• Maatalousyrittäjä on unelma-ammattini, mutta en ymmärtänyt sitä nähtyäni liian monta väsynyttä viljelijää

    Keltäpä ei olisi lapsena kysytty ”Mikä sinusta tulee isona?”. Muistatko vielä, mitä vastasit tuohon kysymykseen? Itse taisin vastata haluavani liikunnanopettajaksi, urheilijaksi ja keijuksi.
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    23.10.202208:00
    Kolumni
    Kaisa Honkaharju

    Yläasteen jälkeen kysymys nousi uudelleen ajankohtaiseksi: mikä minusta tulee isona. Kun 16-vuotias miettii tulevaa ammattiaan, miettii hän sitä omien vahvuuksien kautta.

    En ollut koulussa kympin tyttö. Olin hyvä liikunnassa, kotitaloudessa ja kuvaamataidossa, ja ajattelinkin tuon varhaisen haaveen liikunnanopettajuudesta sopivan minulle parhaiten.

    Tämä haave tosin karisi melko nopeasti, kun ymmärsin, että ihmiset eivät ole minun juttuni.

    Lukion jälkeen hain opiskelemaan monien mutkien jälkeen Seinäjoen ammattikorkeakouluun agrologiksi. En voi sanoa, että tuossakaan vaiheessa maataloustyöt olisivat tuntuneet unelma-ammatilta.

    Olin nähnyt niin monta väsynyttä maanviljelijää, etten halunnut joutua samaan syöksykierteeseen. Uskoin maatalousyrittäjänä toimimisen olevan pelkkää työntekoa ja uupumista.

    Opiskeluvuosina tapasin mieheni, joka oli myös maatilalta kotoisin. Viimeisinä opiskeluvuosina elämä taas heitteli, ja ajauduimme vähän yli 20-vuotiaina jatkamaan mieheni vanhempien maitotilaa.

    Vaikka molemmilla oli takana lapsuus maatilalla ja minulla muutama maatilaharjoittelu, astuimme askeleen täysin tuntemattomaan: yrittäjiksi ja vielä maatalousyrittäjiksi.

    Tuosta on kulunut nyt kuusi vuotta. Työn perusteet alkavat olla hallussa, mutta silti jatkuva oppiminen jatkuu. Ja jotenkin kummasti tästä työstä on muotoutunut unelma-ammattini. Työn vapaus ja haastavuus sekä maalle eläminen on jotain, mitä koen vahvasti minuksi. Tämä ammatti saa minut heräämään eloon ja tuntemaan eniten.

    Joskus unelma-ammattiin ajautuminen voi tosissaan olla ajautumista eikä pienestä lapsesta saakka haaveiltua. Se ei silti tee sen saavuttamisesta yhtään sen vähäpätöisempää.

    Vaikka omalla kohdallani tie nykyiseen on ollut mutkikas ja hetkittäin hyvinkin raskas, koen tämän kaiken olleen jonkinlaista johdatusta kohti omaa paikkaani maailmassa.

    Vaikka tämän hetken maailma on maanviljelijälle uhkaava ja harva uskaltaa ammattiaan nuorille suositella, toivoisin, että maatalousyrittäjän ammatti pystyttäisiin pitämään tulevaisuudessakin unelma-ammattina.

    Tämä vaatii esikuvia. Nuoria ja vanhoja intohimoisia maajusseja ja -jussittaria, jotka kertovat ammatistaan ja sanovat ääneen, että tämä on hieno ammatti ja tätä on kiva tehdä, koska onhan tämä!

    Mikä onkaan parempaa kuin tietää tekevänsä yhtä maailman tärkeimmistä töistä.

    Kaisa Honkaharju on maitotilallinen ja ammattiurheilija.

    Artikkelin aiheet
    maatalousyrittäjyys
    unelma-ammatti
    maanviljely
    Kaisa Honkaharju
    maatilanelämä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle
  • Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle
  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä