• Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

    Ikääntyneiden alkoholinkäyttö näkyy vanhusten sote-palveluissa erilaisina haasteina.
    Tilaajalle
    Ikääntyneiden alkoholin käyttö on eriytynyt muun väestön vähenevästä alkoholin kulutuksesta. Taustalla on monia selittäviä tekijöitä.
    Ikääntyneiden alkoholin käyttö on eriytynyt muun väestön vähenevästä alkoholin kulutuksesta. Taustalla on monia selittäviä tekijöitä.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Yhteiskunta
    26.9.202612:00
    Joonatan Reunanen

    Ikääntyneiden alkoholinkäyttö on kasvussa.

    Kasvu on eriytynyt muun väestön vähenevästä alkoholin kulutuksesta. Taustalla on monia selittäviä tekijöitä.

    Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Pia Mäkelä avaa käppyröitä ja niiden taustalla olevia ilmiöitä.

    ”Iäkkäämpien henkilöiden alkoholinkäyttö on nousemaan päin. Tulkinta saa tukea myös juomatapatutkimuksesta ja alkoholikuolleisuuden kasvusta. Alkoholin kulutus on kokonaisuudessaan hyvin selvästi vähentynyt per henkilö, mutta se ei ole juurikaan koskettanut vähintään 65-vuotiaita”, Mäkelä sanoo.

    Vähintään 65-vuotiaiden osalta Mäkelä puhuu kohorttivaikutuksesta. Hän tarkoittaa sillä sukupolvea, joka nuoruudessaan oppi tietynlaiset alkoholinkäyttötavat.

    ”Osa heistä oppi yhdistämään vapaa-ajan ja matkat alkoholin käyttöön. Sitten kun eläköityy, vapaa-ajan määrä kasvu voi tarkoittaa myös alkoholinkäytön kasvua”, Mäkelä sanoo.

    Tutkimuksista on selvinnyt, että tyypillisesti kun koko väestön tasolla alkoholinkäyttö vähenee, keskimäärin sekä paljon alkoholia käyttävät että vähän käyttävät vähentävät juomistaan. Sama toimii myös toisin päin, kun alkoholinkäyttö kasvaa.

    ”Tuohan se omat haasteensa, jos asiakkaat ovat kotipalvelussa alkoholin ongelmakäyttäjiä.”

    Pia Mäkelä

    Tilastoista paljastuva ilmiö on siis ammattilaisille tuttu.

    Mäkelän mukaan asia on ollut tiedossa siitä lähtien, kun suuret ikäluokat (vuosina 1946–1950 syntyneet) kasvoivat täysi-ikäisiksi 1960-luvulla. Samoihin aikoihin keskioluen myynti vapautui 1969, ostoikäraja alennettiin 21 vuodesta 18 vuoteen ja alkoholin kulutus kaksinkertaistui muutamassa vuodessa.

    ”Kun keskioluen myynti vapautui, suuret ikäluokat alkoivat käyttää alkoholia paljon enemmän kuin edeltävät sukupolvet. Suurten ikäluokkien jälkeen syntyneet ikäpolvet käyttivät alkoholia vielä enemmän”, Mäkelä sanoo.

    Mäkelä kertoo ikääntyneiden alkoholinkäytön näkyvän myös muun muassa palvelutaloissa, kotipalvelussa ja muissa hoivaan liittyvissä yhteyksissä.

    ”Tuohan se omat haasteensa, kun kotipalvelussa esiintyy alkoholin ongelmakäyttöä. Samoja haasteita voi olla hoivakodeissa, joissa asukkaat olivat pitkään tyypillisimmin raittiita.”

    Mäkelän mukaan osa haasteista korostuu, kun alkoholinkäyttö yhdistyy ikäihmisten muihin sairauksiin, lääkityksiin tai vaikka tasapaino-ongelmiin.

    1960-luvulla syntyneiden alkoholinkäyttö oli ylimmillään.

    1970-luvun jälkeen syntyneet sukupolvet ovat käyttäneet Mäkelän mukaan alkoholia vanhempia sukupolvia vähemmän. Käytön vähentyminen koskee myös vapaa-aikaa.

    1960-luvulla syntyneiden alkoholinkäyttö oli ylimmillään, joten käytöstä syntyvät haasteet eivät ole välttämässä katoamassa vielä hetkeen mihinkään.

    Mäkelä arvioi, että eläkeikäisiä nuoremman väestön alkoholin kuluttamisen vähentämisen taustalla vaikuttaa kulttuurinen muutos ja 2000-luvulla tulleet alkoholiveron korotukset yhdistettynä heikkoon taloudelliseen tilanteeseen.

