Iltalehden tietojen mukaan hallituksen rahapeliuudistuksen voimaantulo on siirtymässä eduskuntavaalien jälkeiseen aikaan.
Alun perin uudistuksen oli tarkoitus tulla voimaan tammikuun alussa 2027, mutta nyt voimaantulon päivämääräksi on päätetty 1. heinäkuuta 2027. Eduskuntavaalit järjestetään huhtikuussa 2027.
Iltalehden tietojen mukaan kyseessä on hallituspuolueiden välinen sopimus.
Rahapeliuudistuksen on määrä avata markkinat lisenssimallilla kilpailulle.
”Ennen kuin hevosalan oma peliyhtiö alkaa tuottaa, niin muuta mahdollisuutta ei ole kuin se, että valtiovallan huolehtii ylimenokauden rahoituksesta.”
Suomen Hippos oli varautunut siihen, että rahapelimarkkinat vapautuisivat 1.1.2027 ja että hevosalan oma peliyhtiö aloittaisi silloin.
”Uudistuksen viivästyminen puolella vuodella on kriittinen asia”, Hippoksen hallituksen puheenjohtaja Antti Lehtisalo toteaa MT:lle.
Lehtisalon mukaan on tärkeää, että ylimenokauden, eli vuodesta 2027 2030-luvun alkupuolelle, rahoitus turvataan hevosalalle. Puolen vuoden viivästys markkinoiden avautumisessa korostaisi tarvetta entisestään.
”Meillä on noin 6 000 työpaikkaa, jotka meidän on pystyttävä turvaamaan ihmisille. Heille pitää myös pystyä luomaan varmuutta tulevaisuuteen, jotta he voivat tehdä investointeja, kasvattaa, ostaa ja omistaa hevosia sekä pitää tilaa yllä, kilpailla ja harrastaa”, hän muistuttaa.
”Ennen kuin hevosalan oma peliyhtiö alkaa tuottaa, niin muuta mahdollisuutta ei ole kuin se, että valtiovallan huolehtii ylimenokauden rahoituksesta.”