• Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

    Kone on jo herättänyt kiinnostusta myös muualla Euroopassa.
    Tilaajalle
    Ruokomestarit oy:n yrittäjät Sauli Tikka (vas.) ja Henrik Jensen ovat yhdessä konealan yhteistyökumppanien kanssa kehittäneet Gulotrack-ruo’onkeruukoneen.
    Ruokomestarit oy:n yrittäjät Sauli Tikka (vas.) ja Henrik Jensen ovat yhdessä konealan yhteistyökumppanien kanssa kehittäneet Gulotrack-ruo’onkeruukoneen.  Kuva: Terhi Torikka
    Maatalous|Maatalouskoneet
    25.9.202604:00
    Terhi Torikka
    Hattula

    Lepaan näyttely keräsi tänä vuonna noin oli 8 700 kävijää, mikä oli 450 kävijää enemmän kuin viime vuonna. Isossa roolissa olivat sähköisesti toimivat koneet, joita etenkin uutuusparaatissa oli mukana useita.

    Näytteilleasettajia oli mukana 174, mikä myös oli hieman enemmän kuin viime vuonna.

    Yksi uusista tulokkaista oli Ruokomestarit oy, joka oli tuonut näytille massiivisen järviruo’on keruukoneen leikkureineen.

    Suomessa valmistettu Gulotrack on kehitetty etenkin vesijättömailla käytettäväksi ja sillä voi ajaa myös noin puolen metrin syvyisessä vedessä. Suuret renkaat helpottavat liikkumista pehmeässä maastossa.

    Koneen edessä on Elhon silppuri, joka on muokattu käyttötarkoitukseen sopivaksi.

    Gulotrack on herättänyt kiinnostusta Suomen lisäksi muun muassa Saksassa, Hollannissa ja Romaniassa.

    Ruokomestarit kerää Gulotrackilla sekä rinne- ja latukoneista muunnetuilla koneilla ja niittolautoilla järviruokoa, josta yritys jalostaa tuotteita, kuten kate- ja kuivikemateriaalia. Viime aikoina järviruokorouhe on ollut kysyttyä myös leikkipaikkojen turva-alustana.

    ”Se on saanut joustavuudesta ja HIC-testeistä erinomaiset tulokset. Olennaista on, että ruokorouhepatja kastellaan, ettei se pölise alkuvaiheessa”, kertoo Sauli Tikka. Hän omistaa Ruokomestarit yhdessä Henrik Jensenin kanssa.

    Järviruokorouhetta kukkalaatikon katemateriaalina.
    Järviruokorouhetta kukkalaatikon katemateriaalina.  Kuva: Terhi Torikka

    Järviruo’osta kaavaillaan myös kumirouheen korvaajaa tekonurmikentille. Ruokorouhe on parhaillaan testikäytössä crossfit-salilla ja tekonurmella. Asiakkaita ovat etenkin kunnat ja kaupungit, mutta tuotteet ovat tulossa pian myös kuluttajamyyntiin.

    Ruoko sopii myös muun muassa katto- ja rakennusmateriaaliksi, pellettien tuotantoon ja bioenergian lähteeksi.

    Tuotteet valmistetaan toistaiseksi vain talvella korjattavasta kuivasta ruo’osta, mutta yritys kehittelee parhaillaan käyttötapoja myös kesällä kerättävälle kostealle massalle.

    Mtech digital solutionsin autonominen ruiskutusrobotti työskentelee ennalta määritetyllä reitillä itsenäisesti ja osaa väistää mahdollisia esteitä.
    Mtech digital solutionsin autonominen ruiskutusrobotti työskentelee ennalta määritetyllä reitillä itsenäisesti ja osaa väistää mahdollisia esteitä.  Kuva: Terhi Torikka

    Mtech digital solutionsin autonominen ruiskutusrobotti keräsi kiinnostuneita ympärilleen. Se sopii käytettäväksi etenkin paikoissa, joihin traktorilla ei pääse. Tyypillisiä käyttöpaikkoja ovat esimerkiksi mansikkatunnelit, omenapuut ja viinirypäleviljelmät, joissa muuten käytettäisiin reppuruiskua.

    Robottia on saatavilla 120 litran ja 240 litran säiliöillä. Laitteen voi jättää työskentelemään itsenäisesti reitin ohjelmoinnin jälkeen, kun lennätettävään drooniin on oltava näköyhteys koko ajan. Robottiin sopivat samat akut kuin Mtechin maatalousdrooneihin. Akku kestää puoli tuntia ja latautuu 10 minuutissa.

    Laite levittää maksimissaan 16 litraa minuutissa ja työnopeus on maksimissaan 1,5 metriä sekunnissa, kertoo Tuuli Rytkönen.

    Uutuuskoneiden paraatissa nähtiin myös muun muassa sähköinen Leguan 195 -henkilönostin, joka nousee jopa 19,7 metriin ja toimii koko työpäivän yhdellä latauksella.

    Paraatissa esiteltiin myös useita isoja akkukäyttöisiä ruohonleikkureita sekä Eminkon pieni täyssähköauto, jonka huippunopeus on 35 kilometriä tunnissa. 250–500 kiloa kantavan simppelin kulkupelin veroton hinta on runsaat 6000 euroa.

    Vermeerin minikuormaajaa ajetaan seisaaltaan, mikä tarjoaa kuljettajalle hyvän näkyvyyden. Paraatissa kuormaajaan oli yhdistetty Klou-hydraulikoura, joka on esittelyn mukaan etenkin arboristien suosiossa.

    EWK Finland esitteli Lepaalla kemikaalitonta rikkakasvien torjuntaa. Wille-ympäristönhoitokoneeseen oli yhdistetty eteen rikkaharja ja taakse hara sekä säiliö, josta tuleva kuuma vesisuihku tappaa rikkakasvit.

    Lisää aiheesta
    • Viisivuotias Iivo pääsi isänsä kanssa testaamaan Mtechin autonomien ruiskutusrobotin ohjaamista Lepaan näyttelyssä perjantaina.

      Puutarhatuotanto | Sähköiset koneet uutuusparaatin pääroolissa Lepaan näyttelyssä – ”Tästä tulee uutta normaalia”

      Tilaajalle

    Artikkelin aiheet
    järviruoko
    työkone
    robotiikka
    sähkökone
    Lepaa
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    HankkijaTechnicassa uutuuskoneita esiteltiin maahantuontivaraston tiloissa. Edellisenä iltana esittelyt olivat näyttävästi toteutetut, savun ja värivalojen loisteessa.

    Koneviesti | Turun HankkijaTechnica -tapahtumassa esiteltiin koneuutuuksia

  • Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Massey Fergusonin 8S.305 Turun Konekeskuksen myyntipisteessä edustaa nykyistä MF-uutuusmallistoa.

    Koneviesti | Turun Konekeskus ja Massey Ferguson yhteistyössä jo 10 vuotta