

Ruiskutusrobotti pyörii näppärästi Mtech digital solutionin osastolla 5-vuotiaan Iivon ohjaamana. Poika on onnekas, sillä osa kävijöistä pääsee ihmettelemään uutuutta vain sivusta seuraten.
”Eilen oli enemmän ruuhkaa, eikä mahtunut näin hyvin kokeilemaan”, kertoo Tuuli Rytkönen Mtechin osastolla Lepaan näyttelyssä perjantaina.
Pienen autonomisesti toimivan koneen voi jättää reitin ohjelmoinnin jälkeen vaikka itsekseen työskentelemään esimerkiksi mansikkatunneliin tai kasvihuoneeseen, kertoo Axel Rehnberg. Se osaa itsenäisesti väistää esteitä.

Pieni laite on kätevä esimerkiksi paikoissa, joihin traktorilla ei mahdu. Samalla se säästää työvoimaa korvaten esimerkiksi reppuruiskun kanssa tehtävää kausityötä.
”Robottiruisku on väsymätön ja sen työjälki on tasaisempi kuin ihmisellä”, lisää Mtechin kaupallinen johtaja Mikko Jääskeläinen.
Laitteen akku kestää kerralla puoli tuntia, ja latautuu kymmenessä minuutissa. Akut ovat samanlaisia kuin Mtechin isoissa drooneissa. ”Siinä on synergiaa”, Jääskeläinen toteaa.
Mikko Jääskeläinen uskoo, että robottilaitteisiin liittyen syntyy pian uusi urakoinnin muoto, jolla voidaan hoitaa esimerkiksi lannoituksia, kerääjäkasvien kylvöjä, kasvihuoneiden varjostusaineen levityksiä ja biostimulanttien ruiskutuksia.
”Molemmista robottityypeistä tulee meidän ymmärryksemme mukaan uutta normaalia.
Droonien yleistymistä jarruttaa Traficomin hidas lupakäsittely.
”Suomalaisilla viljelijöillä pitäisi olla samat mahdollisuudet hyödyntää drooneja kuin muualla Euroopassa”, Jääskeläinen harmittelee.

Lepaan näyttelyväki sai ainakin kahtena ensimmäisenä tapahtumapäivänä nauttia puutarha-alan ammattinäyttelyssä kauniista säästä.
”Hyvin oli ainakin eilen vilinää”, kuvaili Mikolan tilan konemyyjä Janne Kuusisto.
Hänen mukaansa väkeä ovat kiinnostaneet etenkin piensiementen kylvökone sekä kastelulaitteet, joiden kysyntä kasvaa vuosi vuodelta. Tarjouspyyntöjä oli kertynyt jo perjantain aamupäivään mennessä mukavasti.

Väkeä saapui avauspäivänä torstaina paikalle noin 200 henkeä enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan, kertoi näyttelypäällikkö Elina Vuori.
Uutuuskoneiden paraatissa esiteltiin etenkin monta akkukäyttöistä konetta eri tarkoituksiin. Esimerkiksi äänettömän Leguan 195 -henkilönostimen kerrotaan nousevan jopa 19,7 metriin ja toimivan koko työpäivän yhdellä latauksella.
Paraatissa nähtiin myös useita isojakin akkukäyttöisiä ruohonleikkureita sekä Eminkon pieni täyssähköauto, jonka huippunopeus on 35 kilometriä tunnissa. 250-500 kiloa kantavan simppelin kulkupelin veroton hinta on runsaat 6000 euroa.
Vermeerin minikuormaajaa ajetaan seisaaltaan, mikä tarjoaa kuljettajalle hyvän näkyvyyden. Paraatissa kuormaajaan oli yhdistetty Klou-hydraulikoura, joka on esittelyn mukaan etenkin arboristien suosiossa.

Koneparaatia seurasi lastenlastensa kanssa myös Tiina Leppänen. Näyttelyyn Helsingistä tullut Leppänen kertoi olleensa noin 20 vuotta järjestämässä tapahtumaa.
”Silloin ei ehtinyt juuri kiertää, kun oli töissä. Nyt on mukava nähdä mitä täällä on. Tähtäsimme nimenomaan koneparaatia katsomaan.”
Leppänen arveli, että mukaan saattaa tarttua myös joku kasvi kotiin vietäväksi.
”On hienoa nähdä kasvien kasvu ja se, että ne alkavat tuottaa satoa.”
Hortonomiopiskelijat Viivi Vaittinen ja Venla Nyberg aloittavat pian toisen opiskeluvuoden Lepaalla.
Näyttelyssä he olivat hoitamassa kasvien myyntipistettä, jonka tuotoilla kerätään varoja oppilaskunnan toimintaan. Niillä kustannetaan esimerkiksi opiskelijoita kampukselta kerran viikossa Hämeenlinnaan kauppareissulle kuljettavat bussikyydit. Lähimpään kauppaan on matkaa yli kymmenen kilometriä.
Puutarha-ala tuntuu kummankin mielestä omalta.
”On hienoa nähdä kasvien kasvu ja se, että ne alkavat tuottaa satoa”, tiivistää Vaittinen.
Hän on kiinnostunut tutustumaan alan työhön myös ulkomailla. ”Se on niin erilaista.”
Myyntipisteellä riitti paljon asiakkaita.

Suosituimpia tuotteita olivat pienet viherkasvit, mutta myös esimerkiksi Lepaan omat puutarhalla vartetut omenapuut myytiin nopeasti loppuun, kertoo Nyberg.
Lepaa 2026 näyttely Hattulassa on avoinna vielä lauantaina 15.8. kello 10-16.