• ”Espoon komein hevonen” on Ruuhkavuosiratsastajan uusi sydänystävä

    Raamikas, ryhdikäs ja erittäin vekkuli suomenhevosruuna valitsi Ruuhkavuosiratsastajan omaksi ihmisekseen. Toki ruunan omistajallakin oli osuutta asiaan.
    Tilaajalle
    Kuva: Emma Vähä-Pesola
    MT Hevoset|Ratsastus
    25.10.202514:00
    Kati Susi

    "Hei! Ymmärrän, ettet ehkä ole vielä valmis, ja otan todella osaa menetykseen”, alkoi Katri Anttisen viesti Anniina Paalaselle viime helmikuussa.

    Sosiaalisessa mediassa Ruuhkavuosiratsastajana tunnetun Paalasen suomenpienhevonen Pähkinänsärkijä eli Päde oli jouluaaton aattona jouduttu lopettamaan Viikin hevossairaalassa. Päde oli sairastunut vaikeaan impaktioon, eli se kärsi mahalaukun hidastuneesta tyhjenemisestä.

    Jokapäiväisen hevosenomistajaelämän äkillinen katkeaminen otti koville, mutta pahimmankin surun syövereissä Anniina Paalanen tiesi sisimmässään, että uuden hevosen aika tulee. Menetyksen jälkeen hän kuitenkin keskittyi ensin miehensä kanssa perheen uuden omakotitalon ja pihan viimeistelytöihin.

    Katri Anttisen ensimmäistä yhteydenottoa seurasi tiivistä keskustelua ja viestinvaihtoa. Naiset tunsivat toisensa pintapuolisesti, sillä kenttäratsastuksen harrastajana Paalanen kävi hevosensa kanssa Niinisalon maastoesteradalla treeneissä.

    ”Muistin Anniinan kertoneen, että hevosella pitää olla huumorintajua ja sen pitää osata puhua. Siinä kohtaa mulla välähti lamppu. Minullahan oli hevonen, jolla on pilkettä silmäkulmassa ja joka tykkää touhuta, mutta on vailla sitä omaa ihmistä. Anniinalla oli sydänystävän mentävä aukko ja selkeä tarve hienotunteiselle, huumorintajuiselle puuhapetehevoselle”, Katri Anttinen kertoo.

    Helmi-maaliskuun vaihteessa Paalanen lähti Niinisaloon kokeilemaan ruunaa. Vanhantuvan Nova, kutsumanimeltään Peksi, oli Paalasen mukaan ”heti omaan pyllyyn sopiva” ratsu. Hevosen aika koitti kuitenkin vasta syksyn tullen.

    Niinisalosta espoolaiseksi siirtynyt Peksi sai uuden ”somenimen”.

    ”Kutsun sitä somessa Sotamies Anttiseksi. Eihän minunkaan oikea nimeni ole Ruuhkavuosiratsastaja”, Paalanen nauraa.

    Sotamies-etuliitteen Anttisen perheen 8-vuotias hevonen sai siitä, että Niinisalossa hevonen on ollut osa neljän hevosen tykkivaljakkoa. Isokoinen ruuna on hevoskaveriensa kanssa vetänyt yli satavuotiaita kanuunoita muun muassa viime vuoden itsenäisyyspäivän paraatissa.

    ”Olen luvannut, että jos tarvetta tulee, hevonen lähtee kyllä Espoosta tykkivaljakkokeikalle”, Paalanen sanoo.

    Kuluneet viikot ruuna ja sen uusi oma ihminen ovat tutustuneet tiiviisti toisiinsa. Huumorintajut ja kemiat osuvat yksiin ja Paalasen mukaan on suorastaan hämmentävää, miten nopeasti ruuna on häneen kiintynyt. Syyslomalla hän oli matkoilla ja poissa tallilta viitisen päivää.

    ”Hevonen oli ollut ihan mahdoton koko poissaoloni ajan. Kun palasin, se tuli heti luokse ja seurasi minua hevosaitauksessa olevaan huussiin. Tuijotteli turpa lasissa sisälle. Se on selvästi valinnut minut omaksi ihmisekseen.”

    Tulevaisuuden suunnitelmia Paalaselta pulppuaa.

    ”Suunnitelmissa on tehdä sitä, mihin Sotamies Anttinen parhaiten soveltuu ja että se tekeminen tukee meidän molempien hyvinvointia. Tämä on hirveän kiva hevonen, joka varmaan pitää minusta. Minä en ole sille kuka vaan, eikä se ole minulle kuka vaan.”

    Paalanen nauraa siirtyneensä suomenpienhevosesta suomensuurhevoseen. Ison kokonsa lisäksi uusi sydänystävä on myös ryhdikäs ja näyttävä tuuliharja. Ratsukon maastoillessa kotikonnuillaan kirvoittaa hevonen tiellä kulkijoilta ihastuneita kommentteja ylväydestään.

    Vaikka kenttäratsastus ja siinä kilpaileminen onkin Paalaselle tärkeää, ei hän välttämättä pidä siitä kynsin hampain kiinni, mikäli hevoselle tuntuu jokin muu harrastustapa sopivan paremmin.

    ”Voihan olla, että tulevaisuutemme onkin vaikka valjakkoajossa. Jos saan Downton Abbey -tyyliset vaunut ja varusteet, ajelenkin ehkä hameessa ja hatussa, ruusuja hevosen harjassa kylillä ja kaikki saavat ihastella Espoon komeinta hevosta”, Paalanen hyrskähtelee.

    Päde ei silti unohdu, vaan katsoo joka kerta läppärin taustakuvasta koneensa kannen avaavaa Paalasta. Yhdeksän hyvää yhteistä vuotta eivät katoa.

    Lisää aiheesta
    • Anniina Paalanen ja Pähkinänsärkijä eli Päde.

      Hevosen terveys | ”Pitää luopua silloin kun se on eläimelle paras”

    Artikkelin aiheet
    hevonen
    ratsastus
    suomenhevonen
    ystävyyys
    Espoo
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle