

Perjantai-illan Joensuun ravien yhdeksänteen lähtöön valmistautuneet valjakot Exuberance rattaillaan Markus Dahlström ja Heikki Pellikan Mr Knowitall törmäsivät lämmittelyajossa toisiinsa huonoin seurauksiin. Hevoset selvisivät vähemmillä kolhuilla, mutta radan pintaan tömähtäneille kuskeille sattui pahemmin ja molemmat vietiin sairaalaan.
”Muistan että olin verryttelemässä ajokkiani verryttelyvauhtia kilpailusuunnan vastaisesti radan ulkoreunassa”, Markus Dahlström kertaa.
”En ajanut aivan laidassa, koska edellisen lähdön voittaja oli esittäytymässä siellä. Näin viime tingassa, että Pellikka harjoitteli juoksuradalta lähtemistä. Sain hevosen väistämään, mutta kärryt osuivat, ja molemmat lensimme rataan. Molemmille taisi osua myös niin, että taju lähti. Itsellä se palasi vasta sairaalassa.”
Tilanne Joensuun raveissa näytti siis oikein ikävältä, mutta ratahenkilökunnan ripeä toiminta ja ambulanssien nopea saapuminen olivat hyviä asioita. Hevoset saatiin kiinni pian ja ne selvisivät alustavan tiedon mukana ruhjeilla ja naarmuilla. Raveja päästiin jatkamaan puoli tuntia myöhässä.
”Ranteeni murtui, ja se leikattiin eilen sunnuntaina”, Dahlström jatkaa.
”Siellä on nyt metallia tukena. Otsa osui maahan pudotessa, ja naama on nyt kuin pesukarhulla. Pari kuukautta taukoa tässä varmaan tulee hevosenajosta. Apua on tarjottu hyvin, ja tänään vaimo Tanja Dahlström on menossa Seinäjoelle raveihin normaalisti. Erkki Lappi auttaa myös hevosenajossa näinä aikoina.”
Dahlströmille Joensuu on huonon karman paikka, sillä myös kymmenisen vuotta sitten sattui onnettomuus samalla radalla.
”Edellinen Joensuun onnettomuus oli pahempi kolaus, ja meillä on kokemusta, miten tällaisista tilanteista selvitään tallin kanssa. Tanja joutuu tietysti tosi työlääseen paikkaan. Pojat eivät ole mitään hevosmiehiä ainakaan vielä, mutta auttavat toki hyvin myös.”

Heikki Pellikan maanantaiaamun tilanne kuultiin hänen veljensä ja valmennuskumppaninsa kertomana. Heikki Pellikan oma puhelin ei tullut sairaalaan mukaan, mutta veli osasi kertoa kuulumiset.
”Heikillä ei tullut luunmurtumia”, Martti Pellikka kertoo.
”Pään kolaukset ovat tarkkoja juttuja, ja tänään tehdään magneettikuvaus. Seuranta jatkuu myös lähipäivinä. Kuitenkin isäntä vaikuttaa olevan ihan vireessä, kun eilen oli lainattu ilmeisesti ylilääkärin kännykkää, jotta oli päästy katsomaan Kajaanin raveja, joissa meillä oli kolme hevosta startissa.”
Pellikoiden hevoset jatkavat vahvaa menoa ja Kajaanin lähtöjä kannattikin katsella: tuloksena oli kolme voittoa.