• Pelastusryhmä uurasti 33 tuntia kallionkoloon juuttuneen koiran vapauttamiseksi Liperissä

    Tapaus päättyi onnellisesti, kun Jarru-koira pääsi maanantaina pois kolosta.
    Jarru-koira pääsi onkalosta oltuaan jumissa yli kaksi vuorokautta.
    Jarru-koira pääsi onkalosta oltuaan jumissa yli kaksi vuorokautta. 
    Uutiset|Lemmikit
    20.1.202609:37
    Henrik Hohteri

    Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen ryhmä vapautti maanantaina kalliokoloon juuttuneen koiran Liperissä.

    Eläimen pelastusoperaatio oli poikkeuksellisen mittava. Pelastuslaitos uurasti koiran hyväksi 33 tunnin ajan. Paikalla oli kerrallaan neljästä kahdeksaan pelastuslaitoksen työntekijää Kiteen, Noljakan, Pekkalan ja Polvijärven yksiköistä.

    Jarru-niminen koira ehti viettää kolossa yhteensä 54 tuntia. Se joutui loukkoon ollessaan omistajansa kanssa lenkillä lauantaina.

    Jarru oli todennäköisesti seurannut kettua jyrkkään ja kivikkoiseen rinteeseen. Kun koiraa ei kuulunut takaisin, omistaja yritti ensin saada koiraa pois omine apujoukkoineen.

    Vuorokauden jälkeen he tekivät hätäilmoituksen pelastuslaitokselle, joka toi avuksi järeämmät työkalut. Kallion lohkeamaa suurennettiin poraamalla ja piikkaamalla.

    Pelastuslaitoksen mukaan työ hankalassa maastossa oli pölyistä ja raskasta.

    Lopulta koira saatiin näkyville katselulaitteen avulla. Pelastuslaitos puhalsi koloon myös lämmintä ilmaa.

    Pelastuslaitos arvioi, että koiran alkuperäinen tuloreitti oli sortunut tai muuten estynyt.

    Lisää aiheesta
    • Nuoren pyöriäisen pelastaminen lohiverkosta kesti noin 15 minuuttia.

      Lucia pelastettiin lohiverkosta – uhanalainen pyöriäinen polski vapauteen Saaristomerellä

    • Pelastuslaitos ponnisteli torstai-iltana yli seitsemän tuntia sonnien kanssa Alavudella.

      Maatalous | Navetan betonilattia petti – sonnit putosivat lietealtaaseen Alavudella

    Artikkelin aiheet
    eläimen pelastaminen
    Pohjois-Karjalan pelastuslaitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria