

Ruotsalaisessa raviurheilussa on tuskailtu laskevien yleisömäärien kanssa korona-ajan päättymisen jälkeen. Toki osittain aiempaa pienempiin virallisiin yleisölukuihin on ollut selityksenä yleisön laskentakäytännön uudistuminen. Laskentakäytännön muuttumisesta huolimatta on useimpien ravitapahtumien yleisöalueilla ollut aiempaa väljemmän näköistä.
”Johtokunta luottaa meihin, ja saan toteuttaa melko vapaasti ideoitani. Ilman hyvää organisaatiota ei lopputulos olisi näin hyvä.” Stefan Eriksson
Yksi ruotsalainen ravirata on kuitenkin päättäväisesti uinut vastavirtaan. Eskilstunan ravirata oli opittu tuntemaan jo ennen korona-aikaa hyvin järjestetyistä ja yleisöä paikanpäälle vetäneistä tapahtumista.
Reilut 110 kilometriä Tukholmasta länteen sijaitsevan Eskilstuna on lyönyt täysin uuden vaihteen silmään ravitapahtumien järjestämisessä. Viimeisimpänä tapahtumana oli suomalaismenestystä tarjonnut Breeders Crown -viikonloppu vajaat pari viikkoa sitten. Onnistuneiden tapahtumien taustalla on Eskilstunan raviradalla yli 20 vuotta työskennellyt markkinointipäällikkö Stefan Eriksson. Hän ei ota vaativattomaan tyyliinsä kunniaa itselleen.
”Meillä on hyvä porukka tekemässä töitä. Johtokunta luottaa meihin, ja saan toteuttaa melko vapaasti ideoitani. Ilman hyvää organisaatiota ei lopputulos olisi näin hyvä.”
Stefan Eriksson tyrmää ajatuksen ettei raveihin voi saada paikanpäälle yleisöä. Hän kuitenkin korostaa yleisön paikalle saamisen vaativan paljon työtä ja uusia luoviakin ideoita. Muutama kuukausi sitten heinäkuun lopulla Eskilstunassa oli tavallisissa perjantain lounasraveissa lähemmäs 4 000 henkeä yleisönä. Eriksson korostaa, etteivät kaikki luonnollisesti tulleet paikan päälle ensisijaisesti hevosten takia. Eskilstuna järjesti ravien yhteyteen eläinten päivän.
”Noin 200 kania osallistui kanien estehyppykilpailuun. Lisäksi meillä oli kissanäyttely sekä koiratapahtuma. Paikanpäällä esiintyi myös suosittu artisti. Siinä samalla ihmiset näkivät ravilähtöjä. Toimme lajia mukavalla tavalla tutuksi uusille potentiaalisille asiakkaille.”
Breeders Crown -viikonlopun lisäksi heinäkuun lopulla ajettava Fyraåringstestet on 40 kilpailupäivää ajavan radan toinen urheilullisista kohokohdista. 2640 metrin matkalla juuri sopivalla aikavälillä ennen Ruotsin derbykarsintoja ajettava lähtö houkutteli tänä vuonna Suomen nelivuotisikäluokan ykkösen Dusktodawn Boogien.
”Ravien lisäksi yleisöalueella esiintyy suosittu artisti ja kauppa tarjoaa kanta-asiakkailleen erikoistarjouksia ravialueelle pystytetystä kaupastaan.” Stefan Eriksson
Heinäkuinen T86-kierros keräsi yli 4 000 katsojaa Eskilstunan raviradan alueelle. Pelkän raviurheilun takia ei yleisö löytänyt paikalle.
”Paikallinen suurkauppa ICA Maxi on ollut todella monta vuotta ravipäivän pääyhteistyökumppani. Heidän avullaan saamme houkuteltua paikan päälle paljon yleisöä. Ravien lisäksi yleisöalueella esiintyy suosittu artisti ja kauppa tarjoaa kanta-asiakkailleen erikoistarjouksia ravialueelle pystytetystä kaupastaan.”
”Ravipäivinä vakituinen henkilökuntamme pyrkii tapaamaan mahdollisimman paljon yleisöä niin talli- kuin yleisöalueella.” Stefan Eriksson
Pelkillä erikoistarjouksilla ja suosituilla artisteilla ei yleisöä saada viihtymään Eskilstunan raveissa. Stefan painottaa asiakkaiden kokonaiselämystä. Tässä kohtaa on myös hyvä huomauttaa Eskilstunan markkinointipäällikön panostavan myös hevosten taustavoimien viihtymiseen ravipaikalla. Asioiden ei tarvitse olla monimutkaisia hyvän asiakaselämyksen saavuttamiseksi.
