Vaikeneminen vaikeista asioista painaa maatilojen sukupolvenvaihdoksia – puhumattomuus murtuu avoimella yrittäjäperheiden ja asiantuntijoiden yhteistyöllä
Maatilojen sukupolvenvaihdosten määrää hiipuu uhkaavaa vauhtia. ”Ruokahuollon turvaamiseen liittyvän keskustelun kärjen pitäisi olla siinä, onko meillä tulevaisuudessa elinvoimaisia ruuantuottajia”, sanoo tutkimus- ja kehittämispäällikkö Minna Mattila-Aalto.Tilaajalle
Moniin sukupolvenvaihdoksiin liittyviin asioihin on tarjolla ulkopuolista apua. Yksi seikka on jäänyt paitsioon: miten luopuja, jatkaja ja asiantuntijat osaisivat ottaa esiin ja keskustella sukupolvenvaihdokseen liittyvistä inhimillisistä, usein vaikeista asioista. Kuva: Timo FilpusMaa- ja metsätalouden sukupolvenvaihdoksiin panostaminen on Suomelle kohtalonkysymys, sanoo tutkimus- ja kehittämispäällikkö Minna Mattila-Aalto TTS Työtehoseurasta.
”Ruokahuollon turvaamiseen liittyvän keskustelun kärjen pitäisi olla siinä, onko meillä tulevaisuudessa elinvoimaisia ruuantuottajia. Onnistuneet sukupolvenvaihdokset ovat tässä keskeisessä roolissa.”
Maatilojen sukupolvenvaihdosten määrää kuitenkin hiipuu uhkaavaa vauhtia.
Maatiloilla tehdään vuodessa arviolta 600–800 sukupolvenvaihdosta. Metsätilojen luku on tuhansia. Suurin osa omistajanvaihdoksista tapahtuu edelleen suvuissa ja koskettaa perheitä, Mattila-Aalto sanoo.
Ruokaviraston mukaan vuonna 2022 aloitustuen sai 196 uutta viljelijää.
Maatilan sukupolvenvaihdoksen onnistuminen riippuu monesta asiasta. Niistä useimman selvittämiseen on tarjolla asiantuntija-apua.
Yksi seikka on jäänyt paitsioon: miten luopuja, jatkaja ja spv-asiantuntijat osaisivat ottaa esiin ja keskustella sukupolvenvaihdokseen liittyvistä inhimillisistä, usein vaikeista asioista.
”Meillä on vahva pärjäämisen eetos, jossa ihmissuhteista ja tunteista ei puhuta. Henkisen hyvinvoinnin merkitystä ei riittävästi ymmärretä ja arvosteta yritystoiminnasta puhuttaessa”, Mattila-Aalto sanoo. Tuotannollis-taloudelliset riskit tunnistetaan, monia inhimillisiä riskejä ei.
Henkisen hyvinvoinnin merkitystä ei riittävästi ymmärretä ja arvosteta yritystoiminnasta puhuttaessa.
Mattila-Aalto puhuu syvän ja matalan päädyn inhimillisistä riskeistä.
Syvän päädyn riskeihin, kuten tapaturmiin, kuolemaan tai avioeroon, varaudutaan juridisilla asiakirjoilla ja vakuutuksilla.
”Sivuun jäävät matalan päädyn riskit, kuten perheen sisäiset jännitteet ja vaikeus keskustella ihmissuhteisiin liittyvistä hankaluuksista ja omista tarpeista. Niille ei ole sanoja tai tietoa täsmällisistä keskustelunkohteista, eikä niistä ole tavattu keskustella.”
Perheenjäsenten tulevaisuudensuunnitelmista ei välttämättä keskustella lainkaan. Sukupolvenvaihdos ja tilan jatkaminen nähdään ainoana vaihtoehtona.
Sukupolvenvaihdoksen onnistumiselle on riski myös se, että yrityksen substanssi- ja tuottoarvo määritetään, mutta tunne-, perinne-, perintö- ja ympäristöarvojen merkitys sivuutetaan.
Päätöksiä saatetaan tehdä tunteella arvioimatta vaihtoehtoja ja hakien riskianalysoimattomalle päätökselle perusteita. Syntyy yksityiskohtaisia päätöksiä kokonaisuudesta irrallaan, riskejä uhmaten, muiden näkemyksiä kuuntelematta.
Syvässä päädyssä tulevat vastaan myös mielenterveys- ja päihdeongelmat.
”Kun ihminen joutuu vaikeaan paikkaan, niiden kehittymisen mahdollisuus on syytä ottaa tosissaan. Jos niistä ei puhuta, vaikeuksissa olevat ihmiset saavat apua liian myöhään.”
Mattila-Aalto käyttää sanaparia rakenteellinen puhumattomuus, joka ilmenee kolmella tavalla.
Ensinnäkin maa- ja metsätalouden asiantuntijat ja tutkijat ovat alansa erikoisosaajia keskittyen työssään luonnollisesti omaan spesialiteettiinsa.
Toiseksi palvelujärjestelmät ovat toimialakohtaisesti siiloutuneita ja toisistaan irrallaan. Palvelukirjoa ei tunneta eikä siten osata käyttää hyödyksi.
Kolmanneksi sukupolvenvaihdokseen liittyvistä riskeistä tunnistetaan vain tuotannollis-taloudelliset, jolloin ei päästä käsiksi maatalousyrittäjien monen tason inhimillisiin tarpeisiin. Nämä yhdessä tuottavat puhumattomuuden kulttuurin, jossa inhimilliset riskit sivuutetaan.
Yhteiskunnallinen tilanne ei parane vaikenemalla, syyllisiä etsimällä tai ongelmissa rypemällä.
”Maatalousyrittäjä voi vapaasti kahlata matalan pään inhimillisissä riskeissä, kun niitä ei tunnisteta eikä niistä puhuta. Rakenteellinen puhumattomuus kyntää toimijoille niin syvän uran, että sieltä ei näe ympärille eikä sieltä tahdo päästä pois. Tätä kutsutaan polkuriippuvuudeksi.”
Kaksi asiaa on tärkeä ymmärtää ja muistaa, Mattila-Aalto painottaa.
Yrittäjät tai asiantuntijat eivät ole syyllisiä rakenteelliseen puhumattomuuteen. Toiseksi sukupolvenvaihdoksiin liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan tahtoa muuttaa rakenteita ja kulttuuria. Se tarkoittaa puhumista, yhteistyötä ja uutta jaettua asiantuntijuutta.
”Yhteiskunnallinen tilanne ei parane vaikenemalla, syyllisiä etsimällä tai ongelmissa rypemällä. Se paranee avoimella, monialaisella yhteistyöllä, jossa ovat mukana niin yrittäjäperheet kuin laaja kirjo asiantuntijoita muutosta tekemässä.”
Yksi tie muutokseen on kehittää sukupolvenvaihdosten neuvontapalveluita.
”Ilman ajantasaista tietoa yrittäjien arjessa kohtaamista tilanteista palvelujen kehittäminen yrittäjien tarpeita vastaaviksi on vaikeaa”, Mattila-Aalto sanoo.
Parhaillaan TTS toteuttaakin kyselyä, jossa selvitetään, mitkä asiat maatalousyrittäjät tunnistavat inhimillisiksi riskeiksi, joiden ennakointi on sukupolvenvaihdoksissa tarpeen tuotannollisten ja taloudellisten riskien ohella.
- Osaston luetuimmat
