• Midnight Hourilla kaikki hyvin "Isossa Omenassa"

    Kuvassa Joensuu-ajon voittava Midnight Hour ja ohjastajansa Iikka Nurmonen edustavat Suomea ravureiden epävirallisessa MM-lähdössä lauantaina Yonkersissa New Yorkissa.
    Kuvassa Joensuu-ajon voittava Midnight Hour ja ohjastajansa Iikka Nurmonen edustavat Suomea ravureiden epävirallisessa MM-lähdössä lauantaina Yonkersissa New Yorkissa. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    13.10.201719:16
    MT toimitus

    Suomen toinen edustaja Midnight Hour tuntuu valmentajansa Ossi Nurmosen mukaan hyvältä ja notkealta ennen lauantain Yonkers International Trotia, jossa ajetaan epävirallisesta ravureiden MM:stä ja puolen miljoonan taalan ykkösestä. Ruunan kuumepiikistä uutisoitiin Suomessa, mutta kyseessä oli lopulta myrsky vesilasissa.

    Midnight Hour ja  Tiina Nurmonen, valmentajan vaimo, ovat olleet jo parisen viikkoa reissussa. Ensimmäisenä päivänä lentomatkan jälkeen ruunalla oli lämpöä.

    "Midnight Hourille nousi tosiaan pieni kuume, mutta onneksi se oli päivässä ohi", Ossi Nurmonen kertoo.

    "Siinä kohtaa ei voinut lääkitäkään, koska karanteeni olisi siitä pidentynyt. Kuitenkin päästiin siitä säikähdyksellä, ja torstain ajossa hevonen tuntui jo tosi virkeältä ja notkealta. Ensimmäinen hiitti uudella mantereella tiistaina oli vielä jäykkää, mutta se oli ymmärrettävää kaiken jälkeen. Ruuna oli ollut reissussa melkein 10 päivää ilman ajoa ja seissyt karanteenissakin ilman tarhausta. Tällä viikolla olemme olleet  Åke Svanstedtin maapaikassa, ja hevonen tuntuu viihtyvän, ja viime treeni tosiaan antoi hyvän signaalin."

    Suomen edustajista  Shadow Woodlandin paikka on parempi, rata viisi. Midnight Hourilla on toiseksi ulommainen auton takana, seitsemän.

    "Suoraa on vähän alussa ennen kaarretta, ja tilanne on hankala. Kaikkemme toki yritetään. Midnight Hourin kaviot ovat ehtineet kasvaa viisi viikkoa, ja etukengät otetaan pois, jos rata suinkin sallii. Se auttaa lähtönopeuteen, mutta en osaa sanoa, kannattaako alkuun ladata. Svanstedtin viime vuoden voittaja  Resolvekin esimerkiksi menee pitkästä aikaa kengittä, vaikka Yonkersissa ei ilmeisesti niin usein riisuta kenkiä, kun rata on aika kova. Varsinkin sateen sattuessa se olis hyvin napakka. Ja Resolve lähtee meidän sisäpuolelta. Paha sanoa, miten kisa lopulta sitten ajetaan."

    Hevonen on nopea ja helposti sijoitettava lähdössä, mutta nyt tarvitaan myös tuuria.

    Paikalla New Yorkissa on iso ryhmä Midnight Hourin taustavoimia.

    " Kumpulaiset ja heidän lastensa perheet ovat täällä, samoin koko meidän porukka. Minä tulin maanantaina ja  Iikka sekä  Jenni Tuokko, ruunan hoitaja, torstaina. Joka päivälle on ollut kulttuuria ja ohjelmaa, musikaalit on käyty ja nyt perjantaina ollaan menossa kärryurheilun Hall Of Fameen. Amerikkalaiset osaavat kyllä hyvin järjestää tällaisia elämyksiä ja kisoja."

    Ossi ja Tiina Nurmonen, tässä St Michelin voittajaseremonioissa viime kesänä, saavat Amerikasta talliinsa uuden oriin: Muscle Hillin pojan Winter Harbor, joka on mennyt 09,9.
    Ossi ja Tiina Nurmonen, tässä St Michelin voittajaseremonioissa viime kesänä, saavat Amerikasta talliinsa uuden oriin: Muscle Hillin pojan Winter Harbor, joka on mennyt 09,9. Kuva: Anu Leppänen
    Artikkelin aiheet
    ravit
    Yonkers International Trot
    Midnight Hour
    Ossi Nurmonen
    New York
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle