• Näin maatalousalasta tehtäisiin houkuttelevampi ja sukupolvenvaihdoksesta sujuvampi – nuorilla maatalousyrittäjiksi aikovilla on tärkeä viesti

    Iso tekijä maatilayrityksen omistajanvaihdoksessa on se, kuinka tilan talous kestää aloitustilanteessa.
    Tilaajalle
    Sukupolvenvaihdoksia on tapahtunut vähäisesti maatiloilla viime vuosien heikon kannattavuuskehityksen aikana. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
    Sukupolvenvaihdoksia on tapahtunut vähäisesti maatiloilla viime vuosien heikon kannattavuuskehityksen aikana. Kuvan henkilö ei liity juttuun. Kuva: Pentti Vänskä
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    25.1.202310:22
    Kolumni
    Päivi Kujala

    Vuoden alussa käynnistyneen cap27-suunnitelman yhtenä erityistavoitteena on houkutella uusia yrittäjiä maatalousalalle tukemalla heitä sekä helpottamalla kestävän yritystoiminnan kehittämistä maaseutualueilla.

    Huolenaiheena on, kuka tuottaa ruokaa tulevaisuudessa, jos nuoria ei tule maatalousalalle. Sukupolvenvaihdoksia on tapahtunut vain vähän maatiloilla viime vuosien heikon kannattavuuskehityksen aikana.

    Kävimme syksyn aikana viidellä ammattikorkeakoululla eri puolella Suomea. Pohdimme yhdessä nuorten yrittäjien ja yrittäjiksi aikovien kanssa muun muassa sitä, mikä tekee maatalousalasta nuorille houkuttelevan ja miten sukupolvenvaihdos tulisi tänä päivänä toteuttaa.

    Nuorilla oli useita viestejä. Kärkeen nousi maatalousalan imagon parantaminen, mikä rakentuisi positiivisemmasta maatalousalan julkikuvasta ja paremmasta maatilayritysten kannattavuudesta.

    Erään nuoren toteamuksesta ”Aika köyhän hommaa tämä maatalous on, vaikka kotona onkin tuottava tila” pitäisi nopeasti päästä eroon.

    Mutta miten? Keskityimme sukupolvenvaihdoksiin.

    Iso tekijä maatilayrityksen omistajanvaihdoksessa on se, kuinka tilan talous kestää aloitustilanteessa.

    Luopujien tulisi olla monessa asiassa kaukaaviisaita. Tärkeää on hoitaa tilan taloutta, tuotantoa sekä kone- ja rakennuskantaa hyvin oman yrityskauden loppuun saakka. Tämä antaa hyvät lähtökohdat nuorelle yrittäjälle ottaa vastuu.

    Kestävän talouden perusta on kohtuullinen kauppahinta, joka huomioi sekä jatkajien että luopujien tarpeet. Lahjaverokäytäntöjen tarkistaminen ja kiinteistöverohelpotukset SPV-tilanteessa koettiin tarpeellisiksi. Niin ikään korkotuki- ja pankkilainojen turvaaminen myös mahdollisten taksonomiakriteereiden puitteissa nousi merkittäväksi asiaksi.

    Nuoret korostivat, että sukupolvenvaihdos pitäisi pystyä tekemään jatkajalle sopivassa iässä. Tämä voi tarkoittaa kannustimien rakentamista luopujille. Maatilayrittäjistä vain noin 15 prosenttia on nuoria viljelijöitä eli alle 40-vuotiaita. Viljelijöiden keski-ikä on korkea.

    Kaikilla maatilayrityksillä ei omasta takaa ole jatkajaa, ja toisaalta kaikkien yrittäjäksi haluavien nuorten kotitilalla ei ole jatkamismahdollisuutta. Keskusteluissa tuli kuitenkin selväksi, että nuorilla on halua ja tahtoa tulla maatalousyrittäjiksi. Omalla kotitilalla tai sitten muulla elinkelpoisella maatilalla.

    Nuorten yrittäjien saamista maatalousalalle edesauttaisi se, että nuoret kokisivat maatalousalan taloudellisesti kestäväksi elinkeinoksi. Tässä on tehtävää koko ruokaketjulla, rahoittajilla, neuvonnalla, koulutuksella ja hallinnolla nykyisten maatilayrittäjien lisäksi.

    Kirjoittaja on vanhempi maatalousekonomisti Pellervon taloustutkimus PTT ry:n Kasvupolku-tutkimushankkeessa.

    Lisää aiheesta
    • Sikalainvestoinnit ovat Suomessa olleet viime vuosina harvassa. Katia Isoaho kulkee vastavirtaan.

      Lihantuotanto | Nuori yrittäjä teki 1,5 miljoonan euron sikalainvestoinnin keskellä maatalouden kustannuskriisiä

    • Neljän serkun sarja Tatu Heiskanen (vas.), Jere Pulkka, Juho Pulkka ja Ville Pulkka opiskelevat maatalousalaa Savonia-ammattikorkeakoulussa Iisalmessa. Vieremäläiset maitotilalliset Tuomas ja Satu Pulkka siirtävät tulevaisuudessa vastuun lapion pojilleen Juholle ja Villelle.

      Maatilojen lapset ovat fiksuja ja mukana maailman menossa – tilan jatkajan kannattaa hankkia kokemusta omista ja muiden töistä

    • Aada Partanen osti Rautionhovin viime joulukuussa. Hän muutti sinne siskonsa kanssa tänä keväänä. Paikka sijaitsee Ruokolahdella Etelä-Karjalassa.

      Hevoset | 19-vuotias Aada Partanen osti ensiasunnokseen entisen majoitustilan ja aloitti talliyrittäjänä – ”Hevosalalla on hirmuisen hankala pärjätä, mutta koskaan ei voi onnistua, jos ei edes kokeile”

    • Sam Borup ja Saana Kamunen esiintyvät Young Finnish Village Folk -videosarjan ensimmäisessä osassa. Pariskunta kasvattaa lihakarjaa Numlahden kartanolla Nurmijärvellä.

      Nuoret tuottajat pääsivät ääneen Maaseutumedian videosarjassa – "Niin ajattelin elää elämäni, että mulla on vanhana gubbena kerrottavaa"

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia