• Pipsa Koski ja Iprimero SM-kultaan esteillä: ”Yritin olla liikaa miettimättä”

    ”Tiesin, että minulla on hyvät hevoset ja että jos vaan itse ratsastan hyvin, minulla on mahdollisuudet”, esteratsastaja Pipsa Koski kertoo odotuksistaan ennen Ypäjän Hevosopiston derbykentällä ratsastettuja SM-kilpailuita.
    Tilaajalle
    Pipsa Koski ja Iprimero tekivät Ypäjän nurmella vakaata työtä. Kolmen päivän ja neljän kierroksen aikana putosi vain yksi puomi.
    Pipsa Koski ja Iprimero tekivät Ypäjän nurmella vakaata työtä. Kolmen päivän ja neljän kierroksen aikana putosi vain yksi puomi.  Kuva: Hevosopisto / Sini Mansikka
    MT Hevoset|Ratsastus
    13.8.202414:00
    Miia Lahtinen

    Vuonna 2022 Pipsa Koski voitti nuorten mestaruuden Iprimerolla, ja nyt 22-vuotiaana hän kilpaili toista kertaa senioreiden joukossa. Koski ja 11-vuotias Iprimero olivat ensimmäisen osakilpailun jälkeen kolmantena ja siirtyivät toisena kilpailupäivänä johtoon, joka piti loppuun saakka. Ykköshevonen Jumper pudotti lauantaina yhden puomin ja sai aikavirheen, joten Koski päätti hypätä Iprimerolla viimeisen päivän, johon saa osallistua aina vain yhdellä hevosella.

    Sunnuntaina senioreiden SM-radoille starttasi kymmenen ratsukkoa. Niistä vain kuusi tuli ensimmäiseltä kierrokselta maaliin saakka, ja näistäkin kaksi ratsastajaa päätti olla starttaamatta viimeistä kierrosta. Hopeamitali meni toissa vuoden kultamitalistiparille Petra Heikkinen ja Hurby ja kolmas oli Viron kansalainen Madis Morna Herbertillä. Lisäksi SM:t selvitti loppuun saakka Valtteri Gundersby omakasvatillaan Clavina Y hypäten viimeisen kierroksen yhdellä puomilla.

    Koski toteaa, että kilpailun kuluessa hevoset väsyivät, ja ratsastajillekin tuli varmasti paineita.

    ”Itse yritin olla turhaan miettimättä”, hän kuittaa.

    Veera Salminen ratsasti kultamitalit sekä junioreiden ja ponien kilpailussa.
    Veera Salminen ratsasti kultamitalit sekä junioreiden ja ponien kilpailussa.  Kuva: Hevosopisto / Sini Mansikka

    Koski on kotoisin Teuvalta, ja hän valmentautui pitkään kotiseuduilla Sanna Illin silmien alla. Illin kanssa hänelle löydettiin Rein Pillin GP-ratsu A Brok, joka nosti tytön isoihin luokkiin. Ylioppilaskeväänään 2020 Koski muutti A Brokin kanssa Hämeenlinnaan Hattel Horsen ja Sanna Backlundin oppilaaksi. Siinä joukossa hän on pysynyt.

    Silloin 7-vuotias Iprimero löytyi A Brokin rinnalle vuoden 2020 syksyllä Backlundin oman satulan alta. A Brok taas siirtyi eläkkeelle kaksi vuotta sitten, ja se jouduttiin lopettamaan tämän vuoden alussa 19-vuotiaana vaivojen takia.

    Koski kertoo, että Iprimero on kotilaiska ruuna, joka syttyy kilpailuissa,

    ”Se tietää, mikä on homman nimi ja tsemppaa. Se on ihana”, ratsastaja kuvaa.

    Hän kiittää menestyksestään hienoja hevosiaan sekä Backlundia ja Hattel Horsen vahvaa systeemiä, jossa saa nopeasti apua lajin haastaviin kohtiin. Iprimeron ja Jumperin lisäksi hänellä on kaksi muuta hevosta.

    Ratsastajana hän myöntää olevansa kylmäpäinen.

    ”Mutta ei joka rata mene täydellisesti, välillä onnistuu ja välillä ei”, Koski lisää.

    Tavoitteena ratsastuksessa on yksinkertaisesti päästä mahdollisimman pitkälle.

    No katsoiko hän jopa olympialaisia sillä silmällä, että siellä voisi olla itsekin?

    ”Ei sitä koskaan tiedä”, hän vastaa rauhallisesti ja pienen harkinnan jälkeen, niin kuin hän vastaa aina kaikkiin toimittajien kysymyksiin.

    Jone Illin uskomaton mestaruusputki sai jatkoa. Tänä vuonna nuorten kilpailussa mestaruus irtosi 16,38 virhepisteellä. It´s Me G:n kanssa viimeisen päivän toinen rata toi peräti kolme puomia.
    Jone Illin uskomaton mestaruusputki sai jatkoa. Tänä vuonna nuorten kilpailussa mestaruus irtosi 16,38 virhepisteellä. It´s Me G:n kanssa viimeisen päivän toinen rata toi peräti kolme puomia.  Kuva: Hevosopisto / Sini Mansikka

    Junioreiden suomenmestaruuden Ypäjällä voitti Veera Salminen Pure Joylla ja nuorten mestaruuden Jone Illi Its me G:llä. Illille kyseessä oli peräti kuudes peräkkäinen suomenmestaruus.

    Lapsiratsastajien mestariksi Ypäjällä ratsasti Vera Sorvoja hevosella Little Q M. Ponien lajimestaruuden voitti Veera Salminen Nero van de Bucxtalella, ja pikkuponien lajimestaruuden Angelina Appelqvist ponilla Oatfield Starbreeze. Pikkuponien kilpailu on aina lajimestaruus, isoissa poneissa taas oli vain kolme lähtijää, jolloin kilpailu ei saa SM-statusta.

    Lisää aiheesta
    • Pipsa Kosken Jack on verevä hevonen, jonka kanssa yhteistyö on alkanut sujua. Kuvassa ratsukko vauhdissa Myrkyssä GP-osakilpailussa 2023.

      Ratsastus | Pipsa Koski hakee Hollannista otetta isoihin ratoihin

      Tilaajalle
    • Sanna Backlund ja 9-vuotias Isabella osallistuvat tänä viikonloppuna esteratsastuksen SM-kilpailuihin Ypäjällä ja ovat ensimmäisen osakilpailun jälkeen toisella sijalla.

      Ratsastus | ”Sydämeltäni olen enemmän valmentaja kuin kilparatsastaja” – Sanna Backlund ja valmennettavansa kilpailevat mitaleista esteratsastuksen SM-kisoissa tänä viikonloppuna

    • Pipsa Koski ja A Brok hyppäsivät voittoon toisen kierroksen nopeimmalla ajalla.

      Pipsa Koski ja A Brok hyppäsivät voittoon Pohjola Grand Pix -osakilpailussa – myös toiseksi sijoittuneet Johanna Talvio ja New Yorker hyppäsivät molemmat kierrokset virheittä

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle