Joulunpyhät saavat meidät taantumaan lapsuuden rooleihin – psykologi kertoo miten lieventää perheriitoja

Kuvittele ensin tilanne, jossa kolme sukupolvea on kokoontunut saman joulupöydän ääreen. Eikö näytäkin idylliseltä?

Harmi vain, että isoisä on jo ottanut turhan paljon prosenttijuomaa, isoäiti huokailee tekemänsä työn määrää ja aikuisia lapsia hävettää omien lasten pitkästynyt käytös ja puhelimen räpläys. Ruokailuhetki muistuttaa siis kauniista ulkokuorestaan huolimatta kytevää ruutitynnyriä.

Miksi joulu on tulenarkaa aikaa niin monessa perheessä ja suvussa? Äsken kuvatun kireän joulupäivällisen taustan purkamisen voi aloittaa miettimällä, mitä kohti jouluna mennään.

Jouluna nimittäin monet meistä palaavat ajassa taaksepäin, eli omaa lapsuuttaan kohti, sillä useat viettävät joulua omien vanhempiensa seurassa.

Joulu saa siis läheisiin ihmissuhteisiin liittyvät oletusasetuksemme ja roolimme herkästi päälle, kertoo trauma- ja kriisiterapiaan erikoistunut psykologi ja psykoterapeutti Aino Juusola.

Juusola tunnetaan esimerkiksi tänä vuonna julkaistusta teoksestaan Taakka vai turva? – Mitä kannan mukanani menneiltä sukupolvilta. Siinä avataan kansantajuisesti erilaisia ylisukupolvisia tarinoita ja toimintamalleja, jotka tarttuvat herkästi mukaamme, vaikka ne eivät kerro koko totuutta meistä.

Suomalaisperheiden ja -sukujen kiintymyssuhteita varjostaa moni sukupolvelta toiselle valuva asia, kuten sotatraumat. Juusola muistuttaa, että hänen isovanhempiensa sukupolvea sota kosketti riippumatta siitä, oliko henkilö rintamalla.

Sodan rikkomien ihmisten oli vaikea osoittaa kiintymyssuhteita, ja tämä tunnevaje on siirtynyt eteenpäin seuraaville sukupolville. Eri tutkimusten mukaan vasta sodan kokeneiden lapsenlapsenlapset ovat vapaita sodan varjoista.

Suomessa on tavattu osoittaa kiintymystä lähinnä moitteilla, koska muutakaan tunnetta ei ole osattu ilmaista. Juusola antaa kirjassaan Taakka vai turva? aihetta kuvaavan esimerkin.

Jos utelias kissanpoikanen joutuu kiipeliin ja naukuu hädissään, kissaemo hakee pennun takaisin turvalliseen pesäkoriin ja alkaa nuolla ja imettää sitä. Kysymys kuuluu, miten ihmisvanhempi reagoi oman lapsensa karkuretkeen ja hätään samanlaisessa tilanteessa? Usein reaktio on suuttumus: ”Miksi teit noin tyhmästi?”

Vaikka vanhemman moitteiden taustalla olisikin aito huoli lapsen turvallisuudesta, lapsi tuskin kaipaa hätääntyneenä niskaansa täyslaidallista kiukkua. Lapsi haluaisi mieluummin mahdollisuuden rauhoittua vanhemman sylissä.

Viha on usein suojatunne, Juusola muistuttaa. Jos vanhempi on huolissaan lapsesta, hän ei välttämättä osaa sanoittaa omaa tunnettaan muotoon ”olin kovin huolissani”, vaan hän todennäköisesti toistaa tapaa, jolla hänen toimintaansa on lapsena reagoitu. Tällä tavoin vihalla reagointi siirtyy sukupolvelta toiselle.

Tähän on monenlaisia syitä. Juusola huomauttaa, että lapset nähtiin pitkään objekteina ja vanhempiensa jatkeena, joiden toiminta saattoi häpäistä vanhemmat milloin tahansa. Hedelmällisempää olisi kuitenkin suhtautua lapsiin subjekteina, eli toimijoina, jotka toimivat omista lähtökohdistaan käsin.

Lapsille näitä lähtökohtia ei vielä ole päässyt paljoa kertymään, joten siksi he saattavat lähteä karkuun tai kaataa maitolasin pöydälle, mutta virheistään lapset vähitellen myös oppivat. Juusolan mukaan tällainen ajattelutapa helpottaa usein häpeää, jota vanhemmat kokevat lapsen toiminnasta.

Jos siis esimerkiksi joulupöydässä nuorin sukupolvi näprää kännyköitään, vanhempi saattaa herkästi ajatella, että nyt jälkikasvuni saattaa minut häpeään omien vanhempieni eli lasten isovanhempien silmissä ja minä saan puolestani moitteet lastenkasvatustaidoistani.

Lasten näkökulmasta tilanne saattaa kuitenkin olla sellainen, että heillä ei ole ollut moneen päivään mielekästä tekemistä, koska aikuisilla on ollut kiire puunata koti joulukuntoon, hankkia viime hetken joululahjoja, ja tehdä omien mieltymystensä mukaisia jouluruokia. Lapsilta ei ole välttämättä kysytty kertaakaan, mitä he haluaisivat joulunpyhinä tehdä.

Ylisukupolvinen tunnevaje saattaa näyttäytyä jouluna häpeän tunteen lisäksi muullakin tavoin. Pöydän ääressä saattaa esimerkiksi istua marttyyri, joka kokee laittaneensa joulunpöydän koreaksi selkä vääränä. Hän kaipaa kiitosta tekemästään työstä, mutta riittävää kiitosta ei ikinä tunnu kuuluvan ainakaan tarpeeksi, oikeaan aikaan tai oikeilta ihmisiltä.

Joulu on kytevien perheriitojen kulta-aikaa. Kuva: Stiina Hovi

Marttyyriuskin juontaa Juusolan mukaan usein juurensa siihen, että lasten käytökseen on perinteisesti reagoitu korkeintaan moitteilla. Kiltiksi ja sopivaksi tulkittu käytös on jätetty huomiotta, koska se on oletustila, jota ei tarvitse huomioida. Kiitokset on myös saatettu jättää sanomatta, koska niiden on pelätty ylpistävän lasta. Väsymystäkään ei ole saanut osoittaa, sillä sitä on pidetty heikkoutena ja siihen on reagoitu kielteisesti tai todeten, miten väsynyt vanhempikin on.

Lapsi on siis jäänyt vaille kiitosta ja huomiota omana itsenään, mikä taas saattaa aikuisena purkautua marttyyrimaisena tekemisenä, olipa se sitten ylenmääräistä ruuanlaittoa tai vaikka rahallista tukemista. Marttyyri kaipaisi kiitosta, mutta hän ei ole tottunut ottamaan kiitosta vastaan, eikä siksi koe saavansa kiitosta riittävästi muilta kuin itseltään.

Joulunajan kireä tunnelma juontaa siis usein juurensa käsittelemättömistä tunteista, Juusola tiivistää. Kun vaikeat tunteet alkavat nousta pintaan eikä niiden käsittelyyn ole työkaluja, eräs tyypillinen suomalainen toimintamalli on ollut pulloon tarttuminen.

Juusola huomauttaa, että alkoholiriippuvuus on yleisesti ottaenkin suomalaisperheiden virtahepo olohuoneessa, eli hävetty ja vaiettu ongelma. Jouluna juomista ei välttämättä edes yritetä pitää piilossa.

”Jos joku huomauttaa liiasta juomisesta, pulloon tarttuja saattaa perustella, että pitäähän joulua juhlistaa”, Juusola kuvailee.

Omien vaikeiden tunteiden turruttamisen lisäksi juoja pyrkii usein myös kontrolloimaan toisten ­tunteita ja vaikuttamaan siihen, että asia jää käsittelemättä.

Perhe- tai sukujoulun viettämisen pulmat voivat ahdistaa jo paljon ennen joulua. Juusola kehottaa tällöin pysähtymään ja pohtimaan, kenen kohtaaminen aiheuttaa erityisesti jännitystä ja mistä syistä. Jos esimerkiksi jonkun henkilön liiallinen alkoholinkäyttö ja siitä aiheutuva piikikäs käytös jännittää jo ennen joulua, kannattaa pysähtyä pohtimaan, mitkä ovat omat rajani ja miten niitä voi ilmaista.

Jo etukäteen voi miettiä, olisiko sietämättömäksi muuttuneessa tilanteessa järkevää esimerkiksi poistua takavasemmalle ja jatkaa joulunviettoa oman ydinperheen tai esimerkiksi samassa tilanteessa olevan ystävän kanssa. Kun suunnitelma on valmiina, sitä ei tarvitse enää jouluna pähkäillä, vaan pelkästään toteuttaa.

Juusolan mukaan olisi hyvä, jos rajoja pystyisi pohtimaan jo reilusti ennen joulua. Jos siis tänä jouluna joku puhisee marttyyrina, asiaa voi olla vaikea ottaa puheeksi juuri siinä hetkessä, kun puhina on päällä, sillä tilanne saattaa kärjistyä molemminpuoliseksi syyttelyksi. Sen sijaan tunteensa voi kirjoittaa vaikka kalenteriin lokakuun 2024 kohdalle ja ottaa asian puheeksi silloin.

”Eräässä tapauksessa auttoi esimerkiksi se, että aikuinen lapsi otti jo syksyllä perheen WhatsApp-ryhmässä puheeksi, että viime joulun perusteella toivoisin, että jouluruokiin liittyvää työnjakoa jaettaisiin tasaisesti”, Juusola kertoo.

Jos tämän vuoden joulu ahdistaa ja tuntuu liian myöhäiseltä vaikuttaa joulunpyhien vääjäämättömään kulkuun, Juusolalla on ehdotus stressin vähentämiseen. Mieti ensin, mitä perhe- tai sukujoululta haluat, ja pystyvätkö kyseiset henkilöt sitä tarjoamaan omista lähtökohdistaan. Ehkä huomaat epäsuhdan siinä, että haluaisit arvostusta omana itsenäsi, mutta joulua kanssasi viettävät henkilöt eivät ole niitä, jotka sitä sinulle pystyvät antamaan.

Mitä, jos antaisitkin itsellesi joululahjan aatonaattona ja viettäisit silloin esijoulun? Voisit vaikka ostaa omaa lempiruokaasi, katsoa itseäsi kiinnostavan elokuvan, mennä kylpylään tai urheilemaan tai mitä ikinä haluaisitkaan tehdä.

”Tällöin voi lähteä joulunviettoon sillä mielellä, että minä olen hyvä ja riitän, vaikka sukuni käsitys minusta olisi millainen”, Juusola tiivistää.