

Tero Pohjolaisen valmennettava Bradley Express yllätti 11-voittajakertoimellaan pelaajat, muttei taustavoimiaan yhtä isosti. Eroa radalla seuraaviin oli parhaimmillaan jotakuinkin 100 metriä.
”Kyllä me tiedettiin, että varsa on aika kyvykäs”, Tero Pohjolainen kertoo.
”Kuitenkin se yllättikin, kun avausstartissa ei pykälä mennyt oikein päälle. Santtu (Raitala) ajoi sitten vain selässä maaliin, että oppi menemään, vaikka märällä kelillä hiekkaa lensi. Turussa ruuna keksi sitten, että täällähän on kilpailut, ja laittoi vaihteen silmään. Eikä tuossa ollut edes ihan kaikki vielä tai jotenkin aika helposti meni kuskin mukaan.”
Santtu Raitala ei ohjastanut perjantain raveissa, ja Metsämäessä Bradley Expressin ohjissa oli Tommi Kylliäinen.
Perjantain jälkeen kuitenkin voi olla yllätys, ettei hevonen ole menossa mukaan Kriteriumiin. Päivi Laakkonen-Mäkihongon Onkel Investin omistamaa ruunaa ei ole maksettu siihen.
”Bradley Expressiä ei ole maksettu Kriteriumiin loppuun asti, joten sinne ei nyt olla menossa. Tämä on jotenkin herkkis, ja rutiinia on liian vähän niin kovaan paikkaan. Tähdätään mieluummin Kymenlaakso-ajoon ja myöhempiin kisoihin. Derbyhevonen tämä minun kirjoissani kyllä on.”

Tero Pohjolaisella Sipoossa tapahtuu muutakin. Tallin vanhemmat kovat hevoset Sands Gangsterit ja Quite Vanityt ovat siirtyneet muualle, eli tallin nuorennusleikkaus on suoritettu onnistuneesti. Vanhimmat hevoset 11-päisessä tallissa ovat nyt neljävuotiaita.
Nelosia on kolme ja loput kahdeksan valmennettavaa ovat kolmosia. Pian talliin tulee useampi kaksivuotiaskin, jotka ovat olleet alihankkijoilla alkuvalmennuksessa.
”Ihan tarkoituksella tehtiin nuorennusta, kun vieläkin on lisää varsoja tulossa. Toivotaan että näistä, jotka ovat käsillä, löytyisi uusia kykyjä.”
Kolmevuotiaista toinen Readly Expressin ruunajälkeläinen, Fire, starttaa illalla Lappeenrannassa, eikä ilman odotuksia sekään.
”Ei Fire yhtä lujaa mene. 18 olen ajanut sillä Vermossa läpi, joten varmaan se onnistuessaan voi pärjätä, jos ei siinä ollut ihan kaikki. Ihan mukava varsa tämäkin on. Avausstartissa oli vähän väärät varusteet ja turhan painavat kengät. Kevennetään nyt ja säädetään varusteita. Toivotaan että tänään menisi ravia, ennen kaikkea.”
Nelivuotiaista Karsten jäi niukasti Derbyn karsintansa kolmanneksi ja ulos finaalista.
”Siinä ei juoksu mennyt toivotulla tavalla. Se tuli ilmeisesti 11:n pintaan viimeisen tuhannen koko ajan kolmatta, joten ei voi moittia esitystä. Nyt käydään vähän laseroimassa ruunan kurkkua, ja koitetaan sitten loppuvuodesta toivottavasti Kasvattajakruunussa. Kyllä Karstenissa ihan aika paljon hevosta on, kunhan palaset loksahtaisivat kohdalleen.”
Fire kilpailee Lappeenrannan maanantai-illan kello 18 alkavien ravien kakkoslähdössä.