• Lilian Rols käynnistää uuden kuninkuusraviprojektin epävarmoissa tunnelmissa

    Laura Mäkisen unelma toteutui viime vuonna, kun Lilian Rols pääsi mukaan Oulun kuningatarkilpailuun. Vaikka unelma on saavutettu, mukaan mielitään myös Teivon kisaan.
    Tilaajalle
    Lilian Rolsia ohjasti Kuninkuusraveissa Hannu Torvinen. Kaustisella tamman ohjaksiin tarttuu Jukka Torvinen.
    Lilian Rolsia ohjasti Kuninkuusraveissa Hannu Torvinen. Kaustisella tamman ohjaksiin tarttuu Jukka Torvinen. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    3.3.202614:00
    Markku Lindström

    Laura Mäkinen kuvaa Kuninkuusravien pääkilpailuun pääsemistä harrastajan unelmaksi. Kokemus oli kokonaiskilpailun kahdeksanneksi sijoittuneen Lilian Rolsin petäjävetiselle omistaja-valmentajalle ikimuistoinen.

    ”Kyllä jäi kiikkustuoliin muisteltavaa. On ennenkin oltu kunkkareiden rivilähdössä mukana, mutta kyllä päälähdöissä oli ihan eri tunnelma”, Mäkinen hehkuttaa.

    Lilian Rols (Epassi) kilpailee keskiviikkona ensimmäisessä tammoille rajatussa Kuninkuusravien pistelähdössä Kaustisella. Niitä juostaan keväällä ja kesällä aina heinäkuulle asti, jolloin päälähtöjen osallistujat selviävät pistetilanteen ja Kuninkuusravien päätoimikunnan valintojen perusteella.

    Lilian Rols on Laura Mäkisen ainoa valmennettava. Tamman kauden oli tarkoitus jatkua kuningatarkisan jälkeen syksyllä, mutta hevosen sairastuminen räkätautiin esti kilpailemisen loppuvuonna.

    ”Rokotuksen jälkeen tauti iski uudestaan, ja sen kanssa taisteltiin koko loppuvuosi”, Mäkinen huokaa.

    Alkuvuonna Lilian Rols on startannut kahdesti. Suoritukset ovat olleet hyviä, mutta mietittävääkin on jäänyt.

    ”Sehän on tehnyt ihan hyviä esityksiä. Killerin startti yllätti jopa positiivisesti, kun kyseessä oli kova lähtö suoraan pitkältä tauolta. Mutta palautumisiin en ole tyytyväinen, joten siltä osin on kysymysmerkkejä.”

    Myös viimeistelyssä palautumisen suhteen oli pientä sanomista, vaikka tamma olikin Mäkisen mukaan pirteä. Odotukset tulevasta kisasta liittyvätkin Lilian Rolsin omaan suorituskykyyn.

    ”Hyvää sijoitusta odotettaisiin, jos hevonen on sellainen kuin pitää. Normaalina siitä olisi kovat odotukset. Tästä läheltä on mukana Landen Iita. On jännä nähdä, miten se lähtee kulkemaan.”

    Jos yksitoistavuotiaan Lilian Rolsin terveyspuoli on hyvällä tolalla, kausi tulee rakentumaan tammalähtöjen ympärille.

    ”Monet tammalähdöt ovatkin näitä KK-26 lähtöjä. Hevosen kunnon mukaan katsellaan tilannetta eteenpäin. Teivo siintää haaveissa edessä päin, mutta sinne pääseminen on monesta asiasta kiinni.”

    ”Kantakirjapalkitulla tammalla voi miettiä aina varsantekoa, jos kilpauran kanssa tulee jotain.”

    Laura Mäkinen

    Mäkisen mukaan suurimmat paineet ovat kuitenkin poissa, kun hevonen selvisi mukaan viime vuoden kilpailuun. Hyvälle tammalle on monenlaista käyttöä tilanteen mukaan.

    ”Ei välttämättä tule niin paha mieli, vaikkei Lilian Rols Teivoon pääsisikään. Kantakirjapalkitulla tammalla voi miettiä aina varsantekoa, jos kilpauran kanssa tulee jotain.”

    Mäkinen kehuu tammaansa mukavaksi hevoseksi. Yksivuotiaasta lähtien Mäkisellä ollut hevonen on opetettu itselle mieleiseksi.

    ”Lilian Rolsin kanssa voi olla miten vaan. Se on kuin ihmisen mieli, ja se on tosi kiva hevonen tehdä ja touhuta kaikkea. Mutta sitten kun se on ihan täydessä kilpailukunnossa, niin ei oteta enää lapsia kyytiin”, Mäkinen naurahtaa.

    Lisää aiheesta
    • Lilian Rols on startannut urallaan 85 kertaa totosijoin 8-14-12. Tamma on ansainnut radoilta rahaa 57 350 euroa. Ohjaksissa Laura Mäkinen.

      Ravit | Lilian Rols toteuttaa harrastajavalmentajan unelmaa

      Tilaajalle
    • Jockas Rita ja Santtu Raitala olivat juhlinnan kohteina Oulun Kuninkuusraveissa viime vuonna.

      Ravit | Kuninkuusravien asemia haetaan jo nyt – pistelähdöt käynnistyivät viikonloppuna

      Tilaajalle
    • Oi onnea jakamatonta! Näin nousevat ravikuningattaren kärryt.

      Ravit | Valta vaihtui – Jockas Rita sulatti vastustajat ja sydämet

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Lilian Rols
    Laura Mäkinen
    kuninkuusravit
    hevonen
    ravikilpailu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle