
Derby-voittaja ja SE-ori Landen Paukun kanssa suuriin otsikoihin noussut Jani Suonperä osui viime vuoden lopulla uuteen kultasuoneen. Mies osti Traveran huutokaupasta yritykselleen kuusivuotiaan kylmäveriruunan Ari Potterin 60 000 kruunulla marraskuussa.
Komeassa voittoputkessa Suomeen saapunut hevonen oli kärsinyt jalkavaivoista, minkä johdosta hevosen ostohinta pysyi maltillisena.
”Kyseessä on hyvä hevonen. Kyvyt ovat olleet tiedossa, kunhan vain saa jalat kestämään. Ei sen menestys ole suuresti yllättänyt”, Jani Suonperä kertoo.
Ruuna aloitti Suomessa Joensuun Toto75-kierroksella maaliskuussa. Tuloksena oli täysin suvereeni ykkössija. Sen jälkeen hevonen nähtiin kuitenkin vasta seuraavan kerran kaviourilla juhannuksena Härmässä.
”Joensuun jälkeen tuli takapakkia jalan kanssa. Kyseessä oli vanha vamma.”
Tällä hetkellä hevonen on kilpaillut uudessa kotimaassaan kolmesti voittaen jokaisella yrityksellä. Tuorein napakymppi tuli viime sunnuntaina Halsualta vakuuttavan suorituksen päätteeksi hienolla 24,7-tuloksella.
”Hevonen oli hyvä. Olen tyytyväinen hevosen suoritukseen.”
Vasta 33 000 euron voittosummalla kilpailevalla kuusivuotiaalla ei pelätä enemmän ansainneita kilpakumppaneita. Ari Potterin jatko-ohjelma on kohdata Pohjoismaan kovimmat ruunat.
”Osallistumme hevosen kanssa Ylivieskan Ruunakunkkareihin. Siihen ollaan tähdätty. Oulussa voisi olla yksi sopiva sarja ennen sitä tai sitten ilmoitetaan se suoraan Ylivieskaan seuraavaksi. Tämän kanssa ei viitsi lähteä ajamaan 800 euron ykköspalkinnoista.”
”En ole suunnitellut lähteväni ulkomaille. Pysytään Suomen puolella.” Jani Suonperä kylmäverisestä voittokoneestaan Ari Potterista
Kylmäverihevosella olisi mahdollisuus käydä sarjojen puolesta myös Ruotsin tai Norjan puolella.
”En ole suunnitellut lähteväni ulkomaille. Pysytään Suomen puolella.”
Suonperällä on kehitysidea Ruunakunkkari-konseptille tulevaisuuteen.
”Juostavat matkat ovat hyvät, mutta niiden kuuluisi olla toisinpäin. Se olisi pelin ja hevosten kestävyyden kannalta parempi. Ensimmäisen matkan voisi ajaa nätimmin kuitenkin kunnolla kilpaa ajaen. Toinen osalähtö olisi mailin matka, missä ajettaisiin tosissaan reipasta alusta loppuun. Keskipitkällä matkalla vauhti on väkisinkin jossain kohtaa pois.”
”Nyt kun ajetaan kova maili alkuun ja keskipitkä matka loppuun, on useammalla hevosella vaikea viimeinen puolikas jälkimmäisessä lähdössä.”
Suonperän tallin ykkösnyrkki Landen Paukku viettää kilpailutaukoa. Edellinen startti on Joensuun Toto75-kierrokselta maaliskuussa.
”Ei tykännyt mies eikä hevonen Joensuusta. Rata oli aivan liian kova. Rataan pitäisi kyllä kiinnittää enemmän huomiota.”
”Sille tuli kaikkea vanhaa ja uutta murhetta. Katsellaan syksyllä uudestaan, astutellaan nyt kesä.”
Landen Paukun vanhimmat jälkeläiset ovat kolmevuotiaita. Niistä muutama on nähty jo koelähdössä.
”Hyvä luonne ja varhaislahjakkuus ovat olleet pääpiirteitä paukkulaisissa. Ne ovat todella järkeviä. Minulla on itselläni tällä hetkellä kaksi varsaa Landen Paukusta.”
”Tänä vuonna olemme astuttaneet 20 tammaa. Ajateltiin, että tänä vuonna voitaisiin saada 20 tammaa ja se toteutui. Enemmänkin voisi toki olla.”
Korjattu kello 08.58: Landen Paukun vanhimmat varsat ovat kolmevuotiaita.