• Pelastuslaitos pelasti Vappu-tamman öisestä joesta

    Lapin pelastuslaitos kertoo erikoisesta hälytystehtävästä, jolla oli onnellinen loppu.
    Pelastuslaitoksella oli maanantain ja tiistain välisenä yönä poikkeuksellinen tehtävä. Kuvituskuva.
    Pelastuslaitoksella oli maanantain ja tiistain välisenä yönä poikkeuksellinen tehtävä. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    MT Hevoset|Hevoset
    17.3.202614:00
    Ville Toivonen

    Lapin pelastuslaitos jakoi sosiaalisessa mediassa tiedon poikkeuksellisesta hälytystehtävästä.

    Kolmivuotias Vappu-niminen hevonen oli karannut kotipihastaan ja päätynyt Kemijoen jäälle. Noin neljän kilometrin päässä kotitallistaan jää oli pettänyt hevosen alla ja tämä putosi jäihin.

    Hieman ennen yhtätoista illalla hevosen etsijät olivat löytäneet avannossa värjötelleen Vapun ja hälyttäneet apua paikalle. Paikalle hälytettiin pelastusyksikkö Rovaniemeltä ja Tervolan sopimuspalokunta. Onnettomuuspaikka on nelisenkymmentä kilometriä Rovaniemen eteläpuolella.

    "Tilanne oli haastava, mutta erinomaisella yhteistyöllä saimme Vapun nostettua takaisin kuivalle maalle puolenyön maissa. Vaikka vesi oli kylmää ja matka pitkä, sankarimme osoitti sisua", tilannetta johtanut paloesimies kommentoi Lapin pelastuslaitoksen päivityksessä.

    Pelastuslaitoksen jakaman kuvan perusteella vettä on ollut noin hevosen vatsaan asti.

    ”Pelastustyön jälkeen uupunut, mutta olosuhteisiin nähden hyväkuntoinen Vappu toimitettiin takaisin omaan talliin lämmittelemään ja toipumaan yöllisestä reissustaan”, Lapin pelastuslaitos summaa.

    Linkki Facebook-julkaisuun.

    Lisää aiheesta
    • Jarru-koira pääsi onkalosta oltuaan jumissa yli kaksi vuorokautta.

      Lemmikit | Pelastusryhmä uurasti 33 tuntia kallionkoloon juuttuneen koiran vapauttamiseksi Liperissä

    • Kuvan lehmä ei liity tapaukseen.

      Eläimet ja kasvit | Lehmä putosi lietekouruun

    Artikkelin aiheet
    hevonen pelastus
    Lapin pelastuslaitos
    Kemijoki
    Rovaniemi
    Tervola
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle