
Minkä mies verelleen voi?
Tommi Törnvall sai kotoaan vahvan vietin hevosurheiluun. Hänen pappansa Martti Törnvall voitti Riuskan-Tytöllä ravikuningattaren tittelin vuosina 1974 ja 1976.
Myös Tommin isä Simo ja äiti Päivi ovat olleet aina tekemisissä hevosten kanssa. Niinpä oli aika selvää, että Tommistakin tulee hevosmies.
”En ehtinyt varsinaisesti saada papalta hevosoppia, mutta papan lentävät lauseet pyörivät vahvasti arjessamme. Niiden oppien mukaan meillä on hevosia laitettu”, Törnvall kertoo.
Yksi vanhan kansan oppi liittyy, melko itsestään selvästi, työntekoon.
”Pappa sanoi, että työmäärää ei kannata laskea, jos meinaa pärjätä; monesti pittää lähteä”, Törnvall kertoo.
”Hevosten valmennuksessa yksi papan oppi on, että hengityselimistön puolesta hevonen tulee treenin jälkeen talliin samassa kunnossa kuin on tallista lähtenyt.”
”Hevosten valmennuksessa yksi papan oppi on, että hengityselimistön puolesta hevonen tulee treenin jälkeen talliin samassa kunnossa kuin on tallista lähtenyt. Eli hevonen lähtee matalalla sykkeellä, sitten treenataan, ja palatessa syke on sama kuin lähtiessä. Eli treenin jälkeen palautellaan paljon”, Törnvall valaisee.

Nyt 27-vuotias Törnvall aloitti kilvanajon poneilla 10-vuotiaana. Parhaana vuonna 2012 hän ajoi 38 ponilähtöä ja voitti 16. Kaikkiaan ponistartteja tuli 120, voittoja 29. Erityisesti Broängens Jocke ja Bekele toivat mainetta ja kunniaa: jälkimmäisellä Törnvall starttasi 33 kertaa ja kaarsi voittajaesittelyyn 15 kertaa.
Sitten hiljaisempien vuosien 2014 ja 2015 jälkeen kilvanajo jäi.
”Touhu alkoi olla vähän liian totista. Minulla oli yksi niin hyvä poni (Bekele), että se vain voitti kaksi ensimmäistä vuotta. Standardit nousivat niin korkealle, että jos en voittanut jokaista lähtöä, oli muka mennyt huonosti.”
”Standardit nousivat niin korkealle, että jos en voittanut jokaista lähtöä, oli muka mennyt huonosti.”
Tauko kilvanajosta ehti venähtää lähes yhdeksään vuoteen. Sitten heinäkuussa 2024 Törnvall ajoi ensimmäiset ravilähtönsä Kalajoella suomenhevostamma Valon Valmalla ja lämminveriruuna T.Wall’s Nitrolla.
Puoliso Adaleena Rantakokolla oli oma osuutensa siihen, että rakkaus myös hevosiin syttyi uudelleen.
”Hän opiskeli Kouvolassa, ja asuimme siellä neljä vuotta. Kerran tuli mieleen, että pitäisikö käydä Kouvolan raveissa. Aika pian tuli ajatus, että mitä mä täällä aidalla seison, kun pitäisi olla radalla ajamassa”, Törnvall kertoo.
Päivätyönsä Törnvall tekee rakennuspeltiseppänä, mutta intohimosta ei ole epäselvyyttä.
”Veri vetää niin vahvasti hevospuolelle. Nyt kärpänen on puraissut entistäkin vahvemmin. Ei tässä oikein muita vaihtoehtoja olekaan”, hän miettii.

Loppuvuodesta 2023 Team Törnvall osti Ruotsista T.Wall’s Nitron. Se on startannut Suomessa 30 kertaa, voittanut viidesti ja ollut 12 kertaa totossa.
”Se on oikea harrastajan unelmahevonen. Älyttömän helppo ja toimiva.”
”Se on oikea harrastajan unelmahevonen. Älyttömän helppo ja toimiva. Ruotsista kun ostaa, tuolla rahalla ei saa ihan parhaita hevosia. Meillä oli visio, mitä se tarvitsee, ja näyttää, että ajatus on osunut aika oikeaan, kun se on parantanut noin paljon.”
”Sanotaan, että kaikki yrittävät ostaa sitä omaa Womanizeriaan. Meille nasahti heti ensimmäisellä yrityksellä sellainen. Meille tämä vastaa Womanizeria – niin hyvä tämä on ollut”, Törnvall kehuu.

Moni näkee ravi- ja hevosalan yllä synkkiä pilviä, mutta ainakin Törnvalleilla uskotaan parempaan huomiseen. Siitä kertovat sekä hevoshankinnat että Tommin omat tulevaisuuden suunnitelmat.
Tommi valmentaa puolisonsa nimissä olevaa nelivuotiasta suomenhevosruuna Viljon Vaellusta (Vaellus). Team Törnvall omistaa myös yksivuotiaan tammavarsan, jonka isä on maailman parhaisiin ravureihin lukeutuva Idao De Tillard.

”On tässä ainakin sen verran tulevaisuuden näkymiä, että lajin parissa jatketaan. Ja onhan se kiva, että jotain voi raveista saadakin. Esimerkiksi Nitro on pystynyt elättämään itsensä ja tienannut sen verran, että kärryt ja muuta kalustoa on uusittu sen juoksemilla rahoilla. Sen ansiosta on pystytty panostamaan vähän paremmin”, Törnvall kertoo.
”Mutta harrastajan näkökulmasta asia on myös niin, että asuntolainat maksetaan samalla lailla, juoksee hevonen nolla tai 20 tuhatta euroa”, Törnvall muistuttaa.
Jatkossa hän aikoo maksella myös asuntolainaa hevosten parista ansaitsemillaan rahoilla. Hän opiskelee Kiuruvedellä kengittäjän ammattitutkintoa. Asiakkaita riittää jo nyt.
”Menin peruskurssille, että pystyisin kengittämään omat hevoset. Mutta tulikin niin hyvät opit, että laatu alkoi kiinnostaa muitakin. Nyt kengitän hieman alta neljääkymmentä vieraiden hevosta. Suurin osa on ratsuja. Viikoittain tulee laitettua useampi hevonen. Tämä on tosi mieluista hommaa.”
On varmasti, kun se on verissä.