

Hollolassa hevosia valmentavan Christa Packalénin hevoset ovat menestyneet tällä kaudella todella mainiosti. Kauden kokonaisansiot ovat jo yli 444 000 euroa. Valmentaja itse painottaa hevosten laadun paranemisen olevan yksi tärkeimmistä tekijöistä.
”Hevoset ovat kilpailleet hyvällä menestyksellä todella laajalla rintamalla, mutta kyllähän hevosaineksen parantuminen selittää suurimmalta osalta hienon menestyksen”, painottaa Christa Packalén.
Packalénilla on tällä hetkellä valmennuksessaan 35 hevosta. Tallin uusin tulokas on syksyllä Kriteriumin finaalissa kuudenneksi sijoittunut Stonecapes Xantee (Brillantissime). Antti Veteläisen valmennuksesta kilpailleen oriin viimeisin startti on Seinäjoen Kasvattajakruunun välieristä. Sieltä ei kuitenkaan lohjennut finaalipaikkaa.
Sunnuntaina Christa Packalén huomasi hevosesta myynti-ilmoituksen, ja maanantaiaamuna hän oli jo sopinut kaupat vajaat 34 000 euroa ansainneesta kolmevuotiaasta. Packalén osti Stonecapes Xanteen yhdessä puolisonsa Niki Finnströmin kanssa.
”Kyvykäs hevonen, joka on ollut mukana useassa ikäluokkakilpailun finaalissa. Treenataan talvi, ja palataan radoille sitten ensi keväänä. Pientä vaihtuvuutta talliin tulee, kun nuoria hevosia tulee kohta lisää talliin. Kysyntää valmennuspaikoista on ollut enemmän kuin pystymme ottamaan vastaan hevosia.”

Kilpailuviikko on alkanut Packalénin valmennettavien osalta vauhdikkaasti. Jyväskylän Killerillä maanantai-iltana ravatuista suomenhevosten Tammaderbyn karsinnoista talliin voiton toi Hannu Torvisen ohjastama Siruko (Välähdys). Christan äidin Susanna Packalénin omistama Siruko on aloittanut uransa upeasti, sillä viisivuotiaalla tammalla on nyt seitsemästä startistaan kuusi voittoa ja kolmossija.
Christa Packalén oli ja samalla ei ollut yllättynyt suojattinsa voitosta.
”Vastassa oli paljon rutinoituneempia hevosia, mutta onhan tamma esittänyt oikein hienoja otteita uransa ensimmäisissä starteissa. Voittoon asti en kyllä jaksanut uskoa, mutta finaalipaikka oli toiveissa. Hienosti tamma vastasi johtopaikalta loppuun asti”, analysoi Christa Packalén Sirukon esitystä.
Susanna Packalén osti Sirukon jo varsan ollessa yksivuotias, mutta sen uran avaus venyi kuitenkin viisivuotiskauden elokuulle.
”Siltä operoitiin polvia nelivuotiskauden alla. Se auttoi sitä todella paljon, ja oliko se sitten vähän myöhäinenkin. Jätimme suosiolla Villinmiehen Tammakilvan välistä, kun ei oltu ehditty startata kuin kerran ennen karsintoihin ilmoittamista”, Christa Packalén taustoittaa.
Reilun viikon kuluttua lauantaina 15 000 euron ykköspalkinnolla ravattavaan finaaliin Packalén otti suojatilleen sisäradan. Ensimmäisenä lähtöradan valinnut Santtu Raitala otti Jockas Ritalle kakkosradan.
”Toiveissa olisi saada juoksupaikka Santun takaa. Siitä voisi sitten saada hienon sijoituksen. Mikäli Jockas Rita on samanlainen finaalissakin, ei kenelläkään taida olla mahdollisuutta voittaa sitä. Oli se niin hyvä. Me jatkamme samoilla varusteilla kuin karsinnassakin. Ajoimme kesäkengässä karsinnan, ja toiveissa olisi jatkaa samalla balanssilla.”
Sirukon kausi jatkunee Killerin Tammaderbyn finaalinkin jälkeen.
”Sillä on sen verran vähän startteja, että tekee mieli ajaa vielä talvella kilpaa. Sen voittosummakaan ei ole vielä kovin iso, ja eihän taso ole talvella yhtä kova kuin kesällä.”

Tallin toisen hyvin menestyneen suomenhevosen Tuhti-Kersantin (Costello) kausi on sitä vastoin tullut päätökseen. Elokuussa Derbyn finaalissa neljänneksi sijoittuneen ruunan esitykset paranivat kauden loppua kohti. Christa Packalén olisikin mielellään ajanut vielä muutaman kisan ennen talvitaukoa.
”Se paransi syksyä kohti paljon otteitaan. Nyt ei ole valitettavasti tarjolla sopivia lähtöjä, ja tähdätään suosiolla ensi kauteen. Ilman muuta Tuhti-Kersantin kausi oli myönteinen kokonaisuus.”
Tulevana lauantaina tallin ennätyslukemat voivat vielä komistua huomattavasti, kun tallin Ze On Alma (Harper Blue Chip) on mukana neljäntenä T75-kohteena ravattavassa kolmevuotiaiden tammojen Kasvattajakruunun finaalissa. Hannu Torvisen ohjastettava voitti välieränsä Seinäjoella.

”Ze On Alma on tehnyt jo tähän mennessä hienon kauden, ja kyllä sen pitäisi pystyä ottamaan vähintään sijoitus kärjen tuntumasta. Vähän on pohdittu kenkien poisottamista finaaliin, mutta eiköhän me säästetä sitä vaihdetta ensi kaudelle.”