”Painotamme koko henkilökunnalle hyvän asiakaspalvelun tärkeyttä. Oli sitten kyse talliportin vahdista tai ravintolahenkilökunnasta. Ravipäivinä vakituinen henkilökuntamme pyrkii tapaamaan mahdollisimman paljon yleisöä niin talli- kuin yleisöalueella. Kotiinlähtiessä laitamme usein hyvän tahdon eleenä makeispussin sekä tietoa tulevista ravitapahtumista parkkipaikalla olevien autojen tuulilasiin.”
Kaikkiin ravipäiviin ei kuitenkaan panosteta Eskilstunassa samalla tavoin. Eriksson mukaan on otettava huomioon käytössä olevat henkilöresurssit. Pisteravipäivinä ei raveja esimerkiksi markkinoida samalla tavalla suurelle yleisölle.
”Pisteraveissa saatamme tarjota hevosten taustajoukoille grillimakkaroita tallialueella. Hevosten taustajoukot vaikuttavan arvostavan tarjoamisiamme. Lisäksi heillä on mahdollisuus keskustella kanssamme raveihin liittyvistä asioista.”
Tämänvuotiset jouluaaton ravit ovat toiset laatuaan Eskilstunassa. Stefanilla itsellään on hieman kaksijakoiset tunnelmat ravien järjestämisestä jouluaattona.
”Saamamme palaute ensimmäisistä jouluaaton raveista oli todella erinomaista. Siinä sai itsekin muistutuksen, että osalle ihmisistä joulu voi olla todella yksinäinen vuodenaika.”
Stefan Erikssonin puheessa toistuu usein Ruotsin eturivin artistien. Ei ole sattumaa hänen saavan useimpia Ruotsin suosituimpia artisteja esiintymään eri raveihin liittyviin tapahtumiin. Stefan on jo pitkään toiminut eri rooleissa Ruotsin yleisradion SVT:n järjestämällä Melodiefestivalen-kiertueella.
Kyseinen karsintakiertue kiertää useammalla ruotsalaisella paikkakunnalla. Karsintakiertue ja finaali keräävät vuosittain miljoonayleisön televisioiden äärelle. Finaalin voittaja edustaa Ruotsia Euroviisuissa.
”Olen pitkään ollut aktiivisessa roolissa ”Mello”-kiertueella. Olen oppinut sitäkin kautta tuntemaan paljon ruotsalaisia artisteja.”
Viime vuosina Stefan on pystynyt yhdistämään raviurheilun ja Melodiefestivalen-kiertueen. Ruotsin ravipeliyhtiö Atg on tarjonnut useamman vuoden pelimahdollisuuden musiikkikilpailuun.
”Olen kirjoittanut omaa Mello-blogia Atg:n kotisivulla. Blogissani olen kirjoittanut kiertueesta ja antanut vihjeitä musiikkikilpailuun pelaamisesta. Olen kuitenkin samalla kertonut raviurheilusta ja ravipeleistä. Olen pyrkinyt yhdistämään kaksi sydäntäni lähellä olevaa asiaa.”
Stefan Eriksson viihtyy vielä yli 20 vuoden jälkeen Eskilstunan raviradalla. Työmotivaatiota Eriksson ammentaa vaihtelevista työtehtävistä sekä uusista aluevaltauksista. Kuluvana viikonloppuna hän oli Turussa auttamassa Kasvattajakruunugaalan järjestämisessä. Hän oli hyvin innostunut uudesta yhteistyöstä Turun raviradan kanssa.

”Olen kiitollinen johtokunnalle hyvin vapaasta työnkuvastani. Olen tehnyt yhteistyötä John Bootsmanin Wolvegan raviradan kanssa. Lisäksi autan joitakin ruotsalaisia raviratoja artistien hankkimisessa heidän tapahtumiinsa. Lisäksi viime vuosina Eskilstunan raviradalla järjestettävät ratsastuskilpailut ovat tuoneet uusia työtehtäviä.”
”Ratsastuskilpailuiden järjestäminen on merkittävä tulonlähde raviradalle.” Stefan Eriksson
Ratsastuskilpailuiden järjestämisestä on tullut viime vuosien aikana Eskilstunan radalle merkittävä tulonlähde. Ravirata järjestää kisat omalla henkilökunnalla. Keskikentälle on rakennettu kaksi hyväpohjaista ratsastuskenttää. Kisojen järjestämistä varten Eskilstunan rata on perustanut oman jaoksen ratsastuskisoja varten. Ratsastuskilpailuja järjestetään 40 päivänä vuodessa.
”Käytännössä ravi- ja ratsastuskilpailuja on yhtä monena päivänä vuodessa. Ratsastuskilpailuiden järjestäminen on merkittävä tulonlähde raviradalle. Se onkin olennainen peruste joutuessamme sulkemaan kaviouran harjoittelulta ratsastuskisojen johdosta.”