• Eurajoella alkanut maastopalo tukahtui viljelijän ripeän toiminnan ansiosta – "En osannut ajatellakaan, että näin voisi käydä"

    Kipinästä lähteneet lieskat saatiin kuriin nopeasti.
    Palokunta kävi varmistamassa, että liekit saatiin sammutettua kokonaan.
    Palokunta kävi varmistamassa, että liekit saatiin sammutettua kokonaan. Kuva: Manu Vanha-Rauvola
    MT Hevoset
    15.7.202111:20
    Anniina Jokinen

    Heinäkuun 13. päivänä niittotöissä ollut Manu Vanha-Rauvola havahtui töiden lopulla ikävään yllätykseen: ojanpiennar oli syttynyt tuleen.

    "Olin saanut niitettyä melkein koko pellon, kun katsoin toiselle puolelle ja siellä oli puolen metrin lieskat", Vanha-Rauvola kertoo.

    Hän sai liekit taltutettua tallaamalla ja apuun hälytetyt vaimo ja tytär sammuttivat palon lopullisesti jauhesammuttimella.

    "Kun saimme palon sammumaan, tuli mieleen, että mahtaakohan reitin toisessa päässä olla samanlainen tilanne. Vaimo ja tytär ajoivat katsomaan ja siellä kilometrin päässä oli piennar ilmiliekeissä 30 metrin matkalta."

    Palo saatiin jälleen sammutettua omatoimisesti, mutta Vanha-Rauvolat päättivät soittaa palokunnan varmuuden vuoksi tarkastamaan tilanteen. Palokunta kasteli koko alueen ja maastopalon alku pysähtyi lopullisesti.

    "Olen tehnyt niittokoneella hommia kymmeniä vuosia, mutta tällaista ei ole ennen käynyt. En osannut ajatellakaan, että näin voisi käydä", Vanha-Rauvola toteaa. Hän arvelee, että palo sai alkunsa kipinästä, kun niittokoneen terä osui kiveen.

    Kuiva maa onkin vaarassa syttyä herkästi. Metsäpalovaroitus on voimassa lähes koko maassa, joten niitto- tai raivaustöitä tehdessä kannattaa olla erityisen tarkkana.

    Artikkelin aiheet
    maastopalo
    Eurajoki
    maatalous
    metsäpalovaroitus
    niittotyö
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle