• Sukupolvenvaihdosten määrä romahtanut neljässä vuodessa reilusti alle puoleen

    Navettainvestoinnit hiipuvat, energiainvestoinnit kiinnostavat.
    Kärköläläinen Topias Rauhamaa teki sukupolvenvaihdoksen toukokuussa.
    Kärköläläinen Topias Rauhamaa teki sukupolvenvaihdoksen toukokuussa. Kuva: Juha Tanhua
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    23.1.202310:19
    Satu Lehtonen

    Maatilan pitoa jatkavien nuorten määrä on neljän viime vuoden aikana vuosi vuodelta laskenut. Viime vuonna aloitustukea saaneita nuoria viljeljöitä tai porotilallisia oli 208, kun vastaava määrä vuonna 2018 oli 470, Ruokaviraston tuoreet tilastot kertovat

    Aloittavien viljelijöiden määrä kääntyi laskuun vuoden 2018 jälkeen, jolloin luopumistuki päättyi.

    Ruokaviraston erityisasiantuntija Aulis Kuusela pohti asiaa jo syyskuussa MT:n haastattelussa. ”200 tuettua tilanpidon aloittamista ei ole riittävä määrä. Alkaako tuotanto vähentyä liikaa? Ollaanko jatkossa enää omavaraisia?” hän mietti.

    Ruokaviraston tilastoissa näkyvät vain tuetut sukupolvenvaihdokset. Tilaston ulkopuolelle jäävät yli 41-vuotiaat jatkajat, mutta heitä Kuusela arvioi olevan suhteellisen vähän. Paljon enemmän on niitä, joilla yrittäjätulo jää aloitustuen ehtoijen mukaan liian pieneksi.

    ”Vanhemmilla on voinut olla vaikkapa 15 lehmää, 20 hehtaaria peltoa ja vähän metsää. Karjasta on luovuttu. Kun tila sitten myydään tai lahjoitetaan lapselle, jatkaja ei edes hae aloitustukea, koska yrittäjätulo todennäköisesti jää liian pieneksi.”

    Tällaiset tilat jäävät usein sivutoimisesti kaupungista käsin hoidettaviksi tai niiden pellot vuokrataan aktiiviviljelijöille.

    Paljonko jatkajia tiloille sitten pitäisi saada?

    Tukia hakeneita tiloja oli viime vuonna noin 45 000.

    ”Jos ajatellaan, että muutaman vuoden päästä maatiloja on noin 35 000 ja yksi sukupolvi pitää maatilaa 40 vuotta, silloinkin sukupolvenvaihdoksia pitäisi tapahtua 800–900 vuodessa”, Kuusela pohti syyskuussa.

    Navettainvestointeja vähensivät kustannusten nousu ja Valion tuotantosopimukset.

    Viime vuoden lukemat ovat synkät myös navettainvestointien osalta.

    Ely-keskukset myönsivät navettainvestointeihin avustusta alle 20 miljoonaa euroa, kun vuonna 2019 avustusta myönnettiin yli 60 miljoonaa euroa.

    Rahoituksen sai viime vuonna noin 150 hanketta, kun parhaimmillaan on rahoitettu yli 300 hanketta vuodessa.

    Viime vuonna rahoituksen saaneet navettainvestoinnit ovat myös keskimääräistä pienempiä.

    Keskeisinä syinä navettainvestointien vähenemiseen ovat Ruokaviraston tiedotteen mukaan maatalouden kustannusten nousu ja Valion meijereiden käyttöönottamat maidon tuotantosopimukset.

    Viime vuonna rahoituksen sai 11 biokaasulaitoshanketta.

    Maatiloilla panostetaan nyt energiaan. Energiantuotantoinvestointien määrä jatkoi kasvuaan viime vuonna jo toista vuotta peräkkäin.

    Ely-keskukset rahoittivat energiainvestointeja 31 miljoonalla eurolla, joka on kolminkertainen määrä verrattuna aiempiin vuosiin. Rahoituksen sai muun muassa 11 biokaasulaitoshanketta.

    Etelä-Pohjanmaalla eniten investointeja.

    Vuosina 2015–2022 ely-keskukset ovat myöntäneet avustusta maatalouden investointeihin ja tilanpidon aloittamiseen lähes 900 miljoonaa euroa.

    Eniten investointi- ja aloitustukia myönsivät Etelä-Pohjanmaan, Varsinais-Suomen, Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan ely-keskukset, joiden alueella sijaitsee suurin osa Suomen maatiloista.

    Kaikilla näillä alueilla sekä avustusten että korkotukilainojen määrät ylittivät 100 miljoonaa euroa vuosina 2015–2022.

    Lisää aiheesta
    • Maatalousyrittäjät | ”Kyllähän tämä jo alkaa pelottaa”: Sukupolvenvaihdosten määrä maatiloilla romahti ‒ tuettuja vaihdoksia tänä vuonna ehkä alle 200

    • Rauhamaa haluaa pysyä kehityksen mukana, kuitenkin oman tilan tarpeiden mukaan. Hän pyrkii hyödyntämään uutta teknologiaa ja saamaan koulusta kaiken opin irti omaa toimintaa varten.

      Viljelijän arki | 22-vuotias viljelijä Topias Rauhamaa uskoo maatalouteen ‒ ”Suomalaista ruokaa pitäisi pystyä brändäämään paremmin”

    • Maatalous on paikkasidonnaista työtä, joten uransa lopettaneet viljelijät jäävät lähes aina asumaan kotitaloonsa.

      Hyvinvointi | Alaa vaihtavalla viljelijällä on monia taitoja, jotka ovat kysyttyjä työelämässä – työllistymisen kannalta tärkein henkilö löytyy peiliin katsomalla

    • Kaikki työ kelpaa. Viivi Pirinen hallitsee tilanpidon kaikki osa-alueet, lannanluonnista lypsytöihin ja hevosen kengityksistä konehommiin. ”Ostin itselleni joululahjaksi kaivinkoneen. Viime vuonna vastaava lahja oli traktori”, Haapaveden maajussitar paljastaa

      Maatalousyrittäjät | Viivi osti tilan vieraalta ja ryhtyi maajussiksi – nyt tallissa hirnuu toistakymmentä hevosta ja navetassa märehtii viitisenkymmentä lehmää

      Tilaajalle
    • Laiduntava lehmä on lahja luonnon monimuotoisuudelle.

      Maidontuotanto | Maitoseminaarissa puolustettiin pieniä: ”Pienillekin maitotiloille pitäisi luoda kehityspolkuja eteenpäin”

    • Tilan ei aina tarvitse kulkea suvussa. Simolainen Eevi-Sofia Hallikainen osti tyhjentyneen tilan ja aloitti emolehmätuotannon puhtaalta pöydältä. Vierellä avopuoliso Hannu Järvelä.

      Maatalous | Yrittäjä, vastaa omistajanvaihdoskyselyyn: Varmistat paremmat palvelut jatkossa!

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle
  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä

  • Puolustusvoimat ilmoittaa virallisesti ottavansa kriisitilanteessa käyttöön ensin maksimissaan 5-vuotiasta kalustoa. Jos tarkastellaan varaosien, renkaiden ym saatavuutta, huollettavuutta ja toimintavarmuutta kenttäolosuhteissa, niin ehkä kannattaisi turvautua hieman vanhempaan kalustoon.

    Koneviesti | Puolustusvoimilla on lain mukaan poikkeusoloissa oikeus ottaa ajoneuvoja ja työkoneita omaan käyttöönsä