Vihjesysteemi tehdään tällä kertaa kahdella varmalla. Peliaika päättyy kello 17.20.
Päivän varma
Unoicsdue Gnafa (T75-1) on ollut todella vakuuttava Ruotsin starteissaan. Varsinkin toissa kerralla ori oli todella mykistävä ravatessaan 11,7-tuloksen voittaen aivan yläpystyyn vieläpä kosteissa olosuhteissa. Viimeksi Jägersrossa hevonen joutui tyytymään kakkossijaan kovan Who’s Whon jälkeen, mutta hevosen suoritusta ei sovi moittia. Rata-arvonnan voittanut ori pommittaa kohti keulapaikkaa, mistä se olisi vaikeasti kukistettavissa.
Päivän ideavarma
Vagabond Bi (T75-5) kilpailee uskomattoman kovassa vireessä, eikä huippupaikalta voitto saa missään tapauksessa yllättää. Lindesbergissä ruuna kehitti huiman 11,6-vauhtisen kirin ehtien lopulta kolmanneksi. Toissa kerralla Årjängissä hevonen kiri neljännestä ulkoa komeaan V75-voittoon. Siitäkin huolimatta hevosen paras suoritus oli eittämättä viime kerralla, vaikka ruuna kolmanneksi jäikin. Ruuna kiri loppua tulisesti kivenkovassa Sommartravet-finaalissa ehtien lopussa kolmanneksi todella kovien Vae Victis Clubin ja Racing Broddan jälkeen. Hevonen tykitti samalla pöytään todella kovan tuloksen, 12,5 voltista 2660 metrillä!
Päivän potinräjäyttäjät
Kolmannessa kohteessa potin voisi räjäyttää Marvellous Tooma. Hevosella on jälleen kerran todella ikävä lähtöpaikka, mutta kahden prosentin peliosuudella se on mielenkiintoinen haku. Viimeksi Rättvikissä hevonen oli tekemättömän paikan edessä, mutta osoitti tuossa jatkavansa edelleen hyvässä vireessä.
Neljännessä kohteessa ”kaikki tai ei mitään” -hevonen Use Face, jolta riisutaan ensimmäistä kertaa kengät pois, voisi pienen lisäboostin saadessaan voittaa kovatasoisen Diamantstoetin finaalin. Puolet uransa 14 kilpailusta laukannut tamma omaa edelleenkin suuren laukkariskin, mutta kahdella peliprosentilla hevonen on kovassa tarjouksessa.
Vihjesysteemi
4 Unoicsdue Gnafa (2,12)
7,6,1,11,2,9,3 (5,4)
6,5,4,11,1,9,8 (2,3)
9,15,14,4,3,5,6,8,11 (1,7)
2 Vagabond Bi (4,10)
2,8,9,3,1 (5,6)
2,8 (3,6)
4410 riviä - 220,50 euroa