• Kuopiossa hyvän mielen hevostapahtuma viikonloppuna

    Kuopion raviradalla on hevosaiheista ohjelmaa koko perheelle perjantaina ja lauantaina. Poni- ja hevostoimintaa esitellään monipuolisesti.
    Perjantain ravitapahtuman aluksi nähdään viisi poniravilähtöä.
    Perjantain ravitapahtuman aluksi nähdään viisi poniravilähtöä. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Hevoset
    28.8.202607:00
    Markku Lindström

    Kuopiossa järjestetään viikonloppuna Hyvän mielen hevonen -tapahtuma. Tapahtuman perusideana on esitellä hevosen eri käyttömuotoja, ja tarjota mahdollisuus tutustua hevosiin ja poneihin matalalla kynnyksellä.

    Viikonloppu alkaa perjantaina koululaispäivällä. Perjantaipäivän aikana sadat lapset tutustuvat hevosiin ja hevosaiheisiin harrastuksiin.

    "Viimeksi 2023 järjestetty koululaispäivä tuli hetkessä täyteen ja hevosiin on tulossa tutustumaan 320 koululaista opettajineen. Olemme rakentaneet alueelle erilaisia rasteja, joissa päästään myös konkreettisesti tekemään ja kokemaan", kertoo koululaispäivästä vastaava Tuula Laakkonen raviradan lähettämässä tiedotteessa.

    Koululaispäivän jatkoksi Sorsasalossa järjestetään poni- ja totoravit. Illan ohjelmassa on kello 16.00 alkaen viisi ponilähtöä sekä seitsemän totoravilähtöä.

    Lauantaina raviradan alueella on ohjelmaa joka lähtöön. Kaviouralla on keppihevoslähtö, laukkakilpailu, suomenhevosten vetokilpailu sekä islanninhevosten askelnäytös.

    Ratsastuskentällä on koko lauantain tapahtuman ajan erilaisia ratsastusnäytöksiä. Lisäksi katsomo- ja piha-alueella on näytteilleasettajien järjestämää ohjelmaa. Alueelta löytyy rapsuteltavia aaseja, hevosia, kaneja ja poneja.

    Lisää aiheesta
    • Tommi Törnvallin rakkaus hevosiin syttyi uudestaan osittain puolison ansiosta. Nelivuotias suomenhevosruuna Viljon Vaellus on Adaleena Rantakokon omistuksessa ja Törnvallin valmennuksessa.

      Ravit | Poniraveista ponnistanut Tommi Törnvall palasi kilparadoille – veri veti takaisin hevosten pariin

      Tilaajalle
    • Timo Mäkäräisen kypärä jäi kiinni Humanderin pullarinverkoon. Vaarallisesta tilanteesta selvittiin säikähdyksellä. Timo Mäkäräinen voitti vielä lähdön Varjohehkun kanssa.

      Ravit | Aatu Hakkaraisen, 20, hyvät ravimuistot: seitsemän voittoa ja yksi vastustajalta kesken kisan viety kypärä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    hevonen
    ravit
    poni
    Kuopio
    tapahtuma
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle