• Ruotsalaiskasvattaja Staron kovia tammoja Suomeen

    Maan kärkitammoihin kuuluva Staro Miami (arkistokuva aiemmalta Solvallan vierailulta) oli hengenvaarassa kotimatkallaan tammojen EM-kilpailusta viime keskiviikkoillalta.
    Maan kärkitammoihin kuuluva Staro Miami (arkistokuva aiemmalta Solvallan vierailulta) oli hengenvaarassa kotimatkallaan tammojen EM-kilpailusta viime keskiviikkoillalta. Kuva: Jeannie Karlsson/Sulkysport
    MT Hevoset
    29.10.201909:47
    MT toimitus

    Ruotsalaisten Staro-hevosten kasvattaja  Staffan Nilsson on myynyt ainakin kaksi kovaa kantavaa tammaa Suomeen.

    Nilsson on lopettamassa, ja kaikki hevoset ovat myynnissä, samoin iso maatila Ramkvillassa keskellä eteläistä Ruotsia Jönköpingin ja Kalmarin välisellä alueella. Tänään myydään esimerkiksi lisää Staronkin kovasukuisia tammoja Ruotsin kasvattajajärjestön ASVT:n internethuutokaupassa. Nilsson on kasvattanut useita kruunumiljonäärejä. Hänen eniten ansaitsemansa kasvatti on  Martti Simosen omistama  Staro Miami (S.J.'s Caviar), 4, yli 4,2 miljoonaa kruunua.

    Suomeen tulleet tammat ovat  Kyösti Lindgrenin Hyvinkäältä ostama Giant  Chocolate (Chocolatier), 6, ja mäntyharjulaisen  Anne ja Teemu Punavaaran hankkima  Elegance (Donato Hanover), 8.

    Giant Chocolate on ensimmäistä kertaa kantava  Conway Hallista (Garland Lobell). Giant Chocolaten emä Giant Missy (Lindy Lane) on Amerikan siitosorimatadorin  Chapter Sevenin (Windsong's Legacy) emän  La Riviera Lindyn (Dream Vacation) sisko. Giant Missy on itse mennyt 11,7 ja voittanut 11 kisaa 45:stä sekä tienannut yli miljoona kruunua. Se on itse jättänyt jo kolme 12-aikaista. Giant Chocolate ei itse pystynyt kilpailemaan kuin kerran, mutta valmennusta yritettiin sitkeästi, koska tamma oli valmentajansa  Peter Untersteinerin mukaan lahjakas.

    Elegance ei liioin kilpaillut paljoa, mutta sen emä  Holleypop (Malabar Man) meni 11,0 ja tienasi 1,15 miljoonaa kruunua.  Elegancen ensimmäiset ovat vuosikas tammavarsa  Varennesta (Waikiki Beach) ja kaksivuotias tamma  Lavec Kronoksesta (Enjoy Lavec). Holleypop on jättänyt mm. Elegancen täysveljet  Forecastin 10,9 ja yli 1,1 miljoonaa kruunua sekä V75-voittajan  Codebreakerin 11,7 yli 800000 kruunua. Elegancen emälinja on vahva kautta linjan ja se menee mm. neljänteen emään ME-tamma  Delmeganiin (Super Bowl) 11,8 ja melkein puoli miljoonaa dollaria sekä 29 voittoa ja sitä kautta sen emään Prix d'Amerique -voittajaan  Delmonica Hanoveriin (Speedy Count).

    "Molemmat tammat ovat ainakin toistaiseksi meillä", Teemu Punavaara kertoo.

    "No ovat isoja hienoja tammoja, joten ollaan iloisia hankinnoistamme. Minulla jäivät kaikki kolme tammaani tyhjiksi, joten joku varsa oli yritettävä hankkia ensi keväällekin."

    Tästä pääset illan ASVT:n internethuutokaupan listoille.

    Tässä taas linkki Expressenin uutiseen Staron maatilan myynnissä olemisesta.

    Artikkelin aiheet
    hevoskasvatus
    trotting
    Ruotsi
    tammat
    ASVT
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle