• Toto76-vihje: Voittaako Top of the World Number One -ajon?

    Oulun Toto76-kierros huipentuu perinteiseen Number One -ajoon. Suomessa syntyneiden lämminveristen sprinttimestaruus on järjestetty Äimärautiolla vuodesta 1979 lähtien.
    Pasi Väisänen luottaa Boulder Luckyyn Oulun Toto76-kierroksella. Ruuna on myös MT:n vihjerivin varma.
    Pasi Väisänen luottaa Boulder Luckyyn Oulun Toto76-kierroksella. Ruuna on myös MT:n vihjerivin varma. Kuva: Antti Savolainen
    MT Hevoset
    11.5.201818:00
    Antti Pylkkänen

    Tänä vuonna voitosta käytäneen kiivas kaksinkamppailu Top of the Worldin ja Next Directionin kesken. Matka ja lähtö­paikka painavat vaakakuppia ensin mainitun puoleen, ja Juuso Holttisen treenattava jää vihjerivin ankkuriksi.

    Toinen varma on huippu­vireinen Boulder Lucky, vaikka ruunalla onkin Pronssidivisioonan osallistujista vähiten tienattua rahaa. Viimeksi ylisarja oli vielä roimempi. Boulder Lucky venyi urheasti toiseksi, eikä edelle jäänyt kuin keulassa mieleistään vauhtia vetänyt tuore Kultadivisioonan sankari Boys Going In.

    Myös valmentaja Pasi ­Väisänen luottaa omaansa.

    ”Jos pelaisin, iskisin Boulder Luckyn varmaksi”, Väisänen lataa.

    Boulder Luckyn tavaramerkki on viuhuva loppuveto, mutta tällä kertaa ruutia poltetaan myös alussa.

    “Ruunalla on otettu kiihdytykset usein passaillen, mutta nyt koetetaan keulasta. Uskon Boulder Luckyn pääsevän johtoon, mutta muistakin asemista odotetaan menestystä.”

    Boulder Lucky palasi huhti­kuussa tositoimiin pitkältä paussilta. Nyt edessä on kolmas startti tauon jälkeen.

    ”Vaikka ruuna oli huhtikuun kisoissa loistava, treenien perusteella vieläkin parempaa on tiedossa.”

    Väisäsellä on Oulun kierrokselle myös toinen tuntuva voittosauma. Lahjakkaaksi tiedetty Zirkon Hoss vaelsi pitkään varjojen laaksossa, mutta Väisäsen väreissä on viisasten kivi löytynyt ja tulosta alkanut syntyä.

    ”Ruunalta paljastui välilevyn pullistuma. Vaiva on hoidettu pois päiväjärjestyksestä, mutta jälkiä se jätti. Zirkon Hoss tuskin tulee sataprosenttiseksi. Luokka on kuitenkin hurja, ja ruuna pystyy lauantaina voittoon. Pakiltakin koetetaan räväkästi matkaan ja johtoon”, näkee Väisänen.

    Toto76-vihjeet:

    Lähtö 1: 3,7,1,6 (2,11)

    Lähtö 2: 5,10,4,1,11 (3,7)

    Lähtö 3: 5 Boulder Lucky (4,6)

    Lähtö 4: 9,2,8,13,10,15,5 (7,6)

    Lähtö 5: 16,7,15,4 (14,6)

    Lähtö 6: 6,5,3 (9,4)

    Lähtö 7: 2 Top of the World (9,3)

    1680 riviä x 0,05 euroa = 84 euroa

    Pelaa MT:n vihjerivi Veikkauksen sivulla tästä linkistä

    Viikon väistö

    Toto76, lähtö 2: Jepuliksen tulostaulu on koreassa kunnossa, mutta kärkisijat ovat tulleet tämänkertaista kevyemmistä porukoista.

    Viikon varma

    Toto76, lähtö 3: Boulder Luckylla on alla huippusuoritukset. Tiedossa voi olla vieläkin parempaa.

    Viikon yllättäjä

    Toto76, lähtö 2: Iikori tekee tuloaan. Sukuori on keulasta parhaimmillaan, joten taktiikkaa ei tarvitse arvailla.

    Artikkelin aiheet
    toto76
    ravivihjeet
    oulun Äimärautio
    number one -ajo
    Boulder Lucky
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle