• ”Pitää luopua silloin kun se on eläimelle paras”

    Hevosenomistajalla on vastuu ja velvollisuus.
    Anniina Paalanen ja Pähkinänsärkijä eli Päde.
    Anniina Paalanen ja Pähkinänsärkijä eli Päde. Kuva: Emma Vähä-Pesola
    MT Hevoset|Hevosen terveys
    15.3.202514:15
    Kati Susi

    ”Väistämätön”, luki Yliopiston Hevossairaalan eläinlääkärin kirjoittamassa lopetustodistuksessa. Espoolaisen Anniina Paalasen hevosystävä Pähkinänsärkijä eli Päde oli lopetettu vaikean vatsalaukun impaktion takia 15-vuotiaana Viikissä joulun aatonaattona.

    Paalanen ajoi kotiin vereslihalla, mutta tietäen toimineensa oikein.

    ”Kun otat lemmikin, teet sen itseäsi varten. Lähtökohtaisesti halu ottaa eläin on itsekäs, mutta ihmisen pitää ymmärtää, että kun luopumisen hetki tulee, ei eläintä saa pitää itsekkäistä syistä hengissä”, hän sanoo rauhallisella äänellä.

    Suomenhevosruuna Päde oli Paalasen toinen oma hevonen, jonka kuolemasta hän teki päätöksen. Päde tuhkattiin, ja sen tuhkapussi odottaa kisakaapissa pääsyä perheen kotitontin multiin. Tontin, jonne Päde eräällä maastolenkillä vuosia sitten määrätietoisesti suuntasi.

    ”Ajattelin, että tämän eläimen ei tarvitse kärsiä, vaikka minä kärsin.”

    Anniina Paalanen

    Anniina Paalanen kertoo jo ajat sitten miettineensä rajat sille, missä vaiheessa hevosen elämä ei enää ole oikeaa hevosen elämää. Päden kohdalla raja tuli vastaan, kun se ei voinut enää normaalisti syödä heinää.

    ”Se oli kauheaa, mutta olin luvannut asian itselleni ja hevoselleni. Kaverini muistutti minulle surun keskellä, että hevonen ei tunne aikaa.”

    Paalanen kertoo uskovansa, että Päde oli onnellinen, kun näki hänet loppuun asti.

    ”Päden viimeiset hetket letittelin sen harjaa ja höpöttelin sille, että nyt ei olla kisoihin lähdössä.”

    Hän toteaa, että hevosenomistajalla on vastuu ja velvollisuus.

    ”Pitää luopua silloin kun se on eläimelle paras. Ihmiselle se ei ole mahdollista. Ajattelin, että tämän eläimen ei tarvitse kärsiä, vaikka minä kärsin.”

    Paalanen kuvaa yhdeksää vuotta peruspositiivisen ruunansa kanssa auringonpaisteen ajaksi. Tarinan alussa paistoi aurinko. Niin myös lopussa, kun hän kantoi hevosensa tuhkia autoon räntäsateessa, joka muuttui viimeisellä yhteisellä kotimatkalla auringonpaisteeksi.

    Ehkä jonain aurinkoisena päivänä on uuden hevosystävän aika, mutta ei vielä. Paalasen perhe keskittyy kotinsa viimeistelytöihin, ja suosittua Ruuhkavuosiratsastaja-sivua Facebookissa pitävä äiti jatkaa huulenheittoa seuraajiensa iloksi.

    Lisää aiheesta
    • Hevosen lopetuksen kriteerit ja tapa on hyvä suunnitella silloin, kun kaikki on vielä hyvin, kuten tässä kuvituskuvassa.

      Hevosen terveys | Hevosen arvokas kuolema on stressitön ja rauhallinen – lääkitys voi estää teuraaksi viemisen

      Tilaajalle
    • Hevosen terveys | Hevosemme sai arvokkaan lopun ja kiitos kuuluu metsästäjälle – armon luodit olivat Suomessa myös eläinsuojeluyhdistyksen alku

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle