

Maatilan sukupolvenvaihdos voi jonkin verran vaikuttaa myös parisuhteeseen. Usein taloudelliset ja juridiset asiat on valmisteltu hyvissä ajoin, mutta luopujat eivät ole tehneet henkistä työtä maatilasta luopumisesta, sanoo parisuhdeterapeutti ja Maaseudun tukihenkilöverkon kouluttaja Eija Himanen.
”Luopuja saattaa yrittää vaikuttaa tilan toimintaan, vaikka maatila olisi siirtynyt jo jatkajalle. Tämä vaikuttaa luonnollisesti jatkajan parisuhteeseen. Luopujan kontrollin tarve johtuu syvästä siteestä tilaan”, Himanen toteaa.
Ongelmia aiheutuu Himasen mukaan esimerkiksi siitä, että jatkaja haluaa kehittää tilaa, mutta luopuja haluaisi vain, että sukupolvilta saatu elämän työ tulisi oikealla tavalla hoidetuksi.
”Luopuja ei välttämättä ymmärrä sitä, että maataloutta harjoitetaan nyt kovin eri toimintaympäristössä kuin kymmeniä vuosia sitten.”

Sukupolvenvaihdos voi vaikuttaa myös sisarusten välisten suhteisiin, jos tila on myyty vain yhdelle sisaruksista.
”Jos jatkajalle tulee uusi kumppani, niin jatkajan sisarukset eivät aina oivalla, etteivät voi enää mennä ilmoittamatta tilalle käymään. Tällaiset tilanteet aiheuttavat kitkaa jatkajan ja hänen puolisonsa parisuhteeseen.”
Himanen kannustaa luopujaa prosessoimaan sukupolvenvaihdosta henkisesti ennen kuin tila luovutetaan – samalla tavoin kuin juridisia asioita. Luopumisesta olisi hyvä keskustella myös jonkun kanssa.
”Omasta elämäntyöstä luopuminen tarkoittaa surutyön tekemistä mielessä”, hän muistuttaa.