
Lauantain Traveran huutokauppa ei listan alkupäässä aiheuttanut suomalaisväristyksiä, mutta illan ehtiessä ostajat alkoivat heräillä tällä puolella Pohjanlahteakin. Kallein suomalaisostos oli 150 000 kruunua plus huutokauppakulut maksanut viisivuotias ruuna J.J.Dragon (Panne de Moteur). Susanna Tyyskä Siilinjärveltä oli lopulta sen ostaja, vaikka tuloksissa lukee ostajana Antti Laitinen.
”En saanut tunnuksia järkättyä ajoissa, niin Antti auttoi huutamaan hevosen”, Susanna Tyyskä kertoo.
”Sen jälkeen ajatus on, että se palaisi Ruotsiin Tuomas ja Elina Pakkaselle.” Susanna Tyyskä
”Olen haeskellut jo vähän aikaa sopivaa kilpahevosta, ja tässä se nyt tuli. Suunnitelmana on, että se tulee ensin kotiin minulle. Käydään hevonen eläinlääkärin kanssa läpi ja katsotaan vähän, missä mennään. Sen jälkeen ajatus on, että se palaisi Ruotsiin Tuomas ja Elina Pakkaselle. Siellä sille on sopivimmat lähdöt kuitenkin. Keväällä Elina palannee Suomeen, ja katsotaan hevosen suunnitelma sitten uudestaan.”
J.J.Dragon on juossut kilpaa 22 kertaa totosijoin 4-3-4 ja ansainnut 323 056 kruunua. Ennätyksensä 11,8 voltista ruuna meni voittaessaan toukokuussa Färjestadissa Jorma Kontion ohjastamana. Vielä elokuun lopussa J.J.Dragon voitti 100 000 kruunun lähdön Rättvikissä.
J.J.Dragon aloitti uransa nelivuotiskeväänä kasvattajansa Jevgeni Ivanovin käsistä. Menestyksekkään 275 950 kruunun ansiot tuottaneen viisivuotiskautensa ruuna on tehnyt Moa Thörngrenin tallista ja pääosin kumppaninsa Zeb Jonassonin ohjastamana.
Susanna Tyyskä pitää työnsä ohella omaa tallia Siilinjärven Pöljässä.
”Tällä hetkellä on kaksi starttihevosta, eilen kahdeksanneksi Kuopiossa jäänyt Boss Lady ja Surprise Daisy. Boss Lady oli huonolta paikalta ihan ok, ja juoksee kilpaa suht pian. Mitä nämä kelit tässä lähiviikkoina sitten vaikuttavatkin asioihin? Surprise Daisykin varmaan jossain vaiheessa, mutta nyt on ollut vähän haasteita terveyden kanssa. Olen kasvattanutkin muun muassa Boss Ladyn, ja katsotaan jatkossa sitten, tehdäänkö näillä varsoja.”
Traveran lauantain suomalaisostokset eivät todellakaan jääneet tähän. Starttihevosten puolella toiseksi kallein suomalaisostos oli Matias Salon Salo Stablelle 120 000 kruunulla huutama viisivuotias ruuna Cheops (Raja Mirchi), 26 starttia totosijoin 5-5-1, 354 050 kruunua ja ennätys 13,5a. Kari Lehtonen huusi puolestaan nelivuotiaan ruuna Quick Tooman (Explosive Matter) 65 000 kruunulla. Sen taustalta löytyvät luvut 13,7a, 258 900 ja totosijat 2-4-5 yhteensä 27 startista.
Toistaiseksi uudella Ruotsin ajallaan tappiottoman Captain Kronoksen (Ready Cash) omistaja Antti Hamari huusi puolestaan Timo Nurmoksen tähän asti valmentaman kuusivuotiaan ruunan Interwetten AM (Ready Cash) 34 000 kruunulla. Sillä on yksi kakkossija neljästä startistaan, 24 000 kruunua tilillään ja ennätys 17,0 täydestä voltista.
Alpo Salo sai nelivuotiaan tamman Hippie Island (Trixton) 20 000 kruunulla. Se on samaa emälinjaa kuin muun muassa Face Time Bourbon ja mennyt Erik Lindegrenin valmentamana 14,0a täydellä matkalla sekä tienannut 179 500 kruunua 12 startissaan totosijoin 1-3-2.
Lisäksi vielä suomalaislähtöinen Ruotsin ravitelevision ATG Liven lähetyksistä tuttu Satu Liitiäinen huusi Traveralta 18 000 kruunulla yksivuotiaan Miss Matchin (Victor Gio). Ruotsissa syntynyt varsa ei nimestään huolimatta liity suomalaiseen Match-kasvattajaan Markku Punkariin, vaan sen on kasvattanut tanskalainen Nicolai Ecce.
Myös myyjäpuolella lauantain nettihuutokaupasta löytyi suomalaisia. Antti Peltola myi Love Youn (Coktail Jet) emälinjaa olevan kahdeksanvuotiaan jenkkitammansa High Of Loven (Trixton) 22 000 kruunulla. Se on kantavana Calgary Gamesista (Readly Express). Garde Hästar AB:n Erno Gardemeister puolestaan myi siitostamma Classmate Matchia (S.J.’s Caviar) kantavana Very Kronoksesta, mutta se ei käynyt kaupaksi. Kaksivuotias ruuna Banker Garde (Perfect Spirit) maksoi sen sijaan 10 000 kruunua.
Siitostammarintamalla Traveralla oli tarjolla useita mielenkiintoa herättäneitä tapauksia. Koko huutokaupan kallein oli norjalaisen Thomas Svensenin Yhdysvaltoihin 500 000 kruunulla ostama Rustic Tile. Viisivuotias Mahrajah-tamma kantaa Tactical Landingista (Muscle Hill).
”Täytyy uskoa vielä suomalaiseen kasvatukseen.” Isto Mäki-Tulokas.
Kaikkien huutokaupan hevosten ostajat eivät ole tiedossa, vaan hevosia voi huutaa myös anonyymisti. Tuloksissa ilman ostajatietoja olevista hevosista Suomeen tuli ainakin siitostamma Fudge Ås (Chocolatier) 50 000 kruunulla. 12-vuotias Fudge Ås kantaa tämän vuoden Prix d’Amerique -voittajasta Idao de Tillardista (Severino). Ostajina olivat Comery-varsoistaan tunnettu Isto Mäki-Tulokas ja Markku Pehkosen Free Will Oy.
”Täytyy uskoa vielä suomalaiseen kasvatukseen”, toteaa Isto Mäki-Tulokas.
”Onhan tuo aika kiinnostavasta oriista kantava, ja tamma itsekin on mennyt 11-alkuisen ennätyksen. Ensimmäinen varsakin on juossut kovissa ikäluokkalähdöissä, vaikkei ole voittanutkaan. Ehkä eniten kiinnosti kolmas emä Quezira, joka on Ranskan kovimpia kantatammoja Etta Extran ohella. Fudge tulee suunnitellusti joulukuussa Suomeen ja meille kotiin.”