    Miten viivakuvioiden data on kerätty?

    Data on kerätty kyselyllä, jossa kysytään henkilön alkoholin kulutuksesta.

    Grafiikan siniset viivat kertovat siitä, kuinka moni on vastannut käyttävänsä alkoholia kuusi annosta tai enemmän kerralla.

    Grafiikan keltaiset ja pinkit viivat kertovat siitä, miten henkilöt ovat vastanneet kolmeen kysymykseen: 1. Kuinka usein käytät alkoholia? 2. Kun käytät alkoholia, kuinka paljon käytät sitä tyypillisesti kerralla? 3. Kuinka usein käytät kuusi annosta tai enemmän kerralla? Vastauksien pohjalta annetaan pisteet ja ne lasketaan yhteen. Kustakin vastauksesta tulee nollasta neljään pistettä. Jos vähintään 65 vuotta täyttäneet saavat neljä pistettä tai enemmän, silloin kuuluu yli ohjearvon alkoholia käyttäviin.

    Neljä pistettä tulee 65-vuotiaalla täyteen, kun juo yhden annoksen alkoholia lähes päivittäin.

    Tutkimusprofessori Pia Mäkelän mukaan ammattilaiset ovat paljon keskustelleet siitä, ovatko raja-arvot nyt sopivat, liian matalat vai liian korkeat. Hänen näkemyksensä mukaan raja-arvot ovat sopivat, kun terveydenhuollon ammattilainen on kasvokkain tekemisissä asiakkaan kanssa. Lääkäri voi näissä tapauksissa kysyä tarkemmin alkoholinkäytöstä, ja pohtia asiakkaan kanssa, pitäisikö omaa juomista miettiä tarkemmin. Lääkäri voi vaikka kysyä, kykeneekö asiakas olemaan ilman yhtä päivittäistä annosta, ja yhdistää tiedon sairauksiin ja lääkityksiin. Väestötason mittarina Mäkelä pitää neljää pistettä löysänä rajana.

    Tilaston luvut ovat kuitenkin keskenään vertailukelpoiset ja antavat oikean kuvan alkoholinkäytön kasvusta iäkkäillä ihmisillä.

    Lisää aiheesta
    • Yksittäinen humala ei PEthiä nosta, jos ihminen nauttii alkoholia satunnaisesti, vaan testi mittaa nimenomaan runsasta alkoholinkäyttöä usean viikon ajalta.

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • Ihmisellä on ollut tarve päihtyä jollain tavalla jo paljon ennen kirjallisten lähteiden olemassaoloa.

      Professori: 1500-luvulla oltiin aina jonkinlaisessa hiprakassa – Suomessa siemailtiin aluksi simaa ja metua, mutta 1800-luvulla "Viina-Suomi lakkasi olemasta"

    • Tilastokeskuksen kuolinsyytilastoista käy ilmi, että alkoholiperäisiin tauteihin ja tapaturmaiseen alkoholimyrkytykseen kuolee Suomessa keskimäärin edelleen yli 1500 ihmistä vuosittain.

      Ruoka | Nämä luvut saivat minut tajuamaan, kuinka itsekästä oluen hinnasta valittaminen onkaan

    • Joulu saa läheisiin ihmissuhteisiin liittyvät oletusasetuksemme ja roolimme herkästi päälle.

      Ihmissuhteet | Joulunpyhät saavat meidät taantumaan lapsuuden rooleihin – psykologi kertoo miten lieventää perheriitoja

      Tilaajalle
    • Kouluterveyskysely antoi myös myönteisiä tuloksia. Alkoholi ei maistu Suomen nykynuorille.

      Yhteiskunta | Nikotiinipussien käyttö yleistynyt hälyttävästi Suomen nuorilla – humalajuominen vähentyy edelleen

    • Runsas alkoholinkäyttö on riskitekijä vaikeissa infektioissa ja aiemmin tunnistamaton riskitekijä hiivasienen aiheuttamassa verenmyrkytyksessä.

      Hyvinvointi | Juotko paljon alkoholia? Tuoreen tutkimuksen mukaan voit saada sen takia todennäköisemmin vaikean infektion ja verenmyrkytyksen

    Artikkelin aiheet
    alkoholinkäyttö
    ikääntyminen
    THL
    sote-palvelu
    alkoholitutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Ukrainassa lapset leikkivät sotaa ja puheen kehitysviiveet ovat yleisiä – ”Päiväkodissa jokainen tarvitsee jonkinlaista terapiaa”

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle