
Mari Rautiainen kilpailee viikolla peräkkäisinä päivinä itse kasvattamillaan, valmentamillaan ja omistamillaan hevosilla. Tiistaina Rapsodi on viivalla Lieksan tunnelmallisissa kesäraveissa. Keskiviikkona Rautianna kilpailee kuningatarkilpailun valintapisteistä Vermossa.
Rääkkylässä asuva Rautiainen harjoittaa laadukasta kasvatustoimintaa isänsä Taisto Rautiaisen jalanjäljissä. Perheen tammalinja on pitkä.
”Kasvatustyötä on viidessä polvessa. Isä aloitti kasvattamisen vuonna 1963, kun kantaemä Raisa syntyi”, Rautiainen kertoo.
Rapsodin talvitauko venyi lopulta yli seitsemän kuukauden pituiseksi. Mitään mystisempää ei valmentajan mukaan pitkän tauon takana kuitenkaan ole.
”Rapsodille ei oikein hokki sovi. Keväällä ei sitten löytynyt nappisarjoja. Haluttiin, että hevonen on paluussaan valmis, joten rakennettiin kilpailukuntoa hiittien kautta.”
Suunnitelma on tästä eteenpäin hyvin yksinkertainen.
”Ajetaan tasaisesti hevoselle sopivia lähtöjä. Seuraavissa Lieksan raveissa taitaa olla Lieksa-ajo. Sen jälkeen lähistöltä pitäisi löytyä hyviä lähtöjä lisääkin.”
Nyt 12-vuotias Rapsodi otti kehitysloikan kymmenvuotiaana. Rautiaisen mukaan tämä oli mahdollista vaivojen väistyttyä.
”Hevosella on ollut kaikenlaisia vaivoja. Yksi talvi se polkaisi pahasti kannalle, ja lopulta siinä meni parikin vuotta vähän harakoille. Nyt kaikki on mallillaan.”
Rapsodi (Hiskin Muisto) on startannut 80 kertaa, joista voittoisia on ollut kuusitoista. Ori on juossut radoilta rahaa lähes 40 000 euroa.

Rautianna kilpailee loistavassa kesäkunnossa. Alla on hieno voitto Joensuun 75-lähdössä. Rautianna on kuningatarkilpailupisteissä tällä hetkellä 16. sijalla.
Vermon pistelähtöön osallistuminen antaisi ymmärtää, että tammalla yritetään Kuninkuusraveihin. Rautiainen pyörittelee vastausta tovin.
”Aikaisemmin olisin sanonut, että ei ole yritystä. Nyt en sano juuta enkä jaata. Katsotaan Vermon jälkeen vielä uudestaan. En ole hirveän pettynyt, vaikka tamma ei pääkilpailuun pääsisikään. On se kutkutellut ajatuksena kuitenkin.”
”Ei olla erikseen tähdätty vielä, kun hevonen on vasta seitsemän. Mutta tässä on paljon hyviä ominaisuuksia.”
Rautianna (Evartti) on startannut 50 kertaa totosijoin 7-7-7. Rahaa tammalla on juostuna noin 35 000 euroa.
Rautiaisille omien kasvattien näkeminen Kuninkuusraveissa on tuttua. Parhaimpana vuonna 2019 perheen kasvatteja oli Kuninkuusravien päälähdöissä kolme: Piskon Pouta, Tähen Toivomus ja Rapin Aatos.
Lahden vuoden 2019 Kuninkuusravit myös toivat Rautiaisen perheen hevoskasvatustyölle täyttymyksen, kun Pauli Raivion valmentama Tähen Toivomus seppelöitiin ravikuninkaaksi. Mari Rautiaisen itse valmentama Piskon Pouta oli kuningatarkisassa hienosti kolmas.
Kasvatustoiminta jatkuu perheessä edelleen, vaikkakaan ei samalla volyymillä kuin huippuvuosina.
”Enää meillä on kolme tammaa, joista kaksi on siemennetty. On tietoisesti vähennetty, kun varsakauppa on niin huonoa. Mutta kyllä tarkoitus on jatkaa, ei tätä osaa lopettaakaan. Tuntuisi väärältä lopettaa, kun on hyvät pohjatyöt tehtynä. Nyt on vaan välivaihe menossa”, Rautiainen järkeilee.