Viivi osti tilan vieraalta ja ryhtyi maajussiksi – nyt tallissa hirnuu toistakymmentä hevosta ja navetassa märehtii viitisenkymmentä lehmää

"Katsohan! Näillä kourilla on tehty töitä ja paljon!"

Haapavetinen Viivi Pirinen, 29, on suora ja rehellinen tilanpitäjä. Kolme vuotta itsenäisenä maajussina on kasvattanut ihmisenä ja hionut särmät suoriksi.

”Tykkään tästä. Tämä on minun juttuni. Ei pelkästään loputon työleiri, vaan aito elämäntapa. Olen kasvanut maalla ja elänyt maaseudusta, joten oma tila on unelmieni täyttymys”, Viivi Pirinen luonnehtii hymyillen.

Ruukkilaisella lypsykarjatilalla kasvanut Viivi sanoo viihtyneensä jo pikkutytöstä lähtien enemmän navetassa kuin pirtissä.

"Sain viisivuotiaana pienet kottikärryt ja siitä lähtien on karjan parissa touhuttu. Sen verran kouluttauduin, että hankin ammattipaperit maaseutuoppilaitoksesta. Työ meni kaiken edelle. 15-vuotiaana, kun sain mopokortin, hankin mopedin ja lähdin lomittajaksi. Kesät talvet kirnusin mopolla pitkin poikin pitäjää ja kiersin tiloja. Sama ralli jatkui myöhemmin autolla. 11 vuotta tein lomittajan hommia, joista valtaosan kunnan kirjoilla.”

Lomitusten ohella Viivi Pirinen osallistui aktiivisesti kotitilansa töihin.

Ajatuksena oli jatkaa tilanpitoa. Unelma sukupolvenvaihdoksesta romuttui kuitenkin perhesyistä.

”En päässyt edesmenneen isäni kanssa yhteisymmärrykseen tilakaupoista, joten päädyin hankkimaan maatilan vieraalta.”

Tilakauppoja vauhditti vuosien saatossa tehty päätös.

”Kun en saanut jatkaa kotitilaa, tein itseni kanssa sopimuksen, että ennen kolmeakymmentä ikävuotta täytyy olla oma tila tai muuten kannattaa vaihtaa ammattia”, Pirinen kertaa.

Sopiva tila löytyi netistä.

"Ehdolla oli neljä maatilaa, joista tämä herätti suurimman mielenkiinnon.Tila oli kokoluokaltaan sopivan pieni ja kehityskelpoinen. Navetassa oli 25 lypsävää ja peltolohkot lähellä, joten kokonaisuus oli kuin mitoitettu yhden naisen hoidettavaksi.”

Mäntylä-nimeä kantava maitotila siirtyi Viivin nimiin vuoden 2020 helmikuussa.

"Kaupat sujuivat kaikin puolin mallikkaasti ja liikkelle lähtökään ei yskähdellyt. Laadin samalla väljän toimintasuunnitelman, jonka keskiöön asetin määrätietoisen kehittämisen.”

Viivi laittoi heti isompaa vaihdetta päälle. Puolen vuoden rutistus tuotti toivotun tuloksen. Rehuvarasto muutettiin kylmäpihatoksi ja hiehojen käyttöön.

Näin navetan puolelle saatiin lisää lehmäpaikkoja ja eläinmäärä tuplaantui. Remontin yhteydessä ruokinta muutettiin appeelle ja toimintoja yksinkertaistettiin.

Sen sijaan pihaton piirustukset siirtyivät piirongin laatikkoon odottelemaan oikeaa hetkeä.

Sopiva määrä stressiä pitää liikkeessä ja tästä on kehittynyt myös Viivi Pirisen vahvimpia voimavaroja.

"Olen ylpeä itsestäni, että uskallan yrittää. Kuten huomaat, nämä kourat tarttuvat kaikkeen, karjanhoidosta konehommiin ja sitä mitä en osaa, opettelen.”

Vuodet maajussina ovat opettaneet sen, että itsensä kehittämistä ei kannata jarrutella eikä mitään kannata laskea muiden varaan. Apua saa tarvittaessa, mutta narut kannattaa pitää omissa käsissä.

”Erityiskiitoksen haluan kuitenkin antaa tilan vanhalle isäntäparille. Heidän tukensa on edelleen korvaamatonta”, Pirinen luonnehtii kiitollisena.

Maidontuotannon ohella Viivi kasvattaa myös ravihevosia. Tallissa on tällä hetkellä toistakymmentä tulevaisuuden tähteä. Kuva: Anne Anttila

Vaikka unelma uudesta navetasta on lepotilassa, halu laajentamiseen elää vahvana.

Seuraava etappi on asetettu ensi kevääseen. Silloin puntaroidaan uudemman kerran kehittämisen suuntaviivat. Kasvuhalut ovat kovat ja tarvettakin olisi, mutta nyt on mietittävä tarkoin, mihin yhden naisen voimavarat riittävät.

”Pelikenttä on kuitenkin avoin, joten en ole sulkenut pois myöskään eritasoista tilayhteistyötä.”

Viivi Pirinen pitää itseään oman tien kulkijana, joka uskaltaa piirtää totuttujen tapojen ympärille uudet raamit.

"Olen omanlaiseni uudisraivaaja. Välillä on taiteiltu uskottavuusongelmien äärellä ja välillä olen joutunut taistelemaan jopa osaamiseni puolesta. Negatiivisella asenteella ei pääse kuitenkaan eteenpäin. Vastoinkäymiset ovat tehneet minusta entistä vahvemman ja opettaneet samalla arvostamaan sekä itseä että omaa työtään.”