa ole epäluottamuslause Suurosta kohtaan”, Grönfors aloittaa.

    Grönforsin mukaan taustalla on V.G. Voiton terveystilanne. Suomenhevosten ykkösravuri ei ole tällä kaudella ollut priimalla ravilla ja sille on tullut useampia laukkoja, viimeksi Suur-Hollola-ajossa viikko sitten sunnuntaina.

    Hevosen etupäätä on Grönforsin mukaan hoidettu.

    ”Hevonen ei ollut Härmässä hyvä eikä se ollut Lahdessa hyvä. Polvi on vähän rasittunut, ja se pitää saada palautumaan. Antilla on mahdollisuus uittaa ja kahluuttaa hevosta vedessä”, Grönfors perustelee.

    Jukka Grönfors myöntää, että uittovalmennukseen olisi mahdollisuus myös Seppo Suurosen tallissa.

    ”En halua siihen puuttua, mutta on heillä aika kiire siellä. Ettei tule väärin sanottua, niin Suuronen on ykkösmies ja hevoset pärjäävät hienosti”, Grönfors vielä alustaa. ”Ilman Seppoa Voitosta ei olisi tullut tällaista kohuhevosta. Missään tapauksessa kyse ei ole luottamuspulasta.”

    V.G. Voiton omistaa Soile ja Jukka Grönforsin perheen Grönfors Training oy. Pariskunta on myös kasvattanut hevosen.
    V.G. Voiton omistaa Soile ja Jukka Grönforsin perheen Grönfors Training oy. Pariskunta on myös kasvattanut hevosen. Kuva: Sanne Katainen

    Grönfors kertoo haluavansa antaa Antti Ojanperälle mahdollisuuden V.G. Voiton kanssa.

    ”Antin kanssa puhuttiin Voitosta ensimmäisen kerran jo ennen kuin se meni Sepolle, ja Antti on monesti harmitellut, että olisipa se tullut hänelle. Hänellä on halua ja osaamista, hän on tuonut monta väsynyttä hevosta uudelle tasolle”, Grönfors taustoittaa.

    ”Voittokin on jo yhdeksänvuotias, ja kun sillä on vähän vaivoja, ei ole ainakaan huono homma päästä aivan yksilölliseen kuntoutukseen. Suomenhevonen äkkiä ikääntyy, ja toivoo, että sen kanssa on aikaa keskittyä ja mennä hevosen ehdoilla. En sano, etteikö Seppokin mene, mutta Antin kanssa vuosien aikana käytyjen keskustelujen perusteella päädyttiin tähän ratkaisuun.”

    Kahtena viime vuonna vuoden valmentajana palkittu Antti Ojanperä on menestynyt tällä kaudella entistäkin paremmin. Nordic Kingistä talliin tuli kolmoisvoitto ja Suur-Hollola-ajosta kaksoisvoitto.
    Kahtena viime vuonna vuoden valmentajana palkittu Antti Ojanperä on menestynyt tällä kaudella entistäkin paremmin. Nordic Kingistä talliin tuli kolmoisvoitto ja Suur-Hollola-ajosta kaksoisvoitto. Kuva: Anu Leppänen

    V.G. Voitto (Viesker) on viime vuosien johtava suomenhevosravuri. Ori on kilpaillut urallaan 64 kertaa ja voittanut kisoistaan 40. V.G. Voiton voittosumma on 716 700 euroa ja ennätys sen vuoden 2024 Suurmestaruuden voittaessaan juoksema Suomen ennätys 18,2a.

    V.G. Voitto on voittanut muun muassa kaksi ravikuninkuutta, Nordic Kingin, Kriteriumin, Derbyn, kaksi Suur-Hollola-ajoa, kaksi Pohjoismaiden Mestaruutta ja kaksi Suurmestaruutta.

    Tältä kaudelta V.G. Voitolla seitsemästä startista neljä voittoa ja yksi kakkossija ja 44 000 euron ansiot.

    ”Näyttää, että Kuninkuusravit ovat meidän kohdaltamme ohi, mutta ei se varmaa ole.”

    Jukka Grönfors

    Kolmen viikon kuluttua ajettavaan kuninkuuskisaan Jukka Grönfors ei ota aukotonta kantaa. Tässä vaiheessa V.G. Voiton osallistuminen kisaan on lääkityskarenssien puolesta mahdollinen.

    ”Näyttää, että Kuninkuusravit ovat meidän kohdaltamme ohi, mutta ei se varmaa ole. Hevonen on tarkastettu ja tarkastetaan uudelleen, ja jos hoito ei ole heti auttanut, ei Kuninkuusraveihin voida mennä. Ei mennä asioiden edelle. Vakavaa jalassa ei ole, mutta on eri asia, ehditäänkö se saada tarpeeksi hyväksi.”

    Grönfors korostaa, että kiirettä V.G. Voiton kanssa ei aiota pitää.

    ”Jos hevonen ei ole täysin priima, se ei tule Kuninkuusraveihin. Tärkeintä on saada hevonen täyteen kuntoon, ja se voi olla tauolla kaksi kuukautta tai kuusi kuukautta. Lähdetään täysin hevosen ehdoilla, ei ihmisten tai rahan ehdoilla.”

    Linkki Hevosurheilun uutiseen.

    Lisää aiheesta
    • Ari Moilasen ohjastama V.G. Voitto ei onnistunut viime sunnuntain Suur-Hollola-ajossa.

      Ravit | V.G. Voitto ei kilpaile Suurmestaruudessa – myös Kuninkuusravit vaarassa

      Tilaajalle
    • Antti Ojanperän suomenhevoskaarti putsasi pöydän Suur-Hollolassa. Voittaja Alarik Huikea sai ylleen voittoloimen.

      Ravit | Alarik Huikea hurjasteli voittoon – Ojanperän tallille kaksoisvoitto

      Tilaajalle
    • Seppo Suuronen ei ota suuremmin paineita V.G. Voiton tulevista starteista. Juvalaisvalmentaja etenee kaksinkertaisen ravikuninkaan kanssa päivä kerrallaan kohti Teivon kuninkuusraveja.

      Ravit | Seppo Suuronen uskoo V.G. Voiton huippuiskuun: ”Hevonen tuntuu hyvälle”

      Tilaajalle
    • Seppo Suuronen ei ole huolissaan V.G. Voiton kauden jatkon suhteen juhannuksen laukkastartista huolimatta.

      Ravit | ”Ei mitään vikaa” – Seppo Suuronen rauhoittelee huolta V.G. Voiton terveydestä

      Tilaajalle
    • Hannu Torvinen ohjasti Antti Ojanperän Pron Nordic Kingin voittoon.

      Ravit | Nordic King päättyi Antti Ojanperän kolmoisvoittoon Pron johdolla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ravit
    suomenhevonen
    V.G. Voitto
    Antti Ojanperä
    ravikuningas
